maanantai 3. syyskuuta 2018

Pieni lisäys



Kyllä minä ymmärrän arvokritiikin, jos koti - uskonto - isänmaa -kolmikolla ollaan muovaamassa totalitaarista valtiota tai jos kyseisen arvokompleksin merkitystä ylikorostetaan siten, että mikään muu ei käy, mutta onko sellaista näkynyt esimerkiksi Pohjoismaissa?

Eiköhän täällä ole ollut kyse tämän kolmikon ja sosiaalisia suhteita ymmärtävän hyvinvointiyhteiskunnan ja yhä liberaalimpien arvojen yhtäaikaisuudesta sekä sen käsittämisestä, että yhteiskunta tarvitsee liimakseen myötätuntoa heikoimpia kohtaan ja oikeutta vähemmistöille mutta myös sellaisia instituutioita kuin kodin ja uskonnon sekä ajatuksen maasta, joka on oma ja jolla on jatkuvuutta - nämähän eivät ole missään tapauksessa edes toisiaan vastaan.

Yritykset vierottaa ihmiset perheen tai kodin ajatuksesta, yritykset hävittää uskonto ja ajatus isänmaasta tuovat mieleen ideologioita ja käytäntöjä, joiden edesottamuksia voi tarkastella erilaisista ruumisluetteloista. Ruumiita löytyy miljoonatolkulla - yleensä ihmisten elämä on "sosialisoitu" jonkun yhteisen hyvän periaatteen nimissä.

Minun on hyvin vaikea käsittää kotia, uskontoa ja isänmaata negaatioina, elämää ja vapautta rajoittavina. Ne toki tuovat mukanaan vastuita, velvollisuuksia ja arkista banaaliutta, mutta myös motivaation sitoutua, mikä minulle merkitsee vapautta, sisältöä ja jatkuvuutta ja kykyä vastustaa voimia, jotka eivät ole ihmiselle hyväksi. Näiden käsitteiden tulee toki olla joustavia ja linjassa sen kanssa, mitä ymmärrämme ihmisen tai yksilön oikeuksiksi.

Mikään löyhä sosiaalinen tai seksuaalinen sopimus, silloinkin kun se hetkellisesti tyydyttää yksilön vapaudentarvetta ja itsetoteutusta, ei minun arvoasteikollani yllä kodin ja pysyvän perhemuodostelman rinnalle tai edes lähelle sitä.

Uskonnon tai maailmankuvan suhteen pidän valinnanvapautta ehdottomana arvona, vaikka on myös niin että uskonnossa tai maailmankuvassa ei ole lopulta täysin kyse yksilön vapaasta valinnasta. Jokainen on sidottu tavalla tai toisella uskomusjärjestelmänsä heikkouksiin ja vahvuuksiin. Parasta on, jos uskonnon ja maailmankuvan suhteen säilyy mahdollisuus itsereflektioon ja omien uskomusten ja kokemusten kriittiseen tarkasteluun ja tulkintaan. Yleensä tällainen johtaa syvempään uskontosuhteeseen ja maailmankuvaan tai vapautumiseen niistä - ihan reilu diili.

Isänmaata, joka hoitaa vastuullisesti ja neuvotellen asiansa ja kykenee sopimaan muiden suvereenien valtioiden kanssa asioiden hoidosta, pidän moninkertaisesti ylivoimaisena verrattuna globaaliin järjestykseen, olipa sen pohja "kapitalismissa" tai "sosialismissa" - siinä ihmisten kyky vaikuttaa oman elämänsä ja lähialueittensa tai maailman mittakaavan asioihin on usein häviävän pieni, sillä niissä toteutetaan markkinoiden tai ideologian määräämää kohtaloa.

Tuntuu aivan helvetin typerältä edes kirjoittaa näistä asioista - onko todella niin, että nämä asiat olisi hyvä purkaa ja koota uudelleen tässä ihmisten maailmassa, jossa on lopulta hyvin vähän vastaavia pitkäaikaisia ja koeteltuja kiinnekohtia. Minä ajattelen, että ihmiset tekevät kodin, tekevät myös uskonnot ja maat näköisikseen. Itse näissä käsitteissä ei ole mitään vikaa, sillä ne signaloivat konkreettisia ja henkisiä paikkoja, joita jokainen yksilö ja kansa (tai mikä hyvänsä ryhmä) tarvitsee selvitäkseen.


