perjantai 30. marraskuuta 2018

Ruotsalaista yhteiskuntakritiikkiä



Ruotsalaisessa

dekkarissa

orpo sokea

marokkolaistyttö

pääsee sirkustaiteilijaksi

Ranskaan

kohtaa

julmuutta

hänen miehensä

paha ranskalainen

sirkustirehtööri

nuori nainen houkutellaan

pornoteollisuuteen

ja lopulta

hänet paloitellaan

livelähetyksessä

sokea marokkolainen

tanssitaiteilija

ranskalaisen

pornoteollisuuden

uhrina

juuri tässä kohtaa

hänen ruotsalainen

poikaystävänsä

lähtee kostamaan

pelottelee parittajaa

sirkusveitsellä

ja jättää kauhistuneen

ihmiskauppiaan

käsirautoihin

poliisin armoille

jne jne

eh tällaista on

ruotsalainen

yhteiskuntakritiikki




Adventin aikaan




Ei luciat kanna kynttilöitä,

ei hyrise piparit hyviä öitä.

Oo fassismii, rassismii, huudettiin

ja luukut umpeen muurattiin.


Jossain kuiskitaan tarinaa Muhammedin,

hän kuinka petasi itselleen pedin

ja morsiolleen myöskin, kas --

oli Aiša jo yhdeksänvuotias.

                                                        (Aah, älköön olko sielusi musta,
                                                         oli sekin naisen vapautusta
                                                         pyhä mies kun siementä heitti!)
                             

On silti rauhaisa vuodenaika,

ei häviä talvisen juhlinnan taika,

kun jalat hoippuvat hämärässä,

päät taakse kääntyvät pimeässä       
                                                       
                                                          (Pikkujouluissa turhat estot suista,
                                                           kumiukkoa silti käyttää muista
                                                           ja varmista kotireitti!)

ja kristityt pistävät poskeen sikaa,

ei siinä kai ole mitään vikaa,

on karsinaperinne tämäkin pyhä,

se elää vuodesta vuoteen yhä.     

                                                           (Kuva possun jos mielesi turhi,
                                                            ota avuksi pääsiäisuhri,
                                                            myös kossun jäljet se peitti.)


Oi seuraajat Sotaloordin tai Herran,

me kyykimme vaatteemme repien kerran

ja huudamme Amen tai Hoosianna* --

nyt: Suoriksi tiet, rajan raueta anna!


Vaan Lucia meidät jos yhä näet,

ovat sokeat kaikkien silmät ja kädet,

kaunis paitasi, punainen vyösikin kanna,

jätä holhoojat, kynttiläs loimuta anna.




*"Amen" on heprealaisen Raamatun, Uuden testamentin ja Koraanin rukouksissa käytetty vakuutuksen osoitus. Se merkitsee juutalaisille, kristityille ja muslimeille suunnilleen samanlaista vahvistusta: "Totisesti, näin tapahtukoon". "Hoosianna" puolestaan tarkoittaa "Oi auta", "Pelasta", pyyntö osoitetaan kuninkaalle tai Messiaalle.

PS. Kauanko arvelette, että esimerkiksi Ruotsissa menee, kun joulu on lähinnä kaupallinen juhla (tilaisuus myydä kuluttajille mahdollisimman paljon turhaa tavaraa, myös perinnetavaraa, eläköön kapitalismi!), jonka kristillinen merkitys on mahdollisimman pitkälle rajattu julkisesta monikulttuurisesta maisemasta - meneekö 10 vuotta? Ja kauanko kestää, että muslimien Ramadanin huipentava Eid-juhla on virallinen kalenteripäivä ja yleinen vapaapäivä koko Ruotsissa?

Minusta olisi hyvä, että molemmat näkyisivät ja ettei omia perinteitä tarvitsisi hävetä ja varsinkaan hävittää jonkun "tasa-arvon" vuoksi, sikäli kuin ne jotain ihmisille merkitsevät. Ihmeellistä vouhotusta "suvaitsevaisilta" ruotsalaisilta. Eihän tällaisella "tasa-arvoon" pyrkivällä toiminnalla saada aikaan kuin sotkua - ja yleensä "tasa-arvo" on juuri tietyllä tavalla arvopainotettua. Antaa kaikkien kukkien kukkia! Myös Pakkasukko-bileet paremmin näkyviin, jos juhlijoita riittää.






tiistai 27. marraskuuta 2018

Abjekti-apokalypsi, minulle



Se mikä minulle näyttäytyy kauhistuttavana toisena ei ole jokin mitä kiellän itsestäni (oma kammottava tiedostamattomani) vaan ihmisyyden ylimäärä; ei mikään kulttuuristen erojen ylimäärä, vaan volyymin murskaavuus, ihmismassat, jotka tukahduttavat selviytymisen mahdollisuudet kuin bakteerien hyöky petrimaljassa -- en voi katsoa toista yksilönä vaan osana massaa, joka tukahduttaa sen mikä vielä äsken oli elävää ja pystyi jotain tekemään. Ja identiteetin kato, tässä kaikessa turha identiteetin kato kuin kuolema, ja kaikki banaali väkivalta, joka aina on läsnä siellä missä on yhtä aikaa liikaa ja liian vähän.









torstai 22. marraskuuta 2018

Aikamme ajattelijat



Miten se olikaan; olisiko parempi valita nihilismi vai totalitarismi, totalitarismi vai nihilismi? Ja sitten alkaa pähkäily. Jos valitsen nihilismin, ei jää mitään selityksen mahdollisuutta enkä kestäisi sitä. Siispä valitsen totalitarismin, olkoonkin että myös se on nihilismiä, mutta kuitenkin nihilismiä, joka oikeuttaa tekonsa korkeammalla yhteisellä hyvällä, olipa se kuinka valheellista tahansa ja niin pidän auki selityksen mahdollisuuden: vika ei ollut tässä totalitaristisessa ideologiassa, tahtoihan se pelkkää hyvää, vaan toteutuksessa, kovin inhimillisissä erehdyksissä.



Lukuja, ajatuksia



Mao tappoi noin 100 miljoonaa kiinalaista yrittäessään vallankumouksessaan tuhota maansa kulttuuriset perinteet, joten mikäpä tässä ollessa.

Neuvostoliitossa kuoli vankileireillä 66 miljoonaa kansalaista 1918-1959, joten mikäpä tässä.

Oli ehkä siksi ihan hyvä, ettei Suomesta tullut osa kommunistista suurvaltaa sata vuotta sitten tai reilut pari vuosikymmentä myöhemmin.

Ja ehkäpä olisi ihan hyvä, ettei mitään tämänkaltaista internationaalia enää yritettäisi pystyttää, vaikka hinku on taas kova.

Natsit, alkaessaan hävitä sodan, eivät lakanneet tappamasta juutalaisia. Päinvastoin, tappaminen jatkui kiihkeänä jopa vastoin saksalaisten omaa etua.

Poliitikot, tajutessaan, että se mitä he ovat tekemässä omalle maalleen, omille kansalaisilleen, omalle yhteiskunnalleen, luhistaa kaiken, voi juuri silloin he alkavat sortaa ja eristää yhä päättäväisemmin heitä, jotka vielä yrittävät pelastaa jotain (sillä tiettyyn pisteeseen saakka jotain on yleensä tehtävissä). He jatkavat kaikkein järjettömimpiä toimia, rajoittavat puhetta ja kutsuvat jokaista yritystä pelastaa edes jotain kaikkein vastenmielisimmäksi petturuudeksi.

Ehkä he ajattelevat: tämä rakenne kantaa vielä hetken, minun elinaikani ainakin, se kantaa puolittain, jopa vaarallisesti uponneenakin ne yläkannen hytit, joihin me majoitumme, pysyvät pinnalla, ja ainahan voi pelastautua muualle, toisiin aluksiin. Voi myös olla, etteivät he ajattele mitään tästä, toimivat vain niin kuin heidän on käsketty toimia, toimivat siten kuin heidät on maksettu.


keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Ad hoc



Voimme aina selittää  sellaista elämä on

muutamat ilot ja luvuttomat murheet

joku yksinäinen synnyttää yksinäisyytensä muotoisen kadun

joku ryhmä halunsa avuttomuutensa voimansa muotoisen väylän

enimmäkseen on viileä raapiva tunne  visionääri ja leopardihattu

paiskaavat kättä

voimme sanoa  Marsilaiset päättivät viime hetkellä

vetäytyä heliumiksi

heitä on siis mahdoton erottaa alkuaineista  heitä on myös mahdoton

pysäyttää     Miksi rakennamme muurin

mutta aiomme muuttaa Marsiin











tiistai 20. marraskuuta 2018

Muutama kysymys



Unohtaako Marx tuotanto-olosuhteita ja yhteiskuntaa analysoidessaan luonnon? Unohtaako sosiaalinen konstruktionismi ihmisen biologisen perustan, ihmisen kehitys- ja kypsymiskaudet ja sen, että ihmisen identiteetti tuotetaan paitsi kulttuurisissa merkityksenannoissa ja ohjauksissa myös biologisessa perustassa ja prosesseissa, jotka ovat huomattavasti hitaampia ja monimutkaisempia mutta silti orgaanisempia ja monimutkaisempia ja yksittäistä elämää ajatellen jopa voimakkaampia kuin yhteiskunnalliset prosessit ja performanssit tai ihmisen "tahto" ja tiedostettu "tajunta" - ihmisen "luonne koituu hänen kohtalokseen"?

Mitä marxilaisuus ja sosiaalinen konstruktionismi näin ollen unohtavat pyrkimyksessään tarkastella ihmistä sosiaalisena tai pikemminkin yhteiskunnallisena tuotteena ja miten ne unohtavat kaiken hyvin tietämänsä ohessa?

Millaiseen asemaan nämä teoriat siten asettavat keinomme ratkoa ihmiskuntaa ja luontoa koskevia ongelmia? Mitä ratkaisuja niiden taholta on tähän mennessä nähty? Millaisia vastauksia ja ongelmia on syntynyt? Tahdonpa vain kysyä. Näin voitaisiin asioita kysyä monesta muustakin suunnasta, mutta esimerkiksi marxilais-leninististen yhteiskuntien toteuttamat verilöylyt osoittavat, että Marx unohti jotain todella tärkeää muutoin ehkä selitysvoimaisesta yhteiskunnalliseksi muutosvoimaksi tarkoitetusta teoriastaan: Kun unohdetaan tai kielletään ihmisen perusolemus luonnonolentona, saadaan aikaan tietyissä yhteiskunnallisissa olosuhteissa verilöyly toisensa perään.


PS. Voidaan ajatella marxilaisittain, että tällä hetkellä, varsinkin Euroopan eliitin keskuudessa mutta myös esimerkiksi YK:ssa, materialisoituvat hallitsevan luokan ajatukset ja arvot ja ne myös heijastuvat koko aikaamme ja valitettavan usein myös liki jonkinlaisella determinismillä tuottavat aikamme "hyvien ihmisten" maailmankuvan. Millainen tämä maailmankuva on? Ei kovin miellyttävä, sillä se ei tee eroa globaalin kapitalismin päämäärien (valtavat halpatyövoimaresurssit ja -markkinat, joilla tahkotaan voittoa hierarkiassa ylimpänä oleville ylikansallisille yrityksille ja näiden omistajille) ja kommunistisen utopian, luokattoman maailmanyhteiskunnan välille. Itse asiassa se palvelee molempia, mutta siten että globaali kapitalismi ja sen johtavat henkilöt ja yritykset korjaavat voiton. Ehkä kaikki on lopulta alistettu tälle voitolle. Tämän materiaalisen voitontavoittelun synnyttämää on myös hyvän ihmisen itsensä ja toiset uhraava "vapaus", hengenlento ja "eettisyys", myös siten kuin se ilmenee vasemmistossa. Ei vain ymmärretä, että kaikki palvelee kiertoteitse globaalin kapitalismin tuotantomekanismeja ja että "hyvän ihmisen tietoisuus" on itse asiassa myös sen tulosta. Ihminen kärsii, mutta ennen kaikkea luonto kärsii ja raunioituu. Kapitalistiset tuotanto-olot + marxilainen rajaton ja luokaton maailmanyhteiskunta  = katastrofi, jonka aikamme halusi.


Talonpaikka, ajatus



Viileä päivä, ei vieläkään kylmä, kuljen ohi tontin, josta purettiin talo. Paikalle tuotu kaivinkone on perannut korkeat maavallit vanhan asumuksen kohdalta. Ne seisovat tontin reunoilla kuin jättimäisten tiimalasien hiekka. Kallio on tuotu esiin. Se on kolmena hyllynä. Nyt hyllyt murretaan uuden talon tieltä. Valtava piikkauskone ja dynamiittia, räjäytysmatot. Jotakin murenee ja murennetaan, ihmiseltä yleensä tahto. Halu peittää oma tahto ja viisaus sopeutumisella on nykyihmistä määräävä voima, halu kätkeytyä mahdollisimman suureen laumaan, lauman hyvyyteen ja vapauteen olla näkemättä, jottei näkeminen paljasta jotain - pienintäkään heikkoa kohtaa ei saa löytyä. Pitää kuluttaa oikeita asioita, pitää kommentoida oikeita asioita, pitää viettää aikansa oikeiden asioiden ja ihmisten parissa - valmiiksi näperreltyjen asioiden parissa, valmiiden mielipiteiden ja kritiikkien valossa, näitä haluja saa todistaa minne meneekin. Älä antaudu keskusteluun, väittelyyn, ajatukseen, älä puhu, älä näe, älä hyvää tai pahaa, älä edes katso tosiasioihin päin, sopeudu, ole alamainen. Tuomitse viesti viestintuojan mukaan. Olet paha, jos näet, olet paha jos avaat suusi, olet paha jos kykenet erottelemaan asioita ja puolustat jotakin tärkeää. Pidä ihmiset etäällä - ui samuudessa. Nykyihminen on valtava nynny, ja usein uskomattoman typerä omaksi tappiokseen. Onnea nykyihminen, onnea  sosiaalinen kupla, onnea tulet vielä tarvitsemaan matkalla omaan häviöösi, mutta onni ei auta sinua pätkääkään.





sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Aikamme hulluuksia II



No, näitä hulluuksiahan löytyisi vaikka kuinka, mutta otetaan nyt nämä haahuilu- ja keskittymisenhajotus-pedagogiset keksinnöt eli loikka digiympäristöön ja ilmiöoppiminen. Aivan naurettavaa touhua opettaa lapsille tällaista, kun perustaidot eivät ole hallinnassa eikä lasten ikätasoinen kypsyminen tue pedagogisia tavoitteita.

Jos digitaalinen ympäristö pirstoo jo paatuneen keskittyjän ja lukijan intensiivisen työskentelyn, mitä se tekee keskenkasvuisille lapsille? Ilmiöpohjaisessa oppimisessa heille sälytetään senlaatuista prosessointia vaativia tehtäviä, joihin heillä ei ole kehitysvaiheensa huomioon ottaen valmiuksia. Digitaalisuuden myötä heidän vielä kehittymätön osaamispohjansa hajotetaan tyystin - mikä pahinta heidät erotetaan usein ruumiillisista toiminnoista, kuten silmän ja käsien yhteistyöstä, joka on olennaista oppimisessa. Tässä vähän tutkimusta asiasta, jonka kolmen lapsen vanhempana ja omien kokemusteni perusteella olen tiennyt jo pitkään. Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi. Tälläkin tavalla yhteiskuntaan saadaan lisää kahden kerroksen väkeä, sillä oppimistuloksissa painottuu yhä enemmän vanhempien oppimisprosessille antama aika ja tuki.

Oma teesini kuuluu seuraavasti: Tärkeimpiä asioita peruskoulutuksessa eli ala- ja yläkoulussa ovat monipuolinen lukemaan oppiminen ja kirjoittaminen omalla äidinkielellä, parin muun kielen opiskelu sekä matemaattisten perustaitojen omaksuminen. Ohessa opetellaan vastuunottamista itsestä ja toisista eli sosiaalisia taitoja ja vuorovaikutusta. Ja toki myös liikutaan.

Näiden taitojen opiskelussa ei tarvita monitieteellisyyden ja ilmiöpohjaisuuden painotuksia, vaikkei niitäkään tarvitse kokonaan hylätä. (Luultavasti opettajatkaan eivät ole sisäistäneet metodeja, koska kukaan ei ole niitä heille kyennyt opettamaan, eivät edes kalliit pedagogiset kouluttajat ja konsultit, joilla on luultavasti enemmän uskoa omaan asiaansa kuin taitoa. Ja vaikka olisivatkin, kohderyhmä eli peruskouluikäiset lapset on suureksi osaksi väärä.) Digiympäristöön otetaan pedagoginen asenne eli näytetään, mitä siellä voidaan tehdä, mutta digitaalisessa ympäristössä oleminen pidetään kohtuuden rajoissa, sillä lapset ja nuoret ovat muutenkin aivan liikaa digilaitteillaan, ja heidän normaali kehollinen ja ruumiilla tutkiva maailmassaolemisensa ja levonsaantinsa kärsivät. Lapsille pitää saada samoja ärsykkeistä tyhjiä hetkiä kuin meille aiempien vuosikymmenten ihmisille. Aivot vaativat tyhjiä hetkiä ja tilaa prosessoidakseen asioita.

Miten minusta tuntuu, että hyvin monella elämänalueella - ministeriöistä opetushallitukseen - asioista päättävät ja niitä ohjaavat kaikenkarvaiset humpuukimestarit ja huijarit, joilla ei ole kunnon käsitystä perusasioista?




lauantai 17. marraskuuta 2018

Aikamme hulluuksia




Maassamme keskeytetään vuosittain noin 10 000 syntymättömän lapsen* elämä aborttiin. Samaan aikaan ongelmana on syntyvyyden kääntyminen laskuun. Sitä paikataan houkuttelemalla maahan pääosin kouluttamattomia kehitysmaalaisia, näinhän asia kaikessa karuudessaan tällä hetkellä menee, sillä koulutettuja ja työvalmiita osaajia tietyistä maista tulijoista on ripaus - maallamme ei ole riittäviä houkuttelevuustekijöitä jälkimmäisiä ajatellen. Tästä pitää huolen mm. verotus ja palkkataso.

Lapsia kehitysmaaoloista tulijat osaavat tehdä, melkein kaikessa muussa varsinkin Lähi-idästä ja muslimimaista tulevista suuri osa on yhteiskunnan kannateltavina. Toki hyvissä oloissa, mikäli integroituminen onnistuu, näiden perheiden lapset ja osa aikuisistakin on nykyisyyden ja tulevaisuuden yhteiskunnallinen voimavara, mutta humanitaarinen maahanmuutto on pikemminkin laupeudentyötä kuin yhteiskunnan pitkäkestoista rakentamista. Afganistan, Irak, Syyria, Somalia ja monet Afrikan maat eivät ole koulutuksen ja osaamisen suurvaltoja, joten monet tulijoista eivät osaa edes lukea tai kirjoittaa ja suomalainen elinkeinoelämä ja vaadittava korkean teknologian ja tietotaidon ammattiosaaminen on heille kovin vierasta.

Joka tosissaan puhuu kehitysmaalaisista ja ongelmavaltioista tulevista huoltosuhteen takaajina, ei tiedä mistä puhuu. Edessä on lähinnä valtava yhteiskunnallinen investointi johonkin, mistä ei ole mitään varmuutta. Mitä enemmän humanitaarisia maahanmuuttajia, joilla on korkea syntyvyys, sitä suurempi kuorma yhteiskunnalle. Niin, korostan, että jos puhumme laupeudentyöstä, asia on eri kuin jos puhumme huoltosuhteen parantamisesta. Jos edellä mainitsemieni maiden sijalla lukisi Kiina, Yhdysvallat, Taiwan, Ukraina, Etelä-Afrikka tai muita vastaavia ja Euroopan maita, olisi huoltosuhteen korjaantumispuheilla todellista katetta. Ajatus kehitysmaatyövoimasta** tuntuu nurinkuriselta, kun ajatellaan tulevaisuutta robotiikan ja yhä automatisoituneemman työn aikana - ellei sitten tapahdu jotain täydellistä katastrofia. Tosin silloinkin pieni elätettävien joukko on parempi kuin valtava.

Mietin tällaista. Kuinka moni mainitsemistani suomalaisen elämän keskeytyksistä perustuu esimerkiksi siihen, että lapsi olisi ollut sairas tai että äidillä on terveydellinen tai mielenterveydellinen ongelma tai riskitekijä tai että raskaus on saanut alkunsa raiskauksesta? Kuinka moni siitä, ettei ollut taloudellisesti mahdollista ottaa lasta vastaan? Luulen, että murto-osa, joskaan luottamus tulevaan ei tunnu olevan suomalaisten lisääntymisikäisten kohdalla kovin suuri. Arvelen, että suurin osa raskaudenkeskeytyksen päätöksistä perustuu subjektiiviseen valintaan olla haluamatta jo alulle saatettua lasta syystä tai toisesta. En tahdo syyllistää naisia tai pareja, jotka päätyvät raskaudenkeskeytykseen, olipa syy mikä hyvänsä, mutta valinnoilla on hintansa, myös sellainen, joka ulottuu kansalliselle tasolle saakka.

