sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Aikamme hulluuksia II



No, näitä hulluuksiahan löytyisi vaikka kuinka, mutta otetaan nyt nämä haahuilu- ja keskittymisenhajotus-pedagogiset keksinnöt eli loikka digiympäristöön ja ilmiöoppiminen. Aivan naurettavaa touhua opettaa lapsille tällaista, kun perustaidot eivät ole hallinnassa eikä lasten ikätasoinen kypsyminen tue pedagogisia tavoitteita.

Jos digitaalinen ympäristö pirstoo jo paatuneen keskittyjän ja lukijan intensiivisen työskentelyn, mitä se tekee keskenkasvuisille lapsille? Ilmiöpohjaisessa oppimisessa heille sälytetään senlaatuista prosessointia vaativia tehtäviä, joihin heillä ei ole kehitysvaiheensa huomioon ottaen valmiuksia. Digitaalisuuden myötä heidän vielä kehittymätön osaamispohjansa hajotetaan tyystin - mikä pahinta heidät erotetaan usein ruumiillisista toiminnoista, kuten silmän ja käsien yhteistyöstä, joka on olennaista oppimisessa. Tässä vähän tutkimusta asiasta, jonka kolmen lapsen vanhempana ja omien kokemusteni perusteella olen tiennyt jo pitkään. Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi. Tälläkin tavalla yhteiskuntaan saadaan lisää kahden kerroksen väkeä, sillä oppimistuloksissa painottuu yhä enemmän vanhempien oppimisprosessille antama aika ja tuki.

Oma teesini kuuluu seuraavasti: Tärkeimpiä asioita peruskoulutuksessa eli ala- ja yläkoulussa ovat monipuolinen lukemaan oppiminen ja kirjoittaminen omalla äidinkielellä, parin muun kielen opiskelu sekä matemaattisten perustaitojen omaksuminen. Ohessa opetellaan vastuunottamista itsestä ja toisista eli sosiaalisia taitoja ja vuorovaikutusta. Ja toki myös liikutaan.

Näiden taitojen opiskelussa ei tarvita monitieteellisyyden ja ilmiöpohjaisuuden painotuksia, vaikkei niitäkään tarvitse kokonaan hylätä. (Luultavasti opettajatkaan eivät ole sisäistäneet metodeja, koska kukaan ei ole niitä heille kyennyt opettamaan, eivät edes kalliit pedagogiset kouluttajat ja konsultit, joilla on luultavasti enemmän uskoa omaan asiaansa kuin taitoa. Ja vaikka olisivatkin, kohderyhmä eli peruskouluikäiset lapset on suureksi osaksi väärä.) Digiympäristöön otetaan pedagoginen asenne eli näytetään, mitä siellä voidaan tehdä, mutta digitaalisessa ympäristössä oleminen pidetään kohtuuden rajoissa, sillä lapset ja nuoret ovat muutenkin aivan liikaa digilaitteillaan, ja heidän normaali kehollinen ja ruumiilla tutkiva maailmassaolemisensa ja levonsaantinsa kärsivät. Lapsille pitää saada samoja ärsykkeistä tyhjiä hetkiä kuin meille aiempien vuosikymmenten ihmisille. Aivot vaativat tyhjiä hetkiä ja tilaa prosessoidakseen asioita.

Miten minusta tuntuu, että hyvin monella elämänalueella - ministeriöistä opetushallitukseen - asioista päättävät ja niitä ohjaavat kaikenkarvaiset humpuukimestarit ja huijarit, joilla ei ole kunnon käsitystä perusasioista?




10 kommenttia:

  1. Harmittaa olla vähän eka kommenteissa täällä, mutta on todettava, että Keltinkangas-Järvinen (tuo artikkeli) ja esim. Kari Uusikylä ja Jari Sinkkonen ovat olleet täydellisen oikeassa siitä, mitä on tapahtumassa. Ja tuhannet ja tuhannet opettajat ja kymmenettuhannet lasten vanhemmat jo vuosikausia.
    Tämä digisekoilu ja ilmiölumeopetus toimivat juuri noin ja tuolla mekanismilla. Koko juttu on kuin tyyppiesimerkki koko yhteiskuntaamme levinneestä asioiden ideologisoimisesta realismin ja todellisuuden kustannuksella. Pahimmillaan on kysymys lasten ja nuorten (myös ammattikoulu- ja lukionuorten) pedagogisesta heitteillejätöstä. Harmi että mm. käsittääkseni mm. Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitos on tässä Piilaakso-pedagogiikassa mukana.
    Keneltä nämä kaikki humpuukkimaakarit tosiaan luulevat nyt kiitoksensa saavansa?

    Toivottavasti maamme kouluissa on edelleen riittävästi suoraselkäisiä opeja, uskon että on, jotka opettavat silti lapsia ja nuoria silmistä silmiin katsomalla ja jättävät sivummalle virastojen tyyppien ohjeistukset. Tietokoneet kuuluvat kyllä nykyään koulutukseen, mutta eivät lähellekään siinä määrässä kuin niitä nyt tuputetaan: kaikkeen opetukseen.

    Mutta turhanpa meidän on vain koulua katsoa. Katsotaan ympärillemme. Kaikki yhteiskunnassa jollakin tavalla mukana olevat ihmiset on enemmän tai vähemmän digitalisoitu. Fiksut ihmiset hymyilevät kaupan kassalla kun lähimaksu toimii. Kuin pikkupennut lelunsa kanssa.
    Ja paljon muuta. Ruotsissa ja USA:ssa on jo kokeeksi ihosirutettuja ihmisiä. Lisää tulossa. Raitiovaunussa ihmiset istuvat kuin huumattuina älypuhelimiaan hinkaten. Lukevat ja lukevat ja lukevat, hullua huskaammaksi tulematta. Nyt se sama on haluttu ulottaa vain lapsiin ja nuoriin, ja mikä pahinta, lapsuuteen ja nuoruuteen.
    Mua naurattaa aina hieman ja joskus enemmänkin, kun jokin suomalainen kouluvaltuuskunta "vie" suomalaista kouluosaamista johinkin Aasian maahan tms. Koen että ei ole oikein mitä viedä näillä uusilla menetelmillä ainakaan. Miten ois jos keskityttäis täällä nyt sitten vaikka kuitenkin esim. Vesa sun esittämiin juttuihin ja muutenkin tässä maassa perustuotantoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tajusin just, että onhan Suomellakin hallussaan massiivisen tehokas hybridiase. Se pitää vain suunnata, "viedä", maahan, jossa vahinko halutaan saada aikaiseksi. Digi- ja ilmiöopetus tietenkin.
      Toisaalta se on kyllä epäeettinen, moraaliton ja se pitää kieltää, koska se on nykyisellään nimenomaan lapsiin ja nuoriin suunnattu. Siis sittenkään ei.
      Toisaalta voisihan sen suunnata tuon vihamielisen maan yliopistoihin. Ne on yli 18 v.
      Hah, hah.

      Poista
  2. Niinpä niin. Yliopistossakin on menossa kovaa vauhtia digiloikka. Pitää säästää tiloissa ja seinissä, ihan niin kuin muuallakin. Digisti kaikki on niin kätsyä, niin kuin tuo ajattelemaan oppiminen. Paljon digitarjontaa, ettei rajoiteta opiskelijoiden vapautta opiskella, jotta voivat tehdä kursseja miten itse tahtovat ja missä vaan. Ok, olen opettanut verkkokursseilla ja sellaisen suunnitellutkin. Joo, vaiva on kova, jopa 3-4 kertaa sen mikä tavallisen kurssin luomisessa, mikä ei ole sekään ihan pikku juttu. Sekä opettaminen että oppiminen täysin verkko-/digiympäristössä vaatii valtavasti suunnittelua ja sinne täytyy tuoda vuorovaikutuselementtejä, jotta tulisi inhimillinen eikä yksinäinen olo. Sitten kun näihin panostaa, homma sujuu. Mutta se on kummaa, että kun meillä on kasvot, ruumis ja kädet ja ääni ja kaikki tämä, niin se ei mitenkään riitä läsnäoloon ja oppimiseen. Rahasta tässä on paljon enemmän kyse kuin tahdotaan myöntää. Ja sitten sitä rahaa kuitenkin löytyy aivan avuttomien teknisten vempainten ostamiseen, joiden elinkaari on 3 vuotta, mutta esimerkiksi avustajien palkkaaminen on nihkeää ja koulutilojen kunnossapito myös - niihin mennään vasta pakon edessä...

    VastaaPoista
  3. Eikä mitään harmitusta, vaikka kommentoitkin - mukavampi näin, että tulee hyviä kommentteja sinulta kuin ettei tulisi kommentteja ollenkaan tai joku kirjoittaisi LOL oot vähän jälkeenjäänyt ikivanhoine ajatuksinesi.

    VastaaPoista
  4. Orgaanisesta epäorgaaniseen on isompikin suunta maailmassa. Iholta, silmistä ilmaan ja näkymättömiin aaltoihin. Paska ja väärä suunta vain, kun tänne kerran on lihaksi ja vereksi synnytty. Ja se jos mikä koskee lapsia ja nuoria.

    VastaaPoista
  5. Vesa, nyt sulla on aihe, johon mielellään kommentoin. Yhteensattuma, että eräs blogiystäväni puuttui juuri saman HS:n artikkelin huolenaiheisiin muuhun keskittyneen blogijuttuni yhteydessä. Pysäyttävä juttuhan tuo on.

    Toivon rauhaa kouluelämään ja sitä, että tasa-arvon perustalle rakennettu peruskoulu myös pysyisi tasa-arvoisena.

    Koulussa on minusta tärkeää tiedon perustan rakentaminen, ihmisenä olemisen etiikan ja käytännön elämäntaitojen opettaminen sekä kasvattaminen nauttimaan taiteesta. Lapset ja nuoret pitävät tarinoista, kuten aikuisetkin, ei mistään tiedon sirpaleista ja epävarmuudesta. Niitä ehtii kyllä havaita myöhemminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä!
      Opettajat ja lasten vanhemmat ovat ihan samoilla argumenteilla puuttuneet tähän väärään suuntaan jo vuosikausia. Kokemukset ja käsitykset ovat ihan varmasti menneet päättäjien ja koulutuksen suunnittelijoiden korviin jo ennen tätä artikkelia. Mainitsemani kaksi professoria ovat hekin tuoneet asian esiin useissa kannanotoissaan.
      Ei siis mikään paljastus mistään.
      Saa nähdä halutavatko koulutuksen päättäjät jatkaa valitsemallaan linjalla.

      Poista
    2. Jope, luulen, että teetetään joku tilaustutkimus, jossa tulos on päätetty etukäteen. Sitten sanotaan, että jo riittää muutosvastarinta - nyt on elettävä tätä päivää jne.!

      Poista
    3. Tämä-nyt-vaan-on-tätä-päivää...on jatkuvasti kuultu peruste melkein mihin tahansa. Tuo olisi myös hyvä kirjallisen farssin nimi.

      Poista
  6. Marjatta, olet ihan oikeassa!

    Juuri tuollaisten asioiden avulla lapsille saa paljon läpi. Sitten palauttaisin hyvän vuorovaikutuksen ja jonkinmoisen opettajavetoisuuden - käytännössähän niin toimitaankin usein. Itseohjautuvuutta voi opettaa lapsille, mutta sillä tavalla, että se sopii heidän kehitysvaiheeseensa.

    Ovatko peruskoulun luokat tällä hetkellä tasa-arvoisia? En osaa sanoa. Uskoisin, että ovat niin paljon kuin mahdollista. Toisaalta samoihin luokkiin on nyt sijoitettu niin eri tahdissa eteneviä oppilaita ja niin erilaisilla valmiuksilla varustettuja oppijoita, että opettajilla on todella haasteellista toteuttaa opetuksen tasa-arvoa.

    Mahdollisuuksien tasa-arvo toteutuu jotenkin. Mutta koska opetettavista kokonaisuuksista ja menetelmistä on tehty niin monimutkaisia, voi olla että oppilaiden osaaminen hajoaa entisestään - kaikilla lapsilla ei ole vanhempia, joilla on aikaa ja taitoja auttaa koulupäivän jälkeen.

    Monenlaisuus ryhmässä kuten koululuokassa on todellisuuden lähtökohta, mutta on tehty myös päätöksiä, joiden vuoksi erilaisten oppijoiden tarpeet ja opettamisen resurssit eivät kohtaa. Ja sitten esim. digiloikka repii tätä kuilua eri oppilaiden välillä entisestään.

    VastaaPoista