*

Voihan tietenkin olla, että olen tyhmä enkä ymmärrä asioita. Ihmiset ovat juoppoja, sadisteja, narsisteja jne. muuten vain tunnevammaisia ja sitoutumiskyvyttömiä luusereita tai sitten kyllin tiedostavia ja siksi innottomia vanhanaikaisiin porvarillisiin itsemurhaviritelmiin. Kaikki ovat nykyään niin kauhean kiireisiäkin, kun pitää olla ja edustaa itseään ja sosiaalista ryhmäänsä.

Yritykset perustaa perheitä ja liittoja ja pitää niitä yllä menevät yleensä päin vittua tai persettä, miten kenelläkin. Yritykset uskoa johonkin ovat tuomittuja epäonnistumaan. Ketä nyt kiinnostaisi puolustaa tai uskoa yhtään mihinkään? No, niinpä. Uskotaan sitten kaikkien samanlaisuuteen ja siihen, että kaikkien lopputulema ei ole tasa-arvoinen vain kuoleman vaan koko elämän suhteen ja jos näin ei ole, on kyse sorrosta. Hyvä, ei ongelmaa.






25 kommenttia:

  1. Tämä kolmen sanan yhdistelmä on konservatiivisia arvoja negatiivisesti kuvaava termi, kuten tiedämme. Se korostaa eroa muihin ja on jotenkin sotilaallinen ja juhlava. Erillisinä näillä sanoilla ei ole tätä merkitystä ja näitä sävyjä.

    Teen sana-assosiaation.
    koti: rakas, lämmin, omat ihmiset, rentous, hyvä olla, kotoilu, koti-ilta, kodikas, maailman paras paikka, 'koti on siellä, missä kolhut paikataan'
    uskonto: ei ole tärkeä minulle
    isänmaa: sama kuin koti, tuttu, paikka josta pistäydyn muualla ja palaan; isänmaa on se maa, jossa syntyy, mutta kotimaaksi voi muodostua myös jokin muu maa

    Tällaista tuotti sana-assosiointi minulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, hyvät assosiaatiot, minusta hyvin odotuksenmukaiset - siksi tuntuu oudolta, että niitä niin usein käytetään haukkumasanoina.

      Tuntuu, että ne sopivat erityisen hyvin haukkumasanoiksi sellaisten ihmisten suuhun, jotka ovat jotenkin pettyneet perheeseensä ja sitten ovat ideologisesti ryhmäytyneet johonkin porukkaan, joka vierastaa uskontoa ja isänmaata. Variaatioita on tietenkin runsaasti.

      Sinulla on luultavasti assosiaatioketju, joka on hyvin yleinen miltei kaikkialla. Uskonto ei merkitse paljoakaan monille nykyihmisille.

      Poista
  2. Vesa, tämä tulee tavaksi nyt sanoa, mutta sanoitit pitkälti myös omia ajatuksiani.

    Marjatta, olet nyt paljon esillä olevan keskustelun ytimessä. Sulla tuli nuo assosiaatiot. Joillekin tuosta kolmikosta tulevat jotkut muut. Noista sanoista tulee eri ihmisille varmaan tuhansia erilaisia assosiaatioita.
    Mutta ihmisiä ei pitäisi tuomita (puhun yleisesti, en todellakaan nyt susta) sen perusteella, mitä assosiaatioita joku ajatusyhdistelmä aiheuttaa. Ikään kuin syyttää jotakin oman mielikuvituksen sytykkeiden perusteella. Voidaan puhua vain siitä, mitä joku sanoo.
    Kaikilla on tässä varmasti oppimisista. Asia on ollut onneksi nyt paljon esillä. Emmehän me voi syyttää muita omien mielleyhtymiemme perusteella. Vain ajatuksia ja tekoja tulisi punnita.

    Mulle kotiuskontoisänmaa ei herätä sotilaallisia, konservatiivisia eikä negatiivisia arjoja. Mulle tuo kolmikko kuuluu jotenkin historiaan. Mutta ei sillä tavalla, ettei sitä voisi soveltaa nykypäivään. Vähän samaan tapaan kuin Vesa teki tuossa aiemmassa isossa päivityksessä.
    Arvostan kotia, perhettä, ihmisten halua harjoittaa uskontoa, turvata Jumalaan tai olla turvaamatta ja isänmaata eräänalaisena peipon pesänä metsässä.
    Onko se edes konservativismia.
    Mielestäni mitenkään ei!
    Se on ihmisen hengitystä monelle, happea eikä mikään poliittinen statement.
    Sen sijaan en osaa oikein arvostaa ajatuksia, joissa näiden arvojen merkitys halutaan ohjaavasti ihmisiltä kiistää.

