torstai 6. syyskuuta 2018

Mielendynamiikkaa



Aina kun vastapuolen (mistäs tämä tähän putkahti?, oletetun korkeintaan) näkemykset ovat ilmeisen mielivaltaisia ja  perusteettomia tai vain osin kiinni asian syrjässä (luultavasti tästä, sensuurimielialasta, joka heti hahmottaa vastapuolen vapaalle puheelle), minusta tulee astetta jyrkempi omissani (siirryn alueelle jolla en tiennyt koskaan olleeni ja luultavasti en ole siellä ollutkaan) eli samassa suossa ollaan.

Luulen, että harva on immuuni, kun kokee, että todellisuutta esitetään epäoikeutetusti. Pitäisi vain ajatella: no jaa, esittämiskysymys, tuolla ihmisellä on tuollaiset kokemukset ja näkemykset, ahaa, varmasti sellaisiakin on, kun toinen noin tosissaan niitä esittää ja panikoi aivan normaaleista jutuista, kuten siitä että kuka voittaa vaalit. Toisen ilonaihe on toiselle suruntuoja, näin se on.

Vaikka kuinka esitämme sivistynyttä ja joustavaa, taitavat lopulta apinanaivomme (vaistojen tasolla - huom! vaisto ei ole tieteellinen käsite!) pelata jonkinlaista nollasummapeliä, jonka niille on opettanut luonto (luen tähän mukaan myös geneettisen taustan, perimän, osin ja pitkällekin kulttuurin ohjaaman) sen mukaan kuin on ne muovannut ja antanut lähtökohdat ensimmäisille kehitystehtäville ympäristössä, johon satuimme syntymään (paha kyllä, niin kovin erilaisiin, miltei ylittämättömän erilaisiin).

Kenties sähköinen maailma terästää entisestään sisäisen sankarimme, apinan - se ei muistuta lainkaan hyvää ihmistä, joka kasvokkain eläessämme niin kovin tahtoisimme olla. Sisäiset kehityskeskustelut ovat pahasti kesken niin kuin eräältä uskonnollis-poliittiselta ideologialta ovat teknologinen ja eettinen vallankumous kokematta ja ihmisiä kurmootetaan sen mukaisesti; kolmetoistavuotiaille paljasta patukkaa perseeseen ja sitä rataa. No mitä, sillähän alkoivat menkat, selvästi nainen ja astuttavissa, parempi "seksi" "avioliitossa" kuin sen ulkopuolella ja turhat abortit - voimaannuttava huppu päähän, uutta lasta alulle ja, siinäpä sitä kotia, uskontoa ja isänmaata/-valtaa itämaiseen tapaan.

Mainitsepa jotain tällaisesta barbariasta sivistyneelle ihmiselle ja olet foobikko ja valkoinen jätkä ja lumihiutale ja rasisti ja kannat selässäsi (et apinaa vaan) valkoisen miehen taakkaa ja silti mielessäsi pauhaa: Joka ei tämmöistä asiaa ymmärrä, niin mitäpä muuta ymmärrystä voi odottaa...

Mutta sinunpa Jumala tappoi poikansa! No, yhden kerran tappoi eikä se siihen kuollut ja ihmiset avustivat, mutta sinunpa suojeluksessa oleva profeetta nussi yhdeksänvuotiasta ja muutamaa muutakin "alaikäistä" ja sitä rataa muut perässä... No niin sinun katolilaiset pappisikin... Mutta hehän ovat rikollisia, pedofiilejä, näille toisille koko juttu on kulttuurin ytimessä ja oikeus! No eihän tätä peliä voi pelata, kun siirtelet jatkuvasti maalitolppia, sitä paitsi kirkko suojelee näitä rikollisia! Niinhän se tekee, ja tekee siinä täysin väärin... Hajoittaisi itsensä mokoma konklaavi.

Tämä kaikki on kovin huvittavaa: maailma on joustava, siinä on niin paljon tosiasioita, saumoja ja taskuja, että voimme vapaasti valita omamme ja pujahdella eettisyyksiimme ilman että asioiden kulku siitä paljonkaan häiriintyy. Arvojenmuodostamista, sitähän se on. Marssit ja uhkakuvat jatkuvat.

Keskusteluissa, ainakin parhaissa, opettelemme paitsi kuuntelemaan itseämme ja toista eli löytämään yhteistä maaperää ynnä taistelemaan omia pinttyneitä vaistojamme vastaan. Sitä kohti!

