perjantai 7. syyskuuta 2018

Inarinjärvi ja siitä eteenpäin



Jotkut kritisoivat väestönkasvupuheita pelotteluksi, sillä kaikki maailman ihmiset sopisivat seisomaan Inarinjärven jäälle. Niinpä, hieno juttu vai mitä!

Ehkä tällainen koe todella pitäisi järjestää.*

Kaikki maailman ihmiset - siis aivan kaikki - kootaan Inarinjärven jäälle tammikuussa (loka-marraskuukin varmasti käy), ja kukin saa ottaa tarvitsemansa selviytymisvälineen mukaan (onki, ase, muu vastaava kompakti pyyntiväline tai työkalu). Sitä ennen on rakennettu valtava muuri, jota kukaan ei voi ylittää tai murtaa. Viimeisen tulijan jälkeen ovet sulkeutuvat ja pysyvät lukossa seuraavan vuoden ajan.

Kun ovet vuoden kuluttua avautuvat, on maailma paljon parempi paikka elää. Tuuli humisee rannan alastomissa puissa.



*

Ehkä väittämään maailman väestöstä ja Inarinjärvestä tulee tolkkua vähemmälläkin provosoinnilla eli niinkin, että sanotaan: Hyvä, seisomaan sopii, mutta olisiko hyvä olettaa saman tien, että ihminen tarvitsee elääkseen muutakin kuin seisomatilaa.


*


Tässä muuten laulu Inarinjärvestä (Enare sjö), joka on peräisin Topiuksen Maamme-kirjasta (Boken om vårt land) Tapio Rautavaaran esittämänä ja äkkiä palasi mieleeni. Sitä voisivat ihmiset Inarinjärven jäällä kuunnella ja käännellä toisilleen joko tuossa yhteisöllisessä virkistyspäivässä tai koettelemusten vuodessa.


*Matemaattisesti laskien tämä ei enää nykyisellä väkimäärällä onnistu, mutta sopu sijaa antaa ja voidaan toki hyödyntää myös rantapenkkoja. Tai otetaan Laatokka, sinne sopisi, toistaiseksi.



35 kommenttia:

  1. Jos kaikki maailman ihmiset mahtuvat Inarinjärven jäälle ja elintilaa on sillä perusteella niin mittaamattomasti maailmassa eikä mitään hätää ole, niin miksi miljoonat ja miljoonat (ja heidän jälkeensä miljoonat) tulevat ja vaeltavat sitten esimerkiksi Eurooppaan?
    Afrikan pinta-ala on valtava. Katsokaa sitä oikeaa karttaa, missä koko todella näkyy.
    Myös Länsi-Aasiassa on tilaa.
    Tuo tila tarjoaa tuolla järvenjää-logiikalla valtavasti mahdollisuuksia elämiseen myös alueilla, joista liikkeelle lähdetään?
    Ei tarvitse muuta kuin elää rauhassa, rakastaa ja tehdä työtä. Kunmioittaa toisia, viljellä, varjella, olla rikkomatta elämää.

    Inarinjärvi-esimerkkikö ei nyt käykään?

    jope

    VastaaPoista
  2. jope, se ei käy vaan pitää siirtyä Laatokkaan, kun tila ei riitä. Pitäisikö kysyä Venäjältä lupa kokeeseen?

    VastaaPoista
  3. Toden totta, Afrikassa on tilaa, luonnonvaroja ja vaikka mitä - eiväthän kiinalaiset sinne muutoin kiirehtisi. Ongelma on, että se on monin paikoin kehittymätön ja valtioiden infrat ovat aivan paskaa. Afrikka voisi olla täysin omavarainen, uskaltaisin väittää.

    Maailman johtavien maiden tulisi työskennellä sen eteen, että se kehittyisi sellaiseksi.

    Nyt muuten Norja palauttaa 1300 somalia - ovat katsoneet, että tilanne Somaliassa on sen verran rauhaisa, että sinne voidaan palauttaa.

    VastaaPoista
  4. jope, veikkanpa, että vaikka asioita saataisiinkin edistettyä Afrikassa ja esimerkiksi sodat eivät riehuisi, seuraava syy saada ihmisjoukot liikkeelle - tarkoitan turvapaikkabisnestä ja sillä manipulointia oikean hädän ohessa - on kysymys ilmastonmuutoksesta.

    Ilmastonmuutos on sellainen argumentti, että mitkään järkisyyt eivät enää auta, vaikka mitä yrittäisi. Sillä oikeutetaan aivan kaikki.

    No, sanonpa että kyllä minä uskon ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen ja ilmaston muuttumiseen, joka ei johdu mitenkään ihmisen toimista. Siitä ei ole epäselvyyttä. Ja ilmastonmuutosta vastaan tulee taistella päättäväisesti, jotta maailma säilyisi.

    MUTTA! Asiaa tullaan käyttämään myös tekosyynä, jotta bisnekset rullaavat. On kuitenkin planeetalle kohtalonkysymys, jos pohjoista puoliskoa aletaan täyttää.

    Kuten olen lukuisia kertoja aiemminkin sanonut, täällä pohjoisemmassa olisi pudotettava kulutusta todella radikaalisti ja ihmisten pitäisi pysyä aloillaan ja väestöluvut tulisi saada laskuun, jotta tässä olisi jotain toivoa tuleville sukupolville.

    VastaaPoista
  5. Mulle tuli mieleen, että kun paljon kuulee väestöjen liikkumisen positiivisina puolina pidettyjä asioita painotettavan (kulttuurit tutustuvat toisiinsa, saadaan työvoimalisää, kansainvälisyys lisääntyy entisestään, rajat menettävät merkityksensä jne.) ja sitä kautta ikään kuin väestönkasvun problematiikkaa laimennetaan,
    niin entä jos sen saman tekisi ilmastomuutoksen suhteen ja toteaisi, että en minä ainakaan ole kokenut ensimmäistäkään negatiivista muutosta ilmastonmuutoksen suhteen elämässäni enkä ympäristössäni. En itse asiassa mitään muutosta.
    Ja painottaisi tätä reipasta asennetta vielä myönteisenä suhtautumisena todeten, että elkääpä hötkyilkö immeiset, mikä hätä tässä muka nyt on. Naatitaan, kaikki näyttää
    n y t oikein hyvältä.

    Niin. Ilmastonmuutos onkin eria asia. Miksi muka, se on todella mielenkiintoinen asia. Kiinnostaa ainakin mua.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ikään kuin sama suhtautuminen i-muutokseen kuin väestöjen muutoksiin. Mutta tuo ei nyt sopisikaan positiiviseksi asiaksi. Kaksi aivan eri mittaa.

      jope

      Poista
  6. No, eihän tästä väestöräjähdyksestä vaan sovi puhua, vaikka ilmastoasiaa on käytännössä mahdoton erottaa siitä.

    Väestön liikkumisessa on puolensa, mutta ekologisesti katsoen haitat ovat hyötyjä suuremmat, siis jos aivan ekologisesti katsotaan.

    Olen itsekin saanut paljon samanmielisten ihmisten esimerkiksi runoilijoiden kohtaamisista kansainvälisissä jutuissa.

    Tältä syksyltä peruin kaksi sellaista matkaa, joille olisin päässyt kutsujien kustantamana, koska en viitsi rasittaa ilmastoa yhtään enempää lentämällä ympäri Eurooppaa. Tiedän, että tämä on typerää minun kannaltani ja ilmaston kannalta yksi ja sama, mutta kun olen näistä asioista esimerkiksi täällä höpöttänyt, niin minkäs teet. Varmasti retkahdan jossakin vaiheessa.

    Vastuullisuuskysymykset on nyt jaettu niin, että a) jos vastustat ilmastonmuutosta olet hyvis ja b) jos vastustat väestönlisäystä ja puhut sen puolesta, että ihmisten pitäisi rajoittaa matkustushalujaan ja siirtyilyään, olet rasisti tms. yhtä pimeää. Näin se nyt vaan on, vaikka loogisesti tilanne on aivan pöhkö.

    VastaaPoista
  7. Tuo pitää paikkansa.

    Tuli muistoista mieleen, että kun lueskelin joskus hyvin hyvin nuorena miehenä sen ajan vihreiden lehtiä (Komposti, Suomi) niin väestöräjähdys seurauksineen oli erittäin paljon esillä. Nyt kun käyn joskus kurkkimassa Vihreän langan kuvaa maailmasta niin ei sanaakaan.
    Asia on siis ilmeisesti noin 30 vuodessa itsestän ratkennut!!
    Ja miten. Sen ajan jättiväestö (4mrd) on nyt 7,5 mrd.
    Mutta nou hätä.
    Ja tuo hyvis/pahis -jako meneekin yllättäen juuri noin miten kuvasit.

    (Meidän välisemme ero tulee kyllä eroon siinä, että itse olisin lentänyt muitta mutkitta noihin runoilijatapaamisiin. Sussa on noin 95 prosssaa enemmän eetikkoa kuin mussa, joka olenkin tälläinen poleeminen politrukki. Toki itse olisin mieluummin ajanut sinne autolla. Lähdet seuraavalla kerralla!

    Mun elämä on, kuten on kyllästymiseen saakka todennut, niin kansainvälistä melkein kaikkialla missä vaikutan, eli pysyn maailman kartalla hyvin stadissakin. )

    jope

    VastaaPoista
  8. jope,

    pahoittelen hyvyyssignalointia, mutta kirjoitin tuon ihan sen vuoksi, että joku voi sen lukea. olen kyllä sen verran raukkamainen, etten ole kehdannut sanoa miksi en matkusta vaan olen keksinyt muita syitä, että sen verran eettinen olen.

    elämä Helsingissä tai Vantaalla - täällä pystyy ottamaan paljon irti kansainvälisyydestä, jos niin tahtoo. Miltei millä tasolla hyvänsä.

    monikulttuurisuus on minusta oikeasti hyvä juttu! no, toisaalta tiedämme millaisia väestönsiirtoja monikulttuurisuuden nimissä Euroopassa tällä hetkellä pääosin toteutetaan, joten on melko falskia puhua monikulttuurisuudesta.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvyyssignalointi ei tullut lainkaan mieleen. Päinvastoin, jopa pieni kateus että olisipa mullakin eettistä voimaa enemmän, olisipa edes vähän samanlainen.
      Mun ekot tulee, niin selitän sen itselleni, normiarjen mukana.
      Ostan käytännössä vain jokapäiväistä leipää ja kalaa ja kylläkin bensaa. Ei digiä ja elektroniikkaa eikä matkoja juuri, mutta jälkimäinen muuttuisi kyllä jos olisi massia enemmän. Tytölle pitää toki ostaa perusreleet ja känny joka on ok.

      Koska isolle osalle täällä päin asuvalle monikulttuurisuus on ollut tuttua jo pitkään (Helsingissä nyt noin 100 000 ulkomaanveljeä, siskoa), vtuttaa m-kultuurisuus puhe senkin vuoksi, koska asia on ollut niin itsestäänselvä jo aika pitkään. Mulla on ollut esim. afrikkalaisia seinänaapureita niin kauan kuin muistan. En ole saari jonka ympärillä on merivettä. Mutta en minä näistä ja kymmenistä muista kokemukista rakenna koko maailmani kuvaa.
      Enkä tajua miksi aletaan puhua m-kulttuurista kun puhutaan maailman muutoksista. Ne on kaksi eri asiaa. M-kulttuuri on ideologia, ne ihmiset ei ole. En usko että ovat onnellisia oikeasti ja syvästi koskaan tässäkään maassa, jos ei ole työn tuomaa leipää kotipöydässä. Seinänaapuri, tämänkertainenkin, on ahkera. Ja töissä, ja osaa suomea täysin. Eivät he tarvitse m-kulttuuria, sellaista suhtautumista, sellaisen objektina olemista, meidän hyviksien ideologisointia.

      No niin, nyt aletaan jännätä alkaako Ruotsissa sunnuntaina eräs numero kakkosella ja jos niin mitä se merkitsee, vai merkitseekö se mitään.
      Tänään HS päätti valistaa ja muistutti puolueen menneisyydestä. Helppo nakki olisi myös muistuttaa mistä vasem. puolueet lähtivät ja miten tuhoisat ideologiat siellä oli takana. Jospa kuitenkin elettäisiin tätä päivää.

      Poista
    2. jope, kun puolueiden juuria seurataan tarpeeksi kauas, niin eiköhän sieltä löydy melkoiset lähteet.

      jotkut ihmiset ovat aivan paniikissa tuon Ruotsin suhteen. eiköhän maa ongelmansa selvitä, ainakin ne jotka syntyvät kantisten kesken. niihin ainakin osaavat suhtautua hyvin vakavasti, jos toisilta ongelmilta osaavat taas peittää silmänsä - olisikohan siksi että ovat ne itse luoneet.

      SD:n johtaja näyttää saaneen nyt murhauhkauksen ISISin nimissä. Että silleen.

      Poista
    3. SD:lle on tv-uutisten mukaan tulossa paljon myös maahanmuuttajien ääniä, koska oikeasti integroituneet ei halua lähtömaidensa ikävimpiä piirteitä perässään. Isis-uhkaus voi ehkä vahvistaa myös sitä ilmiötä.

      Itse toivon isoa menestystä sd:lle. En siksi että olisin jotenkin niitä ja niiden erityinen kannattaja, vaan siksi että niin yksilön kuin yhteiskuntien elämässä ns. todellisuusshokit tekevät yleensä hyvää. Ja avaavat uusia luovia ja ehkä jopa todempia ratkaisuja.
      Jos joku herkempi pelkää, että nyt Jimmy pääsee valtaan Hyvyyden suurvallassa, niin jäitä hattuun, ei pääse.



      Poista
    4. jope, olen noista asioista samaa mieltä.

      hirveää propagandaa julkaistaan Ruotsin kulttuurilehdissä (tietenkin yksityisten ihmisten - kuuluisien sellaisten - nimillä ja varmasti aivan aitoina pelkoina) ennen vaaleja - juutalaiset ja homoseksuaalit pakenevat maasta jne. jos Jimmie joukkoineen saa ääniä.

      mikään ei voisi olla oudompaa, sillä Etelä-Ruotsissa juutalaisten joukkopaot maasta ovat johtuneet aivan muusta kuin äärioikeiston tai edes oikeiston toimista. en nyt viitsi mainita miksi, kun en aina viitsi mollata tiettyä porukkaa.

      enpä usko, että julkkishomotkaan sijaitsevat kauhealla vaaravyöhykkeellä. en tosin tiedä, mitä he ovat yksityisessä elämässään kohdanneet, mutta on huomattavasti vihamielisemmin homoseksuaaleihin suhtautuvia ryhmiä kuin ruotsidemokraatit. eiköhän homokulttuuri kukoista Ruotsissa sen verran, ettei tarvitse lähteä pakoon, jos yksi puolue saa, sanotaan 25 prossaa äänistä.

      ja varmasti asia järkkäillään niin ettei Jimmie pääse valtaan, tosin voi päästä jonkinlaiseen vaa'ankieliasemaan.

      Poista
    5. Tuo juutalaisten pako Euroopasta on yksi asia jota olen seurannut. Olet oikeassa. Israeliin ja USA:han lähdetään juuri siitä... syystä, ei natseja karkuun.
      Kaipa jotkut edelleen yrittää juut.paolla antaa mielikuvaa, että syy olisi oikeistopopulismi. Kannattaa kysyä niitä itseltään ensin.

      Poista
    6. Ruotsissa on sama tilanne kuin USAssa taannoin: niin kuin USA:n demokraateilla olisi ollut peiliin katsomisen paikka hieman aiemmin, niin olisi ollut myös Ruotsin sosiaalidemokraateilla. Kansa ei jaksa eliittiä ja sen projekteja loputtomiin. Huom! Pidän arvossa monia sosiaalidemokratian aikaan saamia asioita - eihän ilman niitä olisi hyvinvointivaltiotakaan, mutta spd kaikkialla alkaa olla pikemminkin asioiden edistämisen jarru kuin jotain muuta. toisaalta, pidän mahdollisimman harmaasta, tasapaksusta ja virkamiesmäisestä politiikasta. se olisi ihan parasta, jos tuloksena olisi tasaisen harmaa tausta, johon voisi sitten itse kukin maalailla elämänsä väreillä.

      Poista
    7. Se vielä, että SD on yritetty viime päivinä leimata myön naisvihamieliseksi:) Taatusti siinäkin puolessa on kehittämistä, mutta nämä "fobiat" (luultavasti aivan hatusta vedetyt) ovat niin hauskoja, ettei mitään rajaa.

      Mitenköhän on tuo naisten oikeuksien toteutuminen Ruotsin erilaisten väestöryhmien keskuudessa? Olisi hauska lukea tutkimusta asioista.

      Poista
    8. Totta kai, koska naisten sd:n kannatus kasvaa myös.

      Jokaisesta puolueesta löytyy mätämunia ja kusipäitä.

      Demokratian uutta normaalia valitettavasti on ajatus, etteivät kaikki eivät ole kykeneviä tajuamaan mitä ja ketä äänestävät. Näitä väärinäänestämisiä on nykyään liuta. Heidän täytyy olla harhaanjohdettuja jne.

      Toivottavasti Ruotsi saa hyvän hallituksen oli tulos mikä tahansa. Ruotsi kaaoksessa ei ole meidänkään etumme. Mutta pitkä uni siellä nyt päättyy. Tage Erlander loi aikoinaan jotain todella hienoa. Mutta sellainen maailma on nyt viimeistään ohi.

      Poista
    9. Se mikä on myös erittäin erittäin huvittavaa, on propaganda, jossa loihditaan pelkoa siitä miten erilaisten vähemmistöjen käy, jos sd saa ääniä.

      Hetkinen... Nykyisen demografisen kehityksen mukaan jos mennään, kantaruotsalaiset itse ovat vähemmistönä maassaan muutamassa vuosikymmenessä.

      Miten seksuaalivähemmistöt silloin voivat, jos esimerkiksi muslimit muodostavat valtaosan väestöstä? No, ehkä he ehtivät maallistua muutamassa vuosikymmenessä tai sitten eivät.

      Minusta on vain outoa, että läpisekulaari Ruotsi muuttuisi joksikin vähemmistöjä vainoavaksi valtioksi, mikäli SD saa ääniä. Ei kai Ruotsi ole mikään Unkari tai Puola.

      No, ulkopuolisen ihmettelyä tämä tietenkin on. En taaskaan saa näistä peloista oikein kiinni, kun en ole sisäskenessä.

      Poista
    10. Siis muslimit ehtivät maallistua ja jalostaa käsityksiään seksuaalisuuden luonteesta...

      Poista
    11. Jos joku ei vielä tiedä, niin nykyisellä syntyvyydellä ja väestörakenteella Ruotsissa siis vaihtuu väestö ennen pitkään todella radikaalisti. Erittäin iso osa väestöstä on muslimitaustaisia tai muslimeina pysyviä maahanmuuttajia. Että silleen. Vähän kuin Pohjolan Libanon!

      Poista
    12. Väestöjen muutokset tuohon tyyliin tapahtuvat nopeasti, nopeammin kuin voisi arvata. Dataa tästä on paljon. Ja laskentamallit eivät kenenkään fobiaa tai propagandaa vaan luotetettavaa suurella todennäköisyydellä ennakoitavaa viranomaisten etukäteistietoa. Länsimaiden hallitukset kyllä tietävät väestökehityksensä.

      Tosin Vesa ainoa oikea hyvä haluttu asenne tuohon on, että mitä sitten, onko sillä väliä keitä eurooppalaiset ovat myöhemmin ja mistä he ovat kotoisin. Ikimetsät, vanhat metsät tulee säilyttää koska vastaavia ei ole muualla, mutta ihmisten kesken se on se ja sama, kaikki voi olla yhtä ja samaa talousmetsää ilman alueellisia erikoispiirteitä.

      Kyllä meissä on jotain vikaa kun me aina vain näitä mietitään.
      Kunpa sitä osaisi ajatella, että ei ole sitte itse kuitenkaan näkemässä. Että mitä välii asioista jotka ei juuri nyt kosketa itseä ja joihin ei voi vaikuttaa. Säkin julkaisisit täällä "vain" runoaihioita niin kuin ennen.