    Pohjolassa tosiaan ei taida olla totalitäärisen valtion haaveilijoita missään muodossa. Muutama kourallinen natseja ja vasemmisoanarkisteja on. Eräänlaisia poliittisia narsisteja.
    On selvää ettei koti, uskonto eikä isänmaa merkitse heille mitään, ei arvona eikä antisuhtautumisenakaan.

    Ehkä liberaalin (ei-konservatiivin) koti on joustavampi, uskonto sivuseikka taikka täysin yksityisasia ja isänmaa koko maailma (liian kaunista höpöä? tai sitten jonkinlainen henkinen liitto EU:n kanssa.
    Kukin tulee autuaaksi omatuntonsa kanssa. Kaikkien ei tarvi ajatella samaan tapaan. Kunhan yhdessä asioista sovitaan että paras mahdollinen (oikeasti mahdollinen) maailma toteutuu.


    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tällä sanayhdistelmällä oli ihan eri merkitys sota-aikana, sen jälkeen se on muuttunut paljon. Ensin sitä pidettiin juhlapuheiden sanastoon kuuluvana, esim. veteraanijuhlissa, ja myöhemmin tuli noita mainitsemiani kovan oikeistolaisuuden sävyjä.
      Tämä on, jope, se yleinen kulttuurinen merkitysmuutos, ei minun eikä sinun, mutta me tiedämme sen. Ihan samoin kuin tiedämme, mikä on 'valkoisen miehen taakka'. Turha sanoa, että minulle se tarkoittaa kantamusta vaaleaihoisen jätkän selässä.
      'Hellan ja nyrkin välissä' voisi olla kauha ja kattila, mutta se onkin sorrettu nainen.

      Sanoihin liitetyt merkitykset muuttuvat, aika, ajan henki, muuttaa niitä. Käsittääkseni Vesa puhuu juuri tästä ja on pahoillaan tästä nykyisestä sävystä.

      Me emme voi muuttaa sanojen merkityksiä paheksumalla ja nimeämällä niitä vääriksi. Kieli on muutoinkin jatkuvassa muutoksen tilassa, mikä on todella kiinnostavaa. Ei kannata olla kielipoliisi, muutokset lyövät läpi kuitenkin.

      Kerran kirjablogeissa joku nosti esiin sanan lukuromaani. Minä osasin heti luetella hyllystäni tyypillisiä lukuromaaneja, yleisesti lukuromaneiksi nähtyjä. Jotkut pitivät tätä sanaa moitteena ja lukijan omana valintana ja arvottamisena.
      Sanan sisältö on eri ihmisille todellakin erilainen. Se tekee keskustelusta kiinnostavaa.

      Vesa, ei tämä nyt niin ankeaa ole! Katso ympärillesi, joka paikassa kivoja perheitä. Sellaista minä ainakin näen ympärilläni. Kouvolan Pride-kulkuessa muun muassa oli paljon perheitä; oli iloa, lämpöä ja kodikkuutta.

      Poista
    2. Klikattiin kommentit yhtä aikaa, Vesa.
      Koti on tärkeä ja Suomi on aika hyvä paikka, joskaan ei täydellinen. Tyytymättömyys ei katso yhteiskuntaluokkaa.

      Poista
    3. Näin aaveita, vai poistitko Vesa jonkin kommentin. :)

      Poista
    4. Poistin, lisäsin sen tuohon alle.

      Poista
  3. Marjatta, minä olin tuolla ironinen - enhän minä oikeastaan mihinkään muuhun tässä yhteiskunnassa enää uskokaan kuin perheisiin, jotka hoitavat - kaikesta huolimatta - asiansa. Myös sateenkaariperheet.

    Minusta nuo kolme ovat arvoja, joihin kannattaa suhtautua ihan vakavasti niin kauan kuin muuta toimivaa ei ole tarjolla. Ne ovat myös toimivia yhteiskunnallisia työkaluja, jos niiden annetaan olla.

    Toki noita käsitteitä ja niihin liittyviä arvoja voi myös parodioida ja kritisoida, jos siltä tuntuu. Eivät ne mitään pyhiä lehmiä ole.

    Minusta on melko mielenkiintoista, että juuri monet hyväosaiset, joilla on koti siellä missä he itse haluavat, ovat naureskelemassa tälle konservatiivisuudelle. Mitäpä kodista - he voivat mennä maasta toiseen huvikseen milloin tahtovat, he ovat riippumattomia ja kosmopoliitteja, koska heillä on siihen varaa eivätkä turhan tiukat ihmissuhteet kahlitse. Monet heistä näyttävät olevan jopa niin hyväosaisia, ettei kodin eteen ole juurikaan tarvinnut nähdä vaivaa, koti tulee kuin elokuvissa. Tämä ei ole mikään koko totuus, mutta monista hyväosaisista suvuista tulee tällaista porukkaa.

    Jos on esimerkiksi vasemmistolainen ideologiatausta tai muu sekulaari tausta, ei uskonnolla tee mitään, koska riittää usko ihmiseen ja tyydytys syntyy siitä, että voi ainakin haaveissaan ratkoa sorron ongelmia ja nähdä myös pahoja sortajia kaikkialla - tämä oli nyt sarkasmia, ymmärrän vasemmistolaisen pointin, vaikken jaakaan ihmiskuvaa ihan kokonaan. (Se ei kuitenkaan ole kovin kaukana esim. vapautuksen teologiasta, joka taitaa itse asiassa olla vasemmalle kallelleen olevien teologien keksintö)

    Oma maa jonakin muuttuvana mutta säilytettävänä on varmasti minulle varmas paras alusta elää ja jollekin toiselle taas maalituksen kohde. Ei tietenkään ole kiva muistella sitä, että joku tätäkin maalänttiä on puolustanut. Monelle kolminaisuudelle naureskelijalle Suomi on melkein aina paska paikka, varsinkin henkisesti. Luonnosta sentään osataan olla kiitollisia, jos ei olla täysin kaupunki-ihmisiä. Mutta lähestulkoon kaikki mikä täällä on ihmisten rakentamaa on pielessä. 60- ja 70-luvulla toivottiin salaa tai julkisesti Neuvostoliiton ihanuutta tännekin, nyt vähän muita ihanuuksia. Toivotaan aina jotain sellaista, mikä on ihan mahdotonta ja mikä on historiallisissa koitoksissa tuottanut niitä ruumiskasoja.

    Tietenkään enää ei toivota ruumiita ja pahisten fyysistä eliminointia vaan mielenmuutosta, jonka seurauksena on ihanaa globalismia: kaikilla on yhtä äkkiä hommat hienosti, ja jostakin ihmeellisestä paikasta pulppuaa energiaa, rahaa, luontoa, ymmärrystä ja ystävyyttä kaikkien osaksi. Se on ilmeisesti se taikaseinä, jota kukaan ei ole nähnyt, mutta johon moni tuntuu uskovan (= otetaan omistavalta luokalta rahat pois ja jaetaan köyhille - usein unohtuu tässä oma hyväosaisuus).

    Vähän tältä minusta tuntuu, kun joku hyväosainen kertoo tarinoita kodin, uskonnon ja isänmaan haitallisuudesta:)

    Huom! Minä olen hyväosainen, myönnän sen heti. On ollut hyvä koti, on ollut onnea, on ollut ahkeruutta, on ollut riskinottokykyä ja on saanut pankista lainaa ja sitä nyt sitten selkä limassa takaisin maksaa. Ja huom! Tiedän kyllä, että kaikki voi sortua hetkessä ja homma mennä pieleen. Ja tiedän senkin, ettei tämä ole kaikkien unelma. Meitä on niin moneen junaan.

    VastaaPoista
  4. "Vähän tältä minusta tuntuu, kun joku hyväosainen kertoo tarinoita kodin, uskonnon ja isänmaan haitallisuudesta:) "

    Ja tuossa kommentissa (10.29) muutenkin kaikki. Vakavissaan, sarkasmilla ja huumorilla sanottu. Voiko tuota nyt enää selvemmin ilmaista?

    Miksi kenenkään näiden luonnollisten asioiden oikeiksi itselleen tuntevan pitäisi millään tavalla hävetä?

    Myönnän toki että suhteeni isänmaahan on viime aikoina horjunut. Nykyisen Suomen kanssa ei ole yksiselitteistä olla isänmaallinen. Siksi ajattelenkin maatani ekologisena lokerona, pesänä suomenniemen suomimetsässä. Niin monessa alamme olla lojaaleja muualle, esim. EU:n ylikansallisille projekteille.
    , ettei ole ihan selvää mikä on isänmaa ja äidinkieli.
    Ja otamme pääntaputuksen nöyrinä vastaan kun Ranskan pressa tulee tänne ja tiedottaa, että olemme antaneet ranskanopettajalle oikeat vastaukset ja saamme tunnustuksen: "Suomi on valinnut Euroopan."

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jope, juuri tämä Suomen "johtavien" "hahmojen" matelu EU:n (jota en kategorisesti suinkaan vastusta, mutta nykymuodossaan se ei toimi) edessä on minusta aivan huvittavaa ja samalla pelottavaa - näkee, että puolueita käsketään muualta käsin tai että ne tahtovat ottaa osaa johonkin isompaan, olipa se kuinka typerää tai kannattamatonta tahansa, ollaan kuin koululuokan kilteimmät tytöt (anteeksi sukupuolittunut metafora - ei tarkoita tyttöjä).

      Poista
  5. Vesa, ymmärsin sen ironian. Silti minusta tuntuu, että sinä nyt mätkit joitain ihnmisryhmiä umpimähkäisen oloisesti ja katkeruuden vallassa.
    Et sinä voi tietää, mitä nämä kritikoimasi ihmiset ovat kokeneet yksityiselämässään, miksi heillä on ristiriitainen olo esim. sanan koti suhteen. Jos minulle tai sinulle tulee lämmin olo siitä sanasta, niin jollekin se tuo mieleen vain kylmääviä muistoja. Sama koskee noita muita sanoja.

    Jokaisella on taustansa ja sen vaikutukset elämässään. Mitä erilaisempia ihmisiä tuntee vähän paremmin, sitä enemmän tajuaa, ettei helppoa ole kenelläkään. Kaikilla on elämässään raskaampia ja helpompia vaiheita, ja mikä ymmärtämisen kannalta tärkeintä, erilaisia vaikeuksia, ei vain niitä, mitkä itse tuntee.

    Tuossa lopussa myönnät rajoittuneisuutesi. Näin se on, me olemme kaikki rajoittuneita toisten elämästä tietämisessä ja siksi kannattaa välttää sellaisen moittimista, mistä ei tiedä. Tarkoitan noita hyvinvoinnissa piehtaroimisia, tylsyyttä, sellaisen kritisoimista, josta ei mitään tajua, unelmien jahtaamista, näitä haukkumisia.
    Etkö huomaa, että teet itse samaa, mistä syytät joitain muita, haukut asioista, joista et tiedä?

    Sinun tyylisi on muuttunut yhä katkerammaksi, somehaukkutyyliseksi - ja jope myötää, kehuu ja rohkaisee. Tottakai, koska tämä on ollut jopen oma kommenttityyli.
    Kai sinun sitten pitää kirjoittaa tällä tyylillä. Jokaisella on tämänsä, Saarikoskea lainatakseni. Taisi olla vielä tarkalleen näin : Jokaisella on tästä lähtien tämänsä johon hän täällä on sidottu. Mitään ei vaihdeta enää....
    Lohdutonta puhetta, Pentti-vainaalta. (Entisajan ihmiset käyttivät kuolleista puhuessaan aina kunnioittavasti ja hieman taikauskoisesti nimen lisänä sanaa vainaja/vainaa.)

    Mukavaa päivää! En tarkoittanut tätä pahalla. Halusin kertoa Vesa, miltä tämä teskstisi minusta, tällaisesta tavallisesta, melko epäpoliittiisesta ja kiihkottomasta ihmisestä tuntuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, en voi tietää kaikkien ihmisten taustoja. Se on totta, ja minulla meni tuossa nyt vähän yli, myönnän. Onhan se haukkumista tai yleistämistä. Ihmisillä on vaikeuksia, tiedän senkin.

      Mutta jos katson joidenkin julkisuudessa näkökantojaan esittelevien ihmisten puheita, joissa kielletään tietyillä alueilla melkein kaikki tosiasiat ja esitetään ratkaisuja, joihin ei kerta kaikkiaan ole esimerkiksi mahdollisuuksia, niin tuleehan mieleen, etteivät he esimerkiksi tajua taloudellisesta vastuusta mitään vaan ovat saaneet kaiken asiaa pahemmin pohtimatta. Tätä on esimerkiksi vasemmiston "taikaseinä"-ajattelu: vaaditaan kaikille kaikkea ja ei tajuta, että siinä ei ole mitään järkeä eikä se lopulta ratkaise mitään.

