maanantai 6. elokuuta 2018

Väkivaltojen historioita II




Kun joku edistyksellinen huomauttaa uskontojen haitoista ja erityisesti kristinuskon väkivaltaisesta historiasta ja paavin siunaamista ristiretkistä ja pedofiilipapeista, naurahdan mielessäni: Niin... mitä kommunismi onkaan saanut aikaan reilussa vuosisadassa... Oliko uhreja 15 miljoonaa vai kenties 30 miljoonaa vai 100 miljoonaa tavallista kansalaista Neuvostoliitossa, Maon Kiinassa, Kambodzassa, jotka ajattelivat väärin tai omistivat liikaa... Ja samassa päässäni alkaa soida tuttu liturgia: Kun kysymys on taantumuksellisen väkivallan vastustamisesta, kysymys on itse asiassa edistyksellisen väkivallan kannattamisesta; tämä on vallankumouksen keskeinen kysymys, sillä vallankumous on vanhan järjestyksen korvaamista uudella ja valtio merkitsee väkivallan organisaatiota... Mihin pääsemmekään kahdessa vuosituhannessa tai seuraavassa vuosisadassa... Ja äkkiä en ajattelekaan surkeaa elitististä eurokommunismia vaan Kiinan kansantasavaltaa ja tuumin: Ehkä kommunismin edistyksellisessä väkivallassa sittenkin on planetaarinen mahdollisuus, jota kristinusko ei hengen alueena voi koskaan lunastaa eikä eurokommunismi yleisen hajottamisen käytäntönä, mahdollisuus, jonka kristinusko luonnostaan jättää käyttämättä, koska sen tila ei kuulu tähän maailmaan, ja eurokommunismi on aina liian teoreettista ja avutonta ja itsetuhoista. Sitten alan jo vihellellä Vapaaehtoisten marssia...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti