torstai 1. marraskuuta 2018

Aamu



Pidän yksinkertaisista asioista, kuten kävelemisestä heti päivän aluksi. Aamulla, kun selkä on edelleen kipeä, ollut jo pari viikkoa, lähden kävelemään ennen kuin aloitan työt. Saatan tyttäreni kouluun ja kuljeskelen ympäriinsä. Katselen taloja, käyn joutomaatontilla ja peltiliikkeen takana, heittelen maahan pudonneita ruuveja metallinkeräyslavalle, ihmettelen suurta kuusta, joka on kaadettu puronvarteen, ja ihailen paksurunkoisia koivuja ja haapoja, joista osa kasvaa kallellaan ja tulee varmasti kaatumaan seuraavan myrskyn osuessa. Metsäpolun yllä on juurineen nurin mennyt kuusi; närhi lennähtää metsään, mustarastaan hahmo täydentyy keltaisella nokalla, se kulkee alastonta oksaa ja katoaa sitten. Pudonneita ja jo maatuvia lehtiä kaikkialla, ilma raikas. Ei voisi olla tämän parempaa. Kävellessä alkaa kuunnella myös, mitä kävelijälle itselleen kuuluu: on huoli, joka painuu niin syvään, että tuntuu lihasten jännityksenä, on ilo, että jotkin velvollisuudet voi unohtaa ja että liikkuessa voi päästää monta muuta hetkeksi pois ja on kuin avaisi uuden horisontin.





2 kommenttia:

  1. Hyvin samanlainen harrastus täälläkin. Erikoisalaa maanpinnan katselu, lehtien ja karikkeen potkiskelu ja kuvittelu, miksi missäkin kohdassa on tietynlainen puusto tai maisematyyppi tms. Maaperässä enää niukin naukin esillä olevat kivijalat kauan sitten hylätyistä rakennelmista on ihan parhaita. Sellaisia paikkoja joissa asutuksen päälle on kasvanut metsä tai lepikko ovat erittäin kiinnostavia teleportteja. Vanhat maantiet, purot, polut, kalliot joilta näkee kauas. Tiedät maisemaanuppoamistunteen. Jos on lintuja tai muita eläimiä kaheikossa räpisemässä niin tulee vahva tunne aina, että siellä kulkiessahan se esimerkiksi maantainpäivä pitäisi viettää, eikä antaa sulkea itseään mihinkään ilmatiiviiseen laitokseen, töihin.
    Tykkään toki kulkea kaupungissakin. Varsinkin keskustojen liepeillä, missä jo vähän hiljenee, mutta jossa on vielä kunnolla kaupunkia.


    Käveleminen taitaa olla luonnollisinta mitä ihminen voi tehdä.
    Haavikossa tai muussa vastaavassa viidakossa se käyskenteli Aatamikin.

    VastaaPoista
  2. jope, etpä paremmin olisi voinut tavoittaa tuntojani - tuollaista se on. Tämänkin päivän paras osuus oli aamu, jolloin sai kävellä luonnossa, olkoonkin että se oli hyvin lähellä asutusta. Täällä Vantaallakin on noita pelkkiä kivijalkoja aukiolla tai ympäristöään vähän nuoremmassa metsässsä. Minulle kävely on terapiaa. En pidä juoksemisesta, vaikka nuorempana sitäkin tuli harrastettua. 10 kilometriä jaksaa hyvin kävellä, mutta sellaista matkaa ei kiinnosta juosta.

    VastaaPoista