      Pyyhin typerän puuskahdukseni pois, koska se on yksinkertaisesti harkitsematon ja leimaa liikaa, kun kuitenkin on kyse yksittäisistä ihmisistä.

      Poista
    2. Marjatta, lisään vielä: sanoin arvostavani ihmisiä, joilla on suhteellisuudentajua, heitä on myös vasemmistolaisissa, vaikka juuri nyt heidän äänensä ei mediassa kovin kuulu. En ole missään esimerkiksi väittänyt, että oikeistoksi hahmottamissani ihmisissä (esim. kokoomus) olisi sitä yhtään enempää.

      Nythän on monessa kohtaa niin että esim. vasemmistoliitto ja kokoomus kannattavat sellaisia asioita, jotka eivät ole ollenkaan hyödyksi tavallisille suomalaisille työntekijöille ja vähäväkisille ihmisille.

      Voit nyt lukea esim. HS:n kommenttipalstoilla tai muiden lehtien puheenvuoroissa ihan normaalien ihmisten kommentteja siitä, miten he kokevat poliitikot, jotka ovat hylänneet työläisten kysymykset tai vanhuksista huolehtimisen ja vaihtaneet ne ihan muihin huolenaiheisiin.

      Kirjotin Heidi Hautalasta tuon postauksen, koska siinä näkee miten älyvapaita ajatuksia nostetaan pintaan tai vähintään, miten ihmisten ajatuksia ohjaillaan pois ongelmien tajuamisesta.

      Ihmisten taustoilla on väliä, mutta ei pitäisi tietenkään sanoa ilkeästi. Siitä olen pahoillani. Yksityiselämässä kaikilla on enemmän tai vähemmän vaikeaa.

      Poista
    3. Tuosta 10:29 kommentistani olen sitä mieltä, ettei siinä ollut oikeastaan mitään mikä poikkeaisi siitä miten asiat valitettavan usein ilmenevät, joten sitä en poistanut.

      Poista
  6. Laitan tämän koska minutkin mainittiin.

    Sen enempää ottamatta kantaa nyt Marjatta siihen mitä sanoit, noin sen varmasti näet ja kannaltasi oikein varmasti, mutta totean, että tavalliseksi, melko epäpolittiseksi ja varsinkin kiihkottomaksi minäkin itseni koen yleisesti ottaen. On vain pari asiaa, joista innostun (tärkeimpänä maailman väestötilanne) enkä oikein osaa asiaa itsestäni poistaa, vaikka olisi varmasti helpompi olla kun antaisi vain olla.

    Tyylini on juuri noissa tärkeissä asioissa poleeminen, se on totta, ehkä liiaksi, olen pahoillani jos se häiritsee itse asian käsittelyä.


    jope

    VastaaPoista
  7. Minä pyyhin yhden kommentin vastaavista syistä Hautala-jutusta. Ihan jokaista virkettä en siinä pysty perustelemaan. Muista kommenteistani löysin kyllä polemiikkia, mutta en mitään sellaista mitä voisin pitää kiihkoiluna. Voimakasta ilmaisua kyllä. Vihreitä äänestävien ihmisten kanssa käydään melkein samoilla sanoilla kasvoista kasvoihin keskusteluja kenenkään suuttumatta viikottain.
    Mutta olet Marjatta oikeassa. Kun huoli on suuri, myös argumentaation paine nousee joskus liiaksi. Pitäisi muistaa että täällä kaikki kyllä tajuavat heikommistakin signaaleista. Ja onhan ihminen niin paljon muuta kuin pol. käsitykset, ajatukset, havainnot, joita hän ilmaisee. Se pitää muistaa.
    Yritän parantaa ilmaisuni asteikkoa silloinkin kun puhutaan mielestäni (hyvä että täällä puhutaan) kaikkein tärkeimmistä asioista. Maan ja keskustelun menossa oleva kahtiajako ei saisi imaista mukaansa.

    jope

    VastaaPoista
  8. Marjatta, tuosta katkeruudesta.

    Olen "hieman" huolissani siitä, että ihmiset jotka asioitamme hoitavat (poliitikot ennen kaikkea) eivät tunnu käsittävän missä mennään ennen kuin kansa nostaa hirveän haloon. Niin kuin nyt Ruotsissa. Ja sittenkin lähinnä mietitään, miten saataisiin ohitettua ihmisten viesti mahdollisimman sopivasti.