      Poista
    13. jos maailman mittakaavassa haluttaisiin suojella uhanalaisia väestöjä, niin - menemättä todella monimutkaisiin geneettisiin kuvioihin -, luulisi että pienet suomalaiset ja ruotsalaiset "kantis"väestöt olisivat suojelun arvoisia. mutta eivät ole, kun ei niitä edes ole!

      Poista
    14. sen sijaan joitakin muita etnisiä jne. väestöjä on. mulle on sinänsä sama minkänäköisiä suomalaiset tulevaisuudessa ovat kunhan ne puhuvat edes jossain määrin suomea ja tunnistavat ne ideat joita täällä on ollut.

      Poista
    15. ja tietenkin ruotsia ja saamea... jne.

      Poista
    16. se olisi sitä monikulttuurisuutta ja diversiteettiä maailman mittakaavassa, ja sellainen on minusta arvokasta.

      Poista
    17. Kyllä nämä keskustelut kannattaa. Nyt tajusin kommenttisi kautta että on tosiaan niin että etnistä suomalaisuutta ei ole, olemme muualta, olemme muuta jne. jne. koko ajatus on kuvitelma, rakennelma, harha
      MUTTA
      sen sjaan monia muita etnisyyksiä sitten taas onkin, ne onkin nyt sitten yllättäen olemassa eivätkä harhaa tai konstruktioita!

      Nämä kaksoisjutut toistuvat näemmä asiasta toiseen.

      Poista
    18. niin, tämä on aivan mielivaltaista ja absurdia, milloin etnisyys on olemassa ja milloin se ei ole, tai siis siinä on sellainen symmetrinen epäsuhta. aivan huvittavaa ajattelua, että suomalaisuus voidaan dekonstruoida vaikka kuinka monella tapaa (se todellakin voidaan tehdä jos tahdotaan), mutta teepä sama jollekin toiselle (joita on sanotaan 30 miljoonaa tai 100 miljoonaa) niin olet rasistisika. että näin loogista se tosiaan on.

      Poista
    19. Tai siis ei varmasti edes kenellekään tule mieleen alkaa jankata mitä on syyrialaisuus, irakilaisuus, afganistanilaisuus tai somalialaisuus, paitsi tietenkin näiden ihmisten parhaaksi. no, ei minullekaan tulisi mieleen, jos rehellisiä ollaan. mutta ei tulisi kyllä mieleen myöskään alkaa saivarrella, että suomalaisuutta ei oikeastaan ole, kun se on vaan sellainen prosessi.

      Meillä on kuitenkin tällainen suhteellisen vakaa valtio nimeltä Suomi, ja luulisi ihmisten käsittävän, että se on kansainvälisesti tunnustettu ja monella tapaa arvostettu paikka, vaikkei se mikään maailman napa ole.

      Poista
    20. Ja että siellä on tietyt kansalliskielet ja -kulttuurit, jotka eivät ole mitenkään mitäänsanomattomia tai itsestään selviä vaan että niitäkin on syytä rakastaa ja vaalia, niin kuin on muutakin monimuotoisuutta maailmassa, ja jos emme sitä itse tee, niin kukahan sen tekee. Tämä ei tarkoita, ettemmekö opiskelisi toisia kieliä ja kulttuureita ja oppisi niistä. Ja kyllähän me suomalaiset mielestäni opimme ja opiskelemmekin. Sanotaan, että 50-60-luvuilla syntyneistä alkaen melkein kaikki osaavat vähintäänkin auttavasti 2-4 kieltä.

      Poista
    21. Joo, miten tässä on tullutkin tehtyä se virhe joskus, että hyväksi ihmiseksi itsensä tiedostavilta sitä on tullut odottaneeksi ehyttä ja perusteltua kuvaa eniten kannattamistaan ja vastustamistaan asioista. Fiiliksellä siellä(kin) mennään.
      Kun on itse tälläinen kristillinentyöväenkonservatiivi/suomidemokraatti (hah) niin eihän kukaan odotakaan mitään järkevää, kun ollaan niin tyhmiä ja kamalia, Mutta että ne fiksut ja oikeatkin?

      No, oliko tuo sitten satiiria vai ironiaa, en tiedä. Sitäkään. Katson sanakirjasta. Mutta lämpimällä mielellä sanoin. Hyvin mielin, myönteisin.

      Poista
    22. Kansainvälisyydestä nykyään intoileville suosittelisin tutustumaan historiaan. Ennen mentiin ja tultiin samalla lailla. Rajalla oli puomi, mutta ihmiset virtasivat sisään ja ulos, kulttuuria ja sen virtauksia tunnettiin myös, ehkä jopa enemmän ennen netflixiä, joka saa meidät kuvittelemaan että me ollaan angloja ja kahvilassa pitää tilata cookie tai pie.

      Poista
    23. Tuli mieleen että asia on, siis kanta siihen miten kukin kokee esimerkiksi "suomalaisuuden" ja Suomen, huomattavan monimutkainen. Ei ole mitään selkeää leiritystä niihin hyviin ihmisiin ja meihin muihin. joka tapauksessa karsastan sellaista maatamme ja sen historiaa väheksyvää asennetta, koska sieltä olemme tulleet ja nyt menemme jonnekin. ymmärrän kyllä suomalaisuuden moninaisuuden ja monet tarinat. sitä en vieläkään osta, että isänmaallisuus, siten kuin sen itse olen kuvannut, olisi huono ja vanhanaikainen, menneen maailman juttu. en näe syytä, miksi olisi.

      Poista
    24. Kun kuuntelee puheita, joissa suomalaisuutta etnisyytenä rajusti kyseenalaistavat ihmiset kuvailevat esim. itsenäistä valtiota puolustavia ihmisiä, maalataan inhokkikarikatyyrejä joita ei oikeasti ole olemassakaan: maahanmuutto seis, impivaaara jne.
      Ei todellisuudessa kukaan sellaista halua.

      Jotkut natsirasistit ehkä mutta ei niillä ole mitään tekemistä vapaata ja itsenäistä (kansainvälistä) valtiota puolustavien kanssa, ei sen enempää kuin vasemmiston ääriliikkeillä.
      ”Mun” Suomeen, esimerkiksi, mahtuu vaikka miljoona uutta suomalaista, mutta sillä tavalla kuin esim. USAan ja Kanadaan, ei niin kuin Ruotsin ongelmalähiöihin, Pariisiin, Saksan tietyille alueille, Brysseliin…
      On selvää ettei värillä(? miettiikö joku tavallinen ihminen oikeasti sitä?) tai uskonnolla ole merkitystä, kunhan tulijat tuovat mukanaan henkisen rikkautensa, työnsä ja haluavat olla vapaita ihmisiä täällä eikä kahlittuja.
      ”Mun” Suomeen sopii kaikki mahdollinen kansainvälisyys ja vuorovaikutus, ihan niin kuin on ennenkin ollut, kauan ennen schengenmerkelmacroneita.

      Kukaan ei voi osoittaa että katsokaa, tuollainen on oikea suomalainen. Kuka sellaista nyt edes tekee ja missä? Taitavat nuo truefinn-jutut olla enemmän vasvihr. fantasiaa kuin totta.
      On ihan selvää että se mun suomi on tuhansien eri tavalla maailmassa toteutuvien ihmisten suomi, on olemassa lukemattomia minusuomeni-tiloja, mutta kaaos mikään maa ei voi olla eikä tänne siirtynyt taistelukenttä.

      Mutta karikatyyrien kanssa ei voi keskustella ja niitä nykyään nähdään kaikkialla koko ajan. Niistä jos mistä on tullut se uusi normaali kuten naapurin vaaleissa taas nähdään.



      Poista
    25. jope, kirjoitin juuri samaan aikaan pienen postauksen tästä aiheesta!

      Poista
  9. "Nyt kun käyn joskus kurkkimassa Vihreän langan kuvaa maailmasta niin ei sanaakaan.
    Asia on siis ilmeisesti noin 30 vuodessa itsestän ratkennut!!
    Ja miten. Sen ajan jättiväestö (4mrd) on nyt 7,5 mrd.
    Mutta nou hätä."

    Nou hätä. Trendit ovat vaihtuneet. Vihreyttä on mukana saman verran kuin Valion jugurtissa on mansikoita (ja ottakaapa selvää, millaista teollisuusmansikkaa sinne tungetaan).

    VastaaPoista