lauantai 8. joulukuuta 2018





Kalmiston männyt rauha niissä ylimaallinen

taivas loiskii latvuksiin kuin lahti

kävelen harjattua käytävää

kumarrun katsomaan nimeäni

se on siirretty nyt toiseen kiveen

massiivinen kiiltävä graniitti

nimi toisten joukossa en minä vaan toinen

silti juuri minun nimeni


Pilarinvahvuisten mäntyjen alla

vuorenkilvet ahmivat hautaa

hyvin ruokittu nurmi tasainen moreenimaa

köyhien lahkolaisten

ennen syrjään sysätyt kivet

paraatipaikalla


Otan sakset ja nostelen lehtiä

harvennan istutusta niin että fasadi näkyy

setäni toi vanhan jäkälöityneen laatan

vanhempieni pihalle

myös siitä saatoin lukea nimeni


Kuka minä olen

haen haravan huoltopisteeltä

ja poistan hiekalta neulaset

oksat ja kaarnanpalat


Sukunimet vaihtuivat

asuinpaikan ja tilan mukaan

mutta etunimet

kahdeksan vanhana syöpään kuolleen setäni nimi säilyi

jokainen yritys on uusi alku

ja jokainen erehdys on uusi myös

sanat taipuvat

vain siihen mistä ei ole enää

sanottavaa


Kun synnyin puun taimi oli istutettu uudelleen

haapa hyvää laudepuuta

kevyttä arkkupuuta

olen sen pystyverso

äkkiä muistan vanhan laulun

Armon meri se on  mäntyjä vasten iskevät mainingit

tahmeina puiden kyljissä

maksoittuneet haudat ja kiviaidat

kaikki veren peitossa


Olen jo portilla kun pysähdyn

milloin setäni kuoli

isoisäni köyhä maanviljelijä

vei hänet Tukholmaan saakka spesialistille

sen on täytynyt olla 30-lukua

ennen sotia               He palaavat

isoisäni nojaa laivan partaaseen

ja näkee paiseen poikansa kasvoissa


Unohdin muun

näin vain nimeni

miten he palasivat matkaltaan

ei enkeliä                    Takaa vyöryvä tyhjyyden aalto laulaa ihminen

väistää ajatusta kuolemastaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti