keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Kafkaa ulkomuistista




Vajonneena pimeään, siinä minä olen, niin kokonaan yöhön vajonneena kuin toisinaan painamme päämme käsiimme emmekä osaa niitä erottaa. Ihmiset nukkuvat kaikkialla, kaupungin jokaisessa kivisessä ja puisessa rakennuksessa ja kaupungin liepeillä. Onko se totta? Näyttelemistä, vähäistä näyttelemistä, viatonta petosta se on, että he olisivat turvassa taloissaan, lujissa vuoteissaan lujan katon alla tai ojentelisivat itseään lattioille keräämilleen vällyille. Kaikki ovat taivasalla, yöllisessä metsässä kuin rosvolauma, suuri joukko ihmisiä kokoontuneena samaan paikkaan niin kuin silloin kerran kun oli yö. Jokainen on heitetty sinne, missä maataan jäistä maata vasten käsi pään alla tai seistään puun kyljessä hytisten aamua odottaen, vain harva hengittää levollisesti syvällä toisessa maailmassa. Minä valvon, en valvoakseni toisten unta, vaan tietääkseni, etten voi estää yhtäkään onnettomuutta. He sanovat: jonkun täytyy valvoa kaikkien puolesta. He uskovat olevansa hyviä ja pahoja, mutta kuolevat jokainen.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti