perjantai 7. joulukuuta 2018

1978-2018




Tuo mulle tulinen turkki

ettei pää pahoin menisi    kova on leikki tämä elämä

ja maailma        Ensin Jumala tuli aasilla

sitten yksityiskoneella

jäimme ihmettelemään sen vanaa lentokentän laidalle

lokakuun aamuna       Lapsuudesta muistan

potkurikoneet koiralaumat Pohjanmaalla kiima-aikaan

murisivat kelkan ympärillä

seisoimme hiljaa mäenrinteessä

eritimme kevätpäivän pelkoa


En tunnista katua

lyhyempi kuin muistin kokonaan päällystetty

korkea metsä talojen takana

saa kaiken näyttämään juuri sellaiselta

kuin kaikki on

valmista vanhenemaan

pihakuusi ja tietä reunustavat ruusut

orapihlajat             He olivat hyviä ihmisiä

isä opettaja äiti opettaja

tyttö ja poika

susikoira vartioi pihaa

luutaan järsien

tavallinen perhe Pohjanmaalla

paitsi aktiivisia kommunisteja

70-luvun lopun oikeistolaisella pientalokadulla

niinä vuosina riehuivat kulttuurisodat

rauhan ja aseistariisunnan puolesta

leikimme

tappelimme sovimme riidat majoissa

seisoimme metsäkuopalla

sinne oli heitetty Itikan lehmänraatoja

he kommunisteja

me lessuja hellareita oikeistolaisia

me ja lähikatujen lapset

isänmaallisuus vasemmistolaisuus Jeesus

eivät leikeissämme näkyneet

paitsi kun nyrkin tai aurauskepin isku

särki ihon tai takkahuoneen seinällä riippui pistin

ja sota-ajan kivääri


Istuimme hävitettyjen lehmänraatojen

yllä ja heittelimme pikkukivillä ja kävyillä

paljaaksi kuluneita kalloja

kaikki ovat altavastaajia

painoin paperilla nenää ja tajusin

joka paikassa leijuu

kevätpäivän pelko


Kuin sumun läpi hahmot täydenkuun jälkeisenä aamuna

kun kuura on maassa

ja minä kävelen tämän hautakankaan hirsikankaan

katua vanhaa kotikatuani

ja sadoista päivistä yksi tapahtuma

on tässä missä veljeni kiipesi postilaatikkojen päälle ja huusi

Veikko on kommari Matti on kommari

Eeri on kommari Leena on kommari

Piki on kommari ja Vaakkukin on

kesy lemmikkivaris joka pihoilta

tonki matoja napsi sille jätettyjä leivänpaloja


Tuolta Leena juoksi itkien ja veljeni säntäsi Koskisille

kiersivät olohuoneen pöytää

ja hölmistyneiden aamiaiskasvojen keskeltä

veljeni sukelsi pöydän ali

ja singahti ulos ja kotiin Leena perässään

äiti veti veljeni verhon takaa

pian he istuivat sohvalla nyyhkyttäen

äiti ja Leena

halasivat toisiaan

ymmärsivät mitä on olla toista kuin muut



Punaiset talot

kuin kangasmetsään sirotellut alppimajat

vuosi vuodelta niihin ilmestyi

yhä enemmän tavaraa

sinä kesänä kun Argentiinassa pelattiin jalkapalloa

tulivat amerikanserkut

potkimme rankkareita kääntöpaikalla

katsoimme uutisia      Videlan ja Kissinger

mestaruusjuhlat jatkuivat viikkokausia

serkut hakivat kasseittain leluja

ja ruokaa T-kaupasta

iltaisin veivät meidät syömään

paikkakunnan ainoaan ravintolaan

emme olleet kuulleet kulutusyhteiskunnasta

käyneet lehtipihveillä linja-autoaseman yläkerrassa


Puhuivat sekaisin suomea ja englantia

kotiin päästyään lähettivät paketteja

kadehdimme serkkujamme

vuosi vuodelta olimme yhä lähempänä heitä

komeroihin ilmestyivät räpylät ja mailat

pöydille konsolit

jalanjälkemme oli lähiön kokoinen


Pyyhkäisen kuuraa postilaatikolta

pyydä vähän saat vähän

se on ainut mieli nyt

ainoa toivo                        En näe Leenaa

lasiverannalla pihakuusen varjossa istuu vanha mies

taistelut ovat ohi

kivetys siivoamatta lipputanko tyhjä

ei kiinnitä öisin SKP:n mainoksia puhelintolppiin

laskee lehtensä

nousee keppinsä varaan ja heilauttaa kättään

tunnistaako hän minut

näkeekö mahdollisuuksien toteutuvan

saamme viimeinkin suljettua lobbarit päätöksenteon ulkopuolelle

jos emme paha joulupukki palaa jokaiseen kotiin hiilisäkkeineen

niin kuin joka joulu


Kävelen kääntöpaikalle ohi tuntemattomien asukkaiden

ja avaan oven

rajaton riisto ja Kiinan raaka taloudellinen kapitalismi

yksikään sosialistinen valtio ei ole onnistunut ratkaisemaan

valtionomistuksen tuotantotehokkuuden

ja ympäristöongelmien ristiriitaa puhumattakaan ihmisoikeuksista

ehkä ammuimme kahta väärää albatrossia


6 kommenttia:

  1. (Hieno kiihkeä runo. Useita kuvia myös minun lapsuudestani.
    Hiilisäkki lapsuudesta ja nuoruudesta on kuitenkin jo palanut loppuun ---"miehen taakasta" eikä ole enää syy eikä syyllisys. Nyt on uusia tulossa.
    Väärän albatrossin ampumisesta ollut myös puhe nyt pitkään. Merimiehet ovat vain maanmiehiämme. )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kommenttina runoon, mutta muuten: eikö hiilijalanjäljen laskeminen ole nykyään sama kuin synnintunnustus?
      Olen ajatellut pitkään, että jäljen pelko on yksi aikamme kuva. Pyrkimys elää niin kuin ei eläisikään. Kulkea vetten päällä ikään kuin. On selvää ettei siinä käy hyvin.

      Poista
  2. Jope, kiitos, hiilijalanjäljen laskeminen voisi hyvinkin olla uusi synnintunnustus - se vetoaa piilosynnintuntoisiin. No, onhan ihan reilua tarkkailla itseä tälläkin sektorilla, mutta ei se tee ihmisestä hyvää vaan ainoastaan syntisen niin kuin perinteinen synnintunnustuskin. Kummassakin tapauksessa edessä on kilvoittelu. Minä en laske elämääni hiilijalanjäljen varaan mutta tämä ei tarkoita sitä että olisin välinpitämätön sen suhteen - joka tapauksessa ei ole minun uskontoni.

    Runo on osa laajempaa kuviota, yksi tuokiokuva sieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, hilijalanjäljestä puhuttaessa mulle tulee aina ensin mieleen ne joilla se jälki on ja on ehkä aina ollut pieni ilman mitään karsimista. Muutenkin se on aika monella riittävä. Eliitin tai muuten hyvinresurssoitujen huvina tai hyvänäolemisenyrityksenä taas tuo jäljen laskeminen on sitä mitä tarkoitin, toki ihan hyvähän se on, kunhan eivät maanmatosille opeta, että katso me olemme kuin te (kun eivät ole)

      K

      Poista
    2. K o siis jope, kirj.virhepainanaltelu.

      Onko uusi runo myös osa Hämärä ei...-kokoelmaa?

      Poista
    3. Joo, on. Itse asiassa näitä tuli sellaiset 90 sivua.

      Hiili on pieni juonne sopassa.

      Poista