    Myönnän myös, että olen provosoitunut eräistä kahtiajakoa syventäneistä jutuista. Normaali elämä, jossa voi luottaa ihmisten järkevyyteen, on häipynyt jonnekin. On ihmeellisiä leirejä. Tahtoisin toivottaa ne kaikki hevon vittuun (ellei se olisi epäkunnioittavaa hevoseläimiä kohtaan), mutta tuskinpa maailman ongelmat sillä raukeavat). Täytyy yrittää rauhoittua. En ole ollut mitenkään poliittinen ihminen aiemmin, mutta tämä aika kuumentaa tunteet.

    VastaaPoista
  9. Ihminen on sekä tämänsä. Se mikä hän on, voimatta olla kukaan muu. Ja aina on jotain joka on piilossa ja joka hallitsee. Joskus itsenkin tietämättä. Se voi olla taakka ja kirous, mutta miksei myöskin suuri vapaus ja siunaus.

    Itse olen paljon miettinyt miten pienistä aineksista ihmisen kuvia rakennetaan, vaikka julkisuudessa. Karikatyyrejä. Ja kun ne karikatyyrit sitten kohtaavat, eiväthän ne mitenkään voi kohdata todellisesti.

    Itse olen lukemattomissa eri tilanteissa tullut arvioiduksi sekä tosimielellä että leikkimielellä. Yleisimmin toistuvat ovat iloisuus, vahvuus, sanavalmius ja itsenäisyys (joka varmaan on itsepäisyyttä enemmänkin).
    Siksikään en mitenkään osaa yhdistää itseeni sitä, että asiat joita esim. täällä ilmaisen ja jotka saatavat olla raskaita tai vaikkapa ristiriidassa joidenkin ajan arvojen kanssa, olisivat ilmaisunsa kautta jotenkin negatiivista. On asioita joista on välttämätömtä puhua. On asioita jotka ovat niin hälyttäviä, että niistä puhuminen maidolla kymmeneen kertaan laimennettuna, vie asialta koko viestin. Vrt. vaikkapa Hautala-juttu tuolla myöhemmin.

    Yksityisihmisenä vapaa-ajallani en halua olla kaikkein tärkeimmissä asioissa jotenkin pakotetun puolueeton. Tämä on itse asiassa isompi asia kuin mitä täällä nyt on tullut sanoneeksi. Ihmiset ovat epävarmoja ja pitävät mölyt mahassaan monessa asiassa mikä heille on ikään kuin salaa tärkeä. Leiryityminen on johtanut siihen, että ihmiset eivät halua tulla nolatuksi tai leimatuksi kumpaankaan leiriin. Tai mihin leiriin tahansa, koska jonkinlaisen rangaistuksen pelko on aina
    ilmassa. Se on yhteiskunnan yhteisen tilan ja mahdollisuuksien "pelolla johtamista."
    Hyvä esimerkki tästä se HS:n julkaisema juttu jossa tavallinen ruotsalainen ihminen kertoi äänestävänsä ruotsidemokraatteja ja heti 25 facebook-kaveria pisti bännin.

    (Paskaa käytöstä tai loukkauksia tai vihapuhetta ei tietenkään pidä kenenkään sulattaa, ymmärtää, mutta tuohan on eri asia. )

    Politiikkoja saa toki arvostella/arvioida heidän poliitikkansa perusteella. Ja uskottava että sillä on merkitystäkin, jos arviointi perustuu varmasti faktoihin.

    jope

    VastaaPoista
  10. Asioista pitää puhua, mutta niitä kahtiajakoja ei pidä korostaa ja käsitellä asioita aina niiden kautta, teidänkään Vesa ja jope, koska sellainen ei vie minnekään, vaan jättää omiin poteroihin. Mielestäni.
    Mutta tämä on vain minun mielipiteeni.

    Jope, tuosta kuvaamastasi oman mielipiteen ilmaisun pelosta tulee mieleen teinien elämä. Yhteen aikaan he eivät uskaltaneet kertoa mielimusiikkiaan, siitä pelosta että se ei olisi sitä, mitä pitää. Joskus sama koskee vaatteita, ei osteta itselle vaan ryhmän mukaan.
    Tällainen on surullista, varsinkin jos se on siirtynyt aikuisten elämään monella tasolla.

    Itse en kyllä välitä mistään ryhmistä, en ole koskaan välittänyt. Tarkkailen ja sanon vain, mitä mieltä milloinkin olen, sen pohjalta mitä luen, kuulen ja näen ilman facebookia ja sanomalehtien digisivujen kommenttiketjuja. Niitä en jaksa.

