maanantai 24. syyskuuta 2018

Nimityksistä



Kahdeksanvuotias tyttäreni loukkaantuu aina kun sanon hänelle tietyllä tiukalla äänellä "tyttö", esimerkiksi "Nyt, tyttö, suu kiinni!"

"Mitä, olenko minä sinulle joku 'tyttö'!", hän tivaa, vaikka tajuaa, että olen hermostunut kiukutteluun. Tytöksi nimittäminen ärsyttää selvästi.

Siispä yritän sukupuolineutraalimmin: "Nyt, lapsi, suu kiinni!"

Parku on entistä kauheampi.

"Mitä, kutsutko minua lapseksi!"

Myönnän, tämä puhuttelu on etäännytyksessään entistäkin loukkaavampi.

No, vedän sitten korrektisti tai oikeastaan ainoalla mahdollisella tavalla: "Helmi, nyt suu kiinni!"

Ei reaktio ole yhtään vähemmän äänekäs, mutta tyttäreni arvostaa sitä, että puhuttelen juuri häntä ja hänen omalla nimellään. Henkilökohtaista käskyä on helpompi noudattaa.

Joukkoihin näitä sääntöjä on hankala soveltaa. Alkavat vaikeudet ja muodollisen epäluontevat puhuttelut, joista jotkut kuitenkin tykkäävät, kun vaihtoehtojakaan ei ole. Ei auta kuin pistää huumoria peliin:

- Kansalaiset, medborgare, aloitan, kun paikalla on vähänkin isompi joukko... No, tässä kierretään tosin sukupuoleen viittaavat ilmaisut, mutta langetaan etnisyyden - vai menikö sekään oikein - ansaan... Otetaan uudelleen:

- Kansalaiset, medborgare, kansallisuutta hakevat ja mahdolliset paperittomat...

Taisi mennä taas väärin. Otetaan sitten luettelolla:

- Anna, Jussi, Pekka, Tuija, Irma, Jaakko, Arto, Nanna, Hassan, Ibrahim...

Tai sanotaan yksinkertaisesti:

- Kuulkaas kaikki, nyt teemme näin...
















8 kommenttia:

  1. Mehän on nimetty vain yksi ihminen tätä maailmaa elämää.
    Muistan kun mietimme nimiä. Tyttäresi nimi oli sijalla yksi tosi pitkän aikaa, mutta sitten päädyimme toiseen nimeen. Ensimmäinen nimi löytyy venäläisistä kirjoista ja näytelmistä, toinen hebrean kielestä. Ja ihan perusnimiä. Mutta yhtä hyvin olisi voinut olla tyttösi kaima.

    Hauskasti pistää hanttiin tyttösi.
    Meidän 15vee ei tykkää yhtään jos mainitsee nätiksi, kauniiksi tms. Tai edes että kiva paita. Isä on tietysti tästä ihmeissään.

    Sitä sitten, että maailmassa on tyttöjä ja poikia, miehiä ja naisia, en osaa suurena kysymyksenä pitää. Tranlapsia, aikuisia on, se on selvä, mutta koko kielen muokkaaminen sen perusteella maistuu enemmän poliitiikalta kuin empatialta. Nyt kun tästä uhrivaltapelistä on saatu "voitto", sitten seuraava.
    Jos sen sijaan transihminen sanoisi minulle, että voisitko olla käyttämättä perussukupuolten nimityksiä hänestä tai hänen läsnäollessa, se olisi ihan selvä ja minulle täysin ongelmatonta, mutta jotenkin tälläisten asioiden problematisoijat tuntuvat tulevan ulkopuolisista. No, muualla kuin somessa ja mediassa en ole heihin kyllä törmännyt. Transihmiseen kyllä. Ja nimellä silloin mennään. Ilman ongelmia.

    jope

    VastaaPoista
  2. jope, on jotenkin äärimmäisen epätodennäköistä että käytännön tilanteessa saadaan aikaan ongelma nimeämisestä tai puhuttelusta, ellei ihminen (en tarkoita nyt transihmistä) ole ihan täysi mulkku.

    toinen asia on, että aletaan vaatia (siis joku poliittinen toimija vaatii lain kaltaisesti tai jopa lakiin pyrkien ja varmasti osin puhtaasta sydämestä tai poliittisista syistä tai miten vaan) jotain kielen muokkaamista ideologian pohjalta.

    transihmistä kutsun aina hänen haluamallaan nimellä ja muuten puhun niin kuin minä sinälle. kieli on erittäin joustava omine varaintoineen näissä asioissa ilman että tarvitsee alkaa keksiä jotain uuskieltä (toki sellainenkin on mahdollista, kukapa sellaista voi estää). Suomessa voi sanoa aivan surutta hyvinkin heterogeenisesta mutta läsnäolevasta joukosta "me", "nyt me teemme niin..." tai "tehdäänpä niin". Homoa, heteroa, transihmistä ja muunsukupuolista puhutellaan sinäksi, ja "hän" on sopivan neutraali eikä oikeastaan koske läsnäolevaa mutta sillä voi viitata millaisen hyvänsä sukupuoli-identiteetin omaavaan ihmiseen. No, englannissa tämä on hankalampaa.