No jaa, ainut harmi, ettemme ole enää viidakon kolkassa keskenämme nahisteleva ja kädellisten hyvyyttä harjoitteleva lauma, vaan maailman herra, joka on pilannut melkein kaiken.

Apina on noin 100 prosenttia sivistynyttä ihmistä terveempi sikäli kuin vielä elää sadan vuoden päästä. Apina? No, apina yleensä ja apina sisällämme ja apina, joka katsoo ylleen kaartuvaa tähtitaivasta. Apinan suurin etu on, ettei se voi tuhota planeettaa, vaikka kuinka yrittäisi. Me taas onnistumme, vaikka yritämme kaikkea muuta parhaamme mukaan.











7 kommenttia:

  1. "Apina on noin 100 prosenttia sivistynyttä ihmistä terveempi sikäli kuin vielä elää sadan vuoden päästä. Apina? No, apina yleensä ja apina sisällämme ja apina, joka katsoo ylleen kaartuvaa tähtitaivasta. Apinan suurin etu on, ettei se voi tuhota planeettaa, vaikka kuinka yrittäisi. Me taas onnistumme, vaikka yritämme kaikkea muuta parhaamme mukaan."

    Ajattelen myös niin, että ne ihmiset ("ihmisapinat"), joilla on luonnollisia, sellaisiksi pitkien traditioiden kautta arvotettuja, mielen- ja toiminnan liikkeitä yhä tallella ovat jossakin määrin terveitä vielä. Ja tässä ei nyt sitten tartuta sitten sanaa terve kliseisesti: Niin, kuka meistä on terve, mitä se edes on?

    Jonkinlainen käsitys luonnollisesta reviiristä, sukupolvien ketjuista, halusta turvata jälkeläisilleen ja läheisilleen koti ja turvallisuus, halu ja kyky puolustaa omaa pientä sosioekologista lokeroaan ja halu olla rikkomatta rikkomisen (vallankumouksen, muutoksen itsetarkoituksen) vuoksi sitä mikä toimii, mikä on hyvää, on merkki apinasta sisällä joka elää.

    Kaiken karnevalistiset sirpaloijat, viihteellä/kulttuurilla/urheilulla/virikkeillä itsensä puuduttavat ja muut passiisivet sivustakatsojat tai ideologismi-oopiumin kanssa läträävät ovat mennettäneet hengissäsilymiseen otteensa ja ovat apinan vastakohta.

    On hemmetin hyvää ja tervettä ja luonnollista haluta säilyä hengissä ja haluta sitä myös omalle yhteisölleen, sen jatkumolle. Sama myös koko maailman suhteen, globaalin hyvän suhteen, mutta siihen abstraktioon hukkuu, jos ajattelee vain suurinta mahdollista yksikköä eikö omaa multaa jalkojensa alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein puhutaan sitä, että "ihminen on maailman vaarallisin eläinlaji." Niin onkin, mutta tuo ajatus jättää usein pois sen toisen puolen ihmisen käytöksestä johon myöskään mikään eläinlaji ei kykene. Tarkoitan jo luotujen systeemien rikkomista, jatkuvaa sisäistä ristiriitaa elossasäilymisen ehtojen suhteen. Idealismia jota kyllä tarvitaan mutta joka yliviritettynä alkaa maistua jo unelta unessa.
      Mulle tämä sekavuus on "todiste" perisynnistä. Ei ole yhteistä käsitystä sen enempää elossasäilymisen pyrkimyksistä paikallisella kuin globaalillakaan tasolla.

      Käyttäen epämääräistä ilmaisua vaisto, on todettava, että tästä vaistottomuudesta, tajusta että on jotain luonnollisen oikeaa, on tullut jopa hyve. Se on helppoa myös maalata optimismiksi tai ajatteluksi ettei loppujen lopuksi mitään pahaa varaa olekaan. Kaikki on vain päässämme.
      Oma (?) asenne ratkaisee millainen koko (!) maailma on.

      Voiko suuruudenhullumpaa ajatusta ollakaan?

      Suhtautumisessa ihmispopulaation kymmenmiljardisoitumiseen tämä näkyy selvimmin. Ja muutenkin.



      jope

      Poista
    2. jope, voisi kysyä milloin ja missä tämä kaikki on alkanut. 60-luvulla maailma oli monista vakavista kriiseistä huolimatta vielä näpeissä - tuli hälyytyksiä niin luonnon kuin liikakansoituksen taholta ja varoituksia energiankäytön suhteen jne.

      Vieläpä 80-luvulla oli mahdollisuus kääntää kelkka. Oli optimistisia ja kehottavia kirjoituksia siitä, mitä voitaisiin tehdä, ikään kuin viimeisellä hetkellä.

      Sitten nämä kansainvaellusten alkuoireet, varsinkin 2000-luvulla... Tämäkin oli yksi, tosin paljon pidemmälle mennyt vinkki maailmalta, josta pitäisi ottaa vaarin ennen kuin kaikki on liian pitkällä. Nyt alkaa jo olla.

      Seuraavien vuosikymmenten aikana unelmointi on luultavasti mahdottomuus tai sitten se on ainoa mahdollisuus, kun paskat on housussa ja homma totaalisen sekaisin.

      Tiede kyllä auttaa, mutta tällä tieteellä pitäisi sitten tehdä ratkaisuja, jotka eivät ole mitenkään mukavia. Tehdäänkö sellaisia? En tiedä.

      Jos mitään ei tehdä, luulen, että muutaman vuosikymmenen sisällä kyykätään ja kumarretaan tavalla, jota ei olla täällä länsimaissa ennen laajamittaisesti edes koettu.

      Poista
    3. Käytit tuolla aiemmin osuvaa sanaa "elitti-ihminen."
      Tähän kommenttisi liitän sen sillä tavalla, että todelliset eliitti-ihmiset tulevat kyllä pärjäämään, oli olosuhde mikä tahansa. Raharesurssilla saa ja pääsee.

      Sitten on sellaisia muita eliitti-ihmisiä, jotka saattavat ajatella, että heidän (oikea) asenteensa ja lempiajatus-kuvastonsa tai korkea kulttuurinen statuksensa tai harrastuksensa ikään kuin ovat turva mitä tahansa vastaan.
      Eihän näin hyville ja syvälliselle ihmisille voi tapahtua mitään, koska oma (kaunis) asenne ratkaisee millainen koko(!) maailma on.
      Heille mahdolliset tulevaisuuden rajut muutokset voivat tulla todela pudottavina yllätyksinä.
      (Ja taas toivon olevani täydellisen täydellisen väärässä; mulla ei ole sitä etuoikeutta että näissä asioissa voisin toivoa olevani oikeassa; toivon koko ajan olevani väärässä)

      jope

      Poista
    4. Noin se on - keskiluokasta alaspäin kaikki putoavat ja kovaa, mikäli ikäviä alkaa tapahtua (siis yhteiskunnat murentuvat erilaisten rajujen tapahtumien myötä). Itse asiassa tämä Euroopan nykyinen kriisi ja protestit ovat pitkälti meidän keskiluokkaisten kriisiä. Olemme huolissamme, mitä tässä käy.

      Poista
    5. Lisään tietenkin minäkin, etten toivo mitään pahaa käyvän. Monenlaista on kuitenkin ilmassa.

      Poista
  2. Reviiriapina on hyvä sisäinen otus! Ihmiset, jotka tekevät empatiasta ja itsensä ja kulttuuriensa uhraamisesta hyveen, ovat hävinneet pelin, totaalisesti, sama vaikka he jollakin hetkellä voittaisivat. Miksikö? Koska kukaan muu kuin yliempaattinen ei toimi siten. Miten käy yksityisten yliempaattisten ihmisten? Heitä kusetetaan, he kuluttavat itsensä loppuun eikä se hyödytä ketään, koska mikään ei ole muuttunut. Joitakin on vain ruokittu hetken aikaa kädestä suuhun.

    Myötätunto koko maailmaa eli kaikkea kohtaan ei tarkoita mitään, ei ainakaan minun pääkopassani. Se on tyhjää puhetta, johon en saa mitään tunnekontaktia.

    Myötätunnon ja avun jakamisen priorisointi siten että jaettavissa olevat panokset tuottavat mahdollisesti suurimman mahdollisen hyödyn on oman ajatteluni lähtökohta.

    Tunnen vastenmielisyyttä silloin, kun koen että hyväntekijää huijataan niin paljon kuin vain mahdollista.

    VastaaPoista