Ajatelkaapa: 20 vuotta, esimerkiksi vuodesta 1998 vuoteen 2018, ja 200 000 menetettyä elämää! Vajaassa kolmessa vuodessa saman verran kuin Talvisodassa kaatuneita sotilaita ja siviilejä! Olisiko meillä tulevaa yhteiskunnallista väestökadon ja huoltosuhteen ongelmaa, jos edes puolet näistä aborteista olisi jäänyt tekemättä? Samaan aikaan Suomessa on hyvin toimeentulevia ja rakastavia pariskuntia, jotka tahtoisivat adoptoida lapsen tai lapsia ja antaa näille mahdollisuuden elämään. Toki yhä enemmän on niitäkin, jotka eivät tahtoisi lapsia ylipäätään. Ja yhä enemmän on niitä, joilla on suunnilleen kaikki mahdollinen sekaisin. Myös näköalattomuus valtaa alaa, syystä tai toisesta.

Raskauden keskeytystä voi perustella monin argumentein, ja ehdottamasti sellaiseen on oltava mahdollisuus. Mutta myös sitä voidaan miettiä, missä mielessä on järkevää saati vastuullista hoitaa tätä ja muuta syntymättömyyden ongelmaa päästämällä runsain joukoin - niin kuin päättäjien suunnitelmista voi lukea - huonosti työllistyviä ja kulttuurisesti heikosti sopeutuvia ja kehnosti jos ollenkaan koulutettuja ihmisiä maahan käytännössä työkykyisten ihmisten elätettäväksi.

Eikö väestöasiaa voisi auttaa rohkaisemalla suomalaisia lisääntymään - luodaan kannustimia, jotka ulottuisivat henkilökohtaiselle tasolle - opiskeluun ja työuriin - ja perheiden arkeen? Toisaalta, näitä kannustimia on jo nyt, ja jos otamme mukaan historiallisen perspektiivin, voimme todeta, että elämme historiallisesti ajatellen liki ihmeen kaltaisessa yltäkylläisyydessä enkä nyt tahdo kiistää, etteikö Suomessakin olisi köyhyyttä, koska sitä on. Silti lapsella on tuskin koskaan historiassa ollut näin hyvät mahdollisuudet selvitä ja saada koulutus kuin nyky-Suomessa.

Kaikki tässä esille nostamani kysymykset ovat erittäin monimutkaisia, ja antamani kuvaus on karkea. Silti sanoisin, että suomalaisilla, joita on maailmassa 0,76 promillea ja pian paljon vähemmän, on tässä kohden palikat hukassa. Pidän jokseenkin itse aiheutettuna katastrofina sitä, että olemme menettäneet yhteiskuntana luottamuksen tulevaisuuteen - toisaalta tässä tilassa on liki koko Eurooppa.

Tarkoitan tätä: Annamme omien sukujemme kuolla, tapamme vapaaehtoisesti suuret joukot syntymättömiä lapsia ja katsomme maailman onneksi sen, että voimme yksilöinä nauttia hetken (suurin osa tästä halua, joka aiheuttaa sekä itsellemme ja toisille että luonnolle mittaamatonta tuhoa ja kärsimystä), ja pitkällä aikavälillä aiomme luovuttaa yhteiskuntamme toisten käsiin. En usko, että isossa kuvassa valintamme on eettisesti kestävä tai edes kovin ekologinen.

Mikäli ongelmaa ei tahdota aivan mahdottomaksi, lapsipositiivisuus sekä maahanmuuton säätely todella yhteiskuntaa rakentavan monikulttuurisuuden ja työperäisen maahanmuuton suuntaan olisivat jonkinlaisia ratkaisuja, joihin voitaisiin hyvin panostaa, mutta tämä ei suinkaan ole nykyinen suuntaus. Asiat tahdotaan päin vastoin sotkea niin perinpohjaisesti kuin mahdollista. Niin, täytyy vain ihmetellä aikamme hulluuksia.



*


Sinänsä olisi hyvä suunta, että maailman väkiluku laskisi radikaalisti - se olisi suurin yksittäinen tekijä muutamien muiden ohella myös ilmastoasiassa. Harmi vain, että tämäkään asia ei ole mitenkään tasapainossa. Länsimaalaisten syntyvyys on jo laskenut kestävälle tasolle, vaikka kulutus ei (uskon kyllä että tulevina vuosina siihenkin päästään), ja taas kehittyvien maiden syntyvyys huitelee paljon yli riski- ja kestävyysrajojen, sillä noissa maissa ei yleisesti ottaen saada rakennettua kestäviä yhteiskuntia - hyvin monimutkaisista historiallisista, poliittisista, koulutuksellisista ja väestörakenteellisista syistä - vaan ihmiset siirtyvät muualle valtavien kansainvaellusten myötä globalisti-ideologistien vasemmalta ja oikealta rahoittaessa ja kaikin tavoin masinoidessa tätä järjettömyyttä.


*

Voihan toki olla niinkin, että tavalliset suomalaiset aistivat vaaran: yhteiskunnan tulevaisuudennäkymä on romahtamassa, normaalin elämän vaatimukset ovat jo nyt sitä luokkaa, ettei kukaan uskalla saattaa lapsia tällaiseen maailmaan - pikemminkin herkutellaan yltäkylläisyyden rippeillä tai pelätään elämän päättyvän seuraavaan irtisanomisaaltoon. Poliitikot ja päättäjät eivät vaaraa aisti, he elävät yhä jatkuvan kasvun ideologiassa (tai vaihtoehtoisesti missä lie), eivätkä he uskalla lähteä mukaan niukkuuteen vaan päinvastoin kannustavat ihmisiä kuluttamaan ja toki suurin osa ihmisistä seuraa heitä. Kehittyvissä maissa ihmiset eivät ole tietoisia maailman tilasta: he tekevät lapsia entiseen tahtiin, he unelmoivat paremmasta elämästä Euroopassa eivätkä tiedä, että manner on suurelta osin henkisesti käytännöllisesti katsoen romahdusvaarassa. Kehitysmaalaiset elävät siinä  onnellisuuskuplassa ja pyrkimyksessä, jossa on jokainen ihminen, jolla ei ole laajempaa tietoa maailmasta.

Tällä sabloonalla ja maapallon yhä epäsuhtaisesti kasvavalla väestömäärällä luomme suuresta osasta maailmaa lopulta puolittaisen kehitysmaa-alueen, jossa toki yhä on rikkaita, todella rikkaita, ja suuret joukot kaikkia muita, rahan ja toimeentulon orjia. Ehkä se sitten on uusi kapitalistis-kommunistinen internationaali, jota kyseiset tahot oikealla ja vasemmalla niin kovasti tahtovat saada aikaan.


*


Törkeimmillään eli käytännössä aina sekä riistokapitalistisessa että riistokommunistisessa järjestelmässä lopputuloksena on samaan tapaan kärsivät joukot ja muutamat hyväosaiset. Ja tietenkin pilattu luonto. Kommunismissa tuho on vielä totaalisempaa, koska siinä hyvä ei valu alaspäin vaan jää yleensä hallitsevalle rakenteelle, mutta se on oman järjettömyytensä vuoksi yleensä rajoittunut yksittäisten, joskin suurten valtioiden alueille, jotka sitten ovat lyhyemmällä tai pidemmällä aikavälillä mädättäneet itsensä tyystin. Globaalilla kapitalismilla on omat syntinsä. Molempia pitäisi voida rajoittaa ja tasapainottaa. En keksi muuta lääkettä kuin itsenäiset, vastuulliset ja sivistyneet demokratiat tai mikseivät myös valistuneiden johtajien johtamat yhteiskunnat, mikäli demokratia ei ole joidenkin alueiden ihmisille luonteva tapa järjestää yhteisöjään. Ja tietenkin näiden valtioiden yhteistyö.

[juttu alkoi hajota ja levitä vähän mihin sattuu... muutaman ilmiön rinnakkainprosessointi jatkuu...]

*Voidaan toki puhua myös sikiöistä tai hedelmöitetyistä, mutta yhtä kaikki kyse on mahdollisista elämänsubjekteista, yksilöllisistä ihmisistä.

**Jokainen ymmärtää, että "kehitysmaalaiset" eivät ole mikään yksi ja homogeeninen joukko. Silti tietyistä hankalista ja matalan koulutuksen taustoista tulevien ihmisten työllistymistilastot eivät lupaa hyvää; työllisyysluvut ovat kantaväestöön verrattuna hälyttävän alhaiset, ovat olleet tiettyjen ryhmien osalta sitä jo vuosikymmenet. Mitä matalampi koulutustaso ja mitä huonompi kielitaito, sitä vaikeampi on päästä työelämään ja sellaisiin töihin, joilla olisi huoltosuhteen korjaamisen kannalta myönteinen vaikutus. Tämä näyttää olevan fakta tällä hetkellä - toiveena tietenkin on, että yhä useampi suomalainen ja tänne tuleva saisi työtä, jolla elättää itsensä ja perheensä. Muutoin tilanne hankaloituu huomattavasti myös pitkällä aikavälillä.



torstai 15. marraskuuta 2018

Raiskaukset



Raiskauksen määritelmää muuttava kansalaisaloite etenee eduskuntaan

ja hyvältä näyttää  Perustuu suostumukseen ei käytettyyn väkivaltaan

tai sen uhkaan   Hyvältä näyttää ellei asiaa käytetä kostoon tai viattomien

lahtaamiseen jälkikäteen   Viisi nuorta miestä Tapanilassa, viisi nuorta miestä Seinäjoella

viisi ja kolme ja kaksi ja yksi ja nyt raiskaustuomiot ovat aivan liian lieviä  Jengi-

raiskausten ylipäänsä raiskausten minkä hyvänsä sillä ne ovat aina väkivaltaa elämän-

tappoa elämän mittainen tuomio uhrilleen,   naiselle, yleensä nuorelle naiselle

jolla on elämä edessään tai olisi ollut seksuaalinen ja henkinen elämä

Sitä ei voi korvata 7000 euron kärsimysrahalla    Miehiä pitää opettaa olemaan

kunnolla ovatpa he mistä hyvänsä kotoisin tai asuvatpa he kodissaan  Miten miestä

voi opettaa olemaan raiskaamatta  En tiedä   Niin aviomiehet ja poikaystävät

kuin tuntemattomat raiskaavat   Niin suomalaiset kuin maahanmuuttajat  ehkä vain

jengiraiskaus on erona   Ei ole tullut mieleenkään raiskata koskaan ketään ei yksin

eikä toisten kanssa  mieluummin olen ilman



Miksi suomijeppe raiskaa  eikö hän saa muuten pillua  onko kyse vallasta ja sen näyttämisestä

halvemmaksi tulisi ostaa ja vieraissakin saa joskus helpommin kuin avioliitossa  Olettaen

että suurin osa suomalaisista raiskauksista tapahtuu kotona  Mitkä ovat miesten ja vaimojen

ja kumppaneiden suhteet nykyisin ja Miksi etniset jengiraiskaukset ovat tulleet meille

kiihottaako länsimainen pornografia liikaa toisenlaisissa kulttuureissa eläneitä vai onko

se ollut maan tapa jo alusta saakka heidän kotiseuduillaan  Tuskin saatavilla olevassa

 ryhmäseksipornossa syljetään naista kasvoille tai revitään ja lyödään  nyt Seinäjoella

on kuvattu kännykällä ryhmäsnuffia   Jokainen raiskaus on likainen  ei toinen ole toista

parempi


Kannatan raiskauslakeja joissa tekijä saa ankaran tuomion kunhan teko on toteennäytetty

En kannata sitä että nostetaan helposti syytteitä koska mies osoittautui noloksi kömpelöksi

osaamattomaksi tai tuli liian nopeasti tai ei tullut ollenkaan  En siis kannata suostumus-

raiskauslakia seksin laadun varmistajana ja sopimusta mielipidekysymyksenä jota jälkikäteen

muutellaan miten sattuu  Silloin myös mies voi tulla raiskatuksi  koko loppuelämä pilalla









Henkilökohtaisesta poliittiseen?



Yksityiselämässä: Olen kyllästynyt siivoamaan sotkuja, joita hyväntahtoinen toiminta aiheuttaa ja vieläpä siten, ettei se auta autettavaa, pikemminkin päinvastoin, mutta maksaa mansikoita, myös marraskuussa. Myös omiani, kiusaantunut.

Voisiko tästä tunteesta laajentaa periaatteen elämälle, jonkin joka ehkäisee kaaoksen haitan, ja voisiko se laajeta yhteiseen elämään ja päätöksiin, vakavana ehdotuksena? Tällainen tunne, ja miten se estetään, ainakin turhaan toistumasta.

Uskallan sanoa yksilöimättä: Tulevat polvet eivät ole vain kyllästyneitä siivoamaan aikamme päätöksiä, he tulevat elämään niiden kanssa, koko sotkun kanssa, sotkussa, sillä monta hyväntahtoista tekoa tehdään, ja monta asiaa tehdään vain siksi, että oma hyväntahtoisuus halusi tulla tyydytetyksi.

Huomataan, ettei se auttanut ketään, eikä juuri mitään.







Anteeksiantamisesta ja anteeksisaamisesta



Tiedättekö: anteeksiantaminen ja anteeksisaaminen ovat parhaita asioita maailmassa - asioita luovien ja säilyttävien toimien ohella. Niistä seuraa vapautuminen häpeästä, pelosta ja jatkuvasta itsetarkkailusta. Ne voivat sattua ja pelottaa. Aina ei ole mahdollista antaa tai saada anteeksi. Molemmat siis vaativat ehkä enemmän kuin jollakin hetkellä on mahdollista. Ketään ei voi pakottaa. Silti yrittäminen ei ole kiellettyä tai sitä ei ole syytä karttaa.

Anteeksiantamisesta ja -saamisesta ei seuraa vastuuttomuus. Se joka on saanut anteeksi asian, jonka tuntee rikkoneen jotain olennaista - oli se sitten materiaalista, sosiaalista, henkistä tai hengellistä - ymmärtää, että anteeksisaaminen velvoittaa parempaan elämään, että anteeksisaaminen on lahja, joka annetaan ansiotta, ei sopimuksena, ei syyn poistamisena. Ja puolestaan se joka antaa anteeksi tai yrittää antaa anteeksi, saa asioita, joita ei tiennytkään olevan olemassa. On huomattava, että anteeksiantaminen tai -saaminen ei ole vippiautomaatti, jollaisiksi jotkut ne mustamaalaavat.

Jos tahdot katkeroitua ja syövyttää itsesi, älä anna koskaan anteeksi äläkä myöskään pyydä anteeksi. Parasta anteeksiantamisessa ja -saamisessa on maailmaa muuttavina voimina, että ne ylittävät poliittista valtaa asemoivan logiikan, joka perustuu ansaitun tai ansaitsemattoman edun tavoitteluun tai yhtä oikeutettuun tai oikeuttamattomaan katkeruuteen ja kostoon.

Edelliset huomioon ottaen asetan oikein ymmärretyn uskonnollisen vakaumuksen ja koetun käsityksen armosta - olipa se sitten "uskonnollinen" tai "pyhän maallinen" kokemus - politiikkaa merkittävimmiksi voimiksi, olkoonkin, että politiikkaa tarvitaan ja molemmat voivat sekoittua ja niiden olisi syytäkin sekoittua käytännön toiminnassa asioiden korjaamiseksi.

Ihminen tarvitsee anteeksiantamusta siitä yksinkertaisesta syystä, että se on palautusmekanismi, jota ilman olentomme ei pysy edes jokseenkin eheänä, ja siksi sen on oltava myös osa sitä, mitä ymmärrämme arvokkaaksi maailmassaolemiseksi ja suhtautumiseksi toisiin.