    Tyttäreni - tämä nuorempi - pitää kyllä vielä isän huomionosoituksista aivan aidosti, mutta osaa pitää hyvin puoliaan. Hänellä on mainio, hyvä itsetunto. 15-vuotiaalle tyttärelle (vrt. oma tyttäresi) melkein kaikki mitä minä teen tai edustan on kringee eli aiheuttaa myötähäpeää - no, sapuskat kyllä kelpaavat hyvin, kunhan ovat "terveellisiä":)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kasvoikkain ei saa ihmisten kesken oikeastaan koskaan mistään mitään ongelmaa.
      Kinaa ei saa aikaiseksi noista suuntautumisjutuista, politiikasta, omista tai toisten radikaaleistakaan käsityksistä, ei oikeastaan mistään, kun ollaan kasvokkain.
      Vaikka puhutaan avoimesti mistä tahansa, hyväntahtoisuus ympäröi käytännössä aina ne tilanteet. Ja hymy, arjen huumori.

      ( Tosin muistan muutamat kerrat käpyläisessä teatteriravintolassa, jolloin kinaa tuli:)
      No, mussa oli silloin vielä tallella sen verran katujätkää että se oli väistämätöntä. Kulttuuri-ihmisten oli vaikea sulattaa työväenhenkistä nuorta miestä, joka ollutkaan vasemmistolainen sillä tavalla kuin piti. Kyllä, mä vähän kaipaan niitä parinkymmenen vuoden takaisia aikoja. Tämä siis tälläinen epäkypsä tunnustus.)

      Poista
    2. Minä kaipaan, sanotaan vaikka kymmenenkin vuoden takaisia aikoja - ei ollut tällaista kireää ilmapiiriä. Homma on mennyt ihan ihmeelliseksi ja menee edelleen, siitä olen melko varma, kunhan tähän lähtevät erinäiset muuten perustaltaan hajoavat instituutiot mukaan.

      Poista
    3. Muistan lukeneeni joskus YK:n (muistaakseni) futurologien listan maapallon uhkakuvista. Yksi niistä oli kollektiivinen, siis globaali mielensairaus.
      Jos ajattelee pohjoista pallonpuoliskoa ja ilmassa olevia uusia käsityksiä todellisuudesta, myös kulutusjuhlaa, traditoille nauramista ja alkavia väestösiirtymiä, niin on tullut mieleen, että jokin täällä nyt horjuu ihmisissä.

      En tällä nyt halua patologisoida mitään, ehkä menossa on vain vallankumous kulttuurissa, mutta jos terveen järjen normina pidettäisiin tervettä järkeä kuten se on usein käsitetty, realismia ja parhaiden ongelmattomien traditioiden säilyttämistä sukupolvelta toiselle, niin siitä näkökulmasta oleminen ja keskustelu alkaa muuttua aika kummalliseksi.
      Kielen epäileminen kuuluu aina asiaan, mutta sen loputtomassa epäilyssä on myös paranoideja piirteitä.

      Tai sitten se olen minä jossa horjuu, kun en osaa olla pakottomasti ja vapautuneesti tässä kulttuurivallankumouksessa mukana.

      Poista
    4. jope, kukaan selväjärkinen ei voi olla mukana ihan kaikessa siinä, mitä tässä nyt paraikaa junaillaan, niin kahjoa ja järjenvastaista touhu on - silloinkin kun hyviä tarkoitusperiä (harmi vaan että ne pelaavat useimmiten harvojen rikkaiden vallassaolevien pussiin ja liki kaikkia muita vastaan, myös hyväuskoisia vastaan elleivät nämä kuulu eliittiin).

      Poista
    5. Noudin postin laatikosta ja jätin sinne valkoisen kirjekuoren. Tämä tiedoksi.

      Poista
  3. Kiitos, Sami! Noudan huomenna valkoisen kirjekuoren ja avaan sen rauhallisessa paikassa.

    VastaaPoista