    VastaaPoista
  11. Marjatta, hyvä noin. En
    minäkään pidä ryhmistä, yleisesti ottaen.

    Mutta niissä lehtien kommenteissa on aika hyviä puheenvuoroja nykyisin. Olen alkanut pitää Hesarista uudelleen ihan niiden kommenttien vuoksi. Tosin yleensä menevät jankutukseksi, mutta seassa on paljon asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parhaimillaan siellä, siis esim. HS:n ketjuissa, on sellainen julkisen keskustelun subteksti, että se on toisinaan parasta yhteiskunnallista kantaaottoa mitä kuvitella saattaa. Usein huumorin, satiirin, mutta usein myös tiedon jakamista. Ei tietenkään aina. Sellainen on aina välttämätöntä demokratiassa ja vapaassa maassa, vaikka ilmiö on tuttu kylmän sodan ajoilta, jolloin Venäjällä ja Itä-Euroopassa oli kaiken alla ihan toinen maanalainen kieli. Tsekit ja puolalaiset oli kuulemma siinä parhaita. Ja Venäjälläkin osattiin.
      jope

      Poista
    2. Minusta on hauskaa juuri se, miten ihmiset "tarkistaa faktat" siellä alakerrassa - kertovat lähteistä, tutkimuksista ja sitten tietenkin heittävät läppää. Suomessa ei onneksi olla Venäjällä tai Itä-Euroopassa siinä mielessä kuin noissa paikoissa oikeasti oltiin, paitsi ne toimittajat usein ovat, koska kirjoittavat omasta, heille ilmeisen pakotetusta, kurkistusluukusta ja jättävät aina sopivasti puolet sanomatta. Ei aina, mutta usein, hyvin usein. Olen alkanut katsoa myös Areenasta joitakin "asiantuntijahaastatteluja" viihteenä, kun näkee mitä puheohjelmien ihmiset inhoavat, pelkäävät ja jättävät kertomatta. Se on tavallaan todella viihdyttävää - sen sijaan Ylen epäpoliittisista ohjelmista pidän paljon, niistä oppii välitöntä tietoa vaikka kuinka.

      Poista
    3. Hah. Mä olen viime joulun jälkeen (meille tuli vasta silloin nykyaikainen tv vanhan kuvaputkimörssärin jälkeen) mielettömän määrän kotimaisia dokumentteja Elävästä arkistosta (Areenassa) 50-70 -luvuilta.
      Ihan kaikilta elämänalueilta. Mulle ne pätkät päihittää kaikki sarjat mennen tullen.

      Ja joo, kyllä mä tunnistan jonkinlaisen nostalgian sinne taakse jonnekin. 60-luvusta en oikein muista mitään, mutta 70-luvusta jo paljon. Itsekriittisellä huumorilla voisin sanoa, että mun sielu kuuluu jonnekin Kekkosen aikaan. Mun puolesta voisi olla aina vuosi 1975. En pidä yhtään 70-luku retroilusta ja niille ajoille naureskelusta. Mä pidän siitä ajasta ihan oikeesti eikä silloin mun makuni suhteen ollut lainkaan ankeaa. Kaupatkin oli vähemmän aikaa auki, mikä olisi hyvä nytkin. Ja Euroopassa pystyi liikkumaan ja tekemään kaiken minkä nytkin. Ei tarvittu schengeneitä.
      No, toki maailma oli (silloinkin) jakautunut, mutta peli oli jotenkin selvempää: liberalismi oli sitä paitsi silloin vielä klassista liberalismia, jollainen liberaali minäkin voisin olla. Ne kaksi suurta ruotsalaista runoilijaa ( T ja S) oli silloin parhaimmillaan, eikö niin, ja meilläkin oli Haavikko!

      jope

      Poista
  12. jope, varmasti noin - Tranströmer on minusta kyllä parhaimmillaan 80-90-lukujen taitteessa ja Sonnevi Valtameressään, mutta makuasioista ei voi kiistellä:) Ja mä olenkin syntynyt 71 eli selittää paljon. Omat muistikuvani ovat melko selkeitä vuosista 77-78 alkaen ja 70-80-lukujen taitteesta muistan jo paljon, todella tärkeitä asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kyllä, meillä oli Haavikko ja Saarikoski parhaimmillaan, siis jo 77 tietämillä, kun Tiarnia alkoi!

      Poista