Totuuden nimessä on sanottava, että voin hyvin kuvitella asioita, joita minun olisi äärettömän vaikea antaa anteeksi ja joiden kohdalla valitsisin mieluummin koston. On varmasti myös asioita, joita minun olisi vaikea ellei mahdoton saada anteeksi. Eivät nämäkään kuvitelmat ole turhia, sillä ne auttavat minua suuntaamaan elämääni ja tekojani inakin siltä osin kuin voin niihin itse vaikuttaa.




Blood Sugar




Huojahdellen se

liikkuu, joskus myös

eteenpäin:

Veren sokeri

on aina makeampaa

kuin veden jano.




Miete aamukävelyltä



Me elämme tässä uudessa loisteliaassa raunioituvassa Roomassa, emme vielä sen luhistumispisteessä, mutta lähellä sitä, tässä kohta tulevassa horjuvassa Neuvostoliitossa, ehkä vuosikymmen, ja jotain murtuu, ja historia toistaa itseään --

yksikään toisto ei ole täsmälleen sama, sen tulos ei ole, mutta toiston mekanismi on, ja tällä kertaa me tunnemme sen, me sivistyneet, liian hienoissa verkoissa uinuneet, maailman ihmeessä kelluneet, ihmeen maailmasta mitään tietämättä eläneet, itseemme hajonneet, maailmasta irronneet eurooppalaiset: maailma tulee kylään, jäädäkseen, emmekä voi ostaa siltä mitään.






keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Aikamoinen keskustelu: Camille Paglia ja Jordan Peterson



Katsokaapa huviksenne tämä muunsukupuolisen feministin ja valkoisen heteromiehen keskustelu. Ei ole oikeastaan väliä, keitä nämä ihmiset ovat. Mutta jos joku väittää, ettei tässä keskustele omasta rajatusta näkökulmastaan kaksi toisistaan poikkeavaa, älykästä ja ajattelevaa ihmistä, joilla on aika monta hyvää pointtia - en sano, että täydellistä, mutta omaan näkökulmaansa mielekkäästi sitoutunutta - ja järkevää huolenaihetta, niin tahtoisin tietää, mistä sitten on kyse.

Täytyy sanoa, että pidän tällaisista itsenäisistä ihmisistä ja heidän keskusteluistaan kovasti, vaikka en jaa ihan kaikkia ajatuskulkuja sellaisinaan.

Minusta tämä keskustelu on valistavaa katsottavaa kenelle hyvänsä. Seuratkaa ihan rauhassa ennen kuin teette mitään ryhmäkuuluvuuteen perustuvia suojaustorjuntoja. Voitte ehkä saada ajateltavaa.






sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Kysymys n:o 2



Miksikä niitä kutsuttiinkaan sellaisia poliittisia suuntauksia, joissa a) muutamat hallitsevat, ohjaavat ja ryöstävät joukkoja ja b) suuntauksia joissa joukot (tai heidän "edustajansa") kiusaavat, hallitsevat ja ryöstävät yksilöitä ja kaappaavat vallan? Nimityksiä löytyy, mutta pohjalla on sama ahneus, vittumaisuus ja typeryys, olipa laita mikä hyvänsä - - - ehkä vain ahneuden ja kateuden määrä sekoituksessa toimii erottelevana tekijänä. On selvää, että tällainen politiikka - olipa suuntauksen nimi mikä hyvänsä - on tuhoon tuomittua sikäli että se tuhoaa ympäriltään niin inhimillisen kuin luonnon kamppaillessaan vallasta sosiaalisessa tilassa.





lauantai 10. marraskuuta 2018

perjantai 9. marraskuuta 2018

Varjo



Millaisen roolin tänään otan, minkä naamion nostan, mihin valtaan tartun, millaisen varjon heitän ja itsessäni toteutan, minkä kärsimyksen kylvän ja mihin alistun; varjoni todistaa -- olen nähnyt kaikki värit, kaikki samat ja toiset, joskus ne vainoavat minua, joskus kantavat, ovat naamioni reunaa.

Mitä on elämä? Ehkä kellun kuin jäälautta suolaisella merellä, aaltojen huuhtomana.





torstai 1. marraskuuta 2018

Aamu



Pidän yksinkertaisista asioista, kuten kävelemisestä heti päivän aluksi. Aamulla, kun selkä on edelleen kipeä, ollut jo pari viikkoa, lähden kävelemään ennen kuin aloitan työt. Saatan tyttäreni kouluun ja kuljeskelen ympäriinsä. Katselen taloja, käyn joutomaatontilla ja peltiliikkeen takana, heittelen maahan pudonneita ruuveja metallinkeräyslavalle, ihmettelen suurta kuusta, joka on kaadettu puronvarteen, ja ihailen paksurunkoisia koivuja ja haapoja, joista osa kasvaa kallellaan ja tulee varmasti kaatumaan seuraavan myrskyn osuessa. Metsäpolun yllä on juurineen nurin mennyt kuusi; närhi lennähtää metsään, mustarastaan hahmo täydentyy keltaisella nokalla, se kulkee alastonta oksaa ja katoaa sitten. Pudonneita ja jo maatuvia lehtiä kaikkialla, ilma raikas. Ei voisi olla tämän parempaa. Kävellessä alkaa kuunnella myös, mitä kävelijälle itselleen kuuluu: on huoli, joka painuu niin syvään, että tuntuu lihasten jännityksenä, on ilo, että jotkin velvollisuudet voi unohtaa ja että liikkuessa voi päästää monta muuta hetkeksi pois ja on kuin avaisi uuden horisontin.