maanantai 10. joulukuuta 2018

Ajattelen lapsia



Ajattelen lapsia, heitä jotka tulivat meistä, hyviä aikoja eläneistä, he tulivat meistä ja jatkavat, kuka minnekin. Hekin tulivat hyvien aikojen ihmisiksi, yksi kerrallaan. Mitä meistä tulee, ja mitä heistä ja jatkuvatko ajat näin, hyvinä heille? Ajattelen yhtä ja ajattelen toista, ajattelen häntä joka aina pärjää ja häntä joka aina on väärässä paikassa. Missä he ovat? Emme voi tietää, emmekä mitä huonot ajat merkitsevät heille, ehkä ne muuttavat kaiken aivan muuksi. Ehkä huono sopii tälle yhdelle, ehkä toinen romahtaa sen vuoksi. Koskaan ei tiedä, mitä mikäkin on, elämä ei anna yllättää itseään. Äkkiä muistan: olimme tampanneet hankeen tulisijan, ladoimme siihen puut ja sytöt ja istuimme metsässä tulen loimussa kantavalla hangella, joka mustui reunoiltaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti