tiistai 28. elokuuta 2018

Väestöasiaa tilastoin (päivitetty 30.8.)



Jarin, jopen ja Juhan kanssa - etenkin heidän kanssaan - juttelimme viime vuoden väestönräjähdysasioista, joista ei ihan hirveästi mediassa huudella ilmeisesti siksi, että aihe on niin musertava, ehkä joidenkin mielestä myös täysin turha ja olematon.

Selailin tässä illan päälle nettiä ja etsin tietoa ihan muista asioista, mutta törmäsin blogiin nimeltä Jaskan pauhantaa ja siellä mielenkiintoisiin statistiikkoihin.

Kannattaa lukea tästä Vitaalit statistiikat I -jutusta kylmät faktat ja siirtyä lukemaan sen jälkeen pari muutakin osaa, jotka bloggaaja on laatinut aihepiiristä. Jos joku ei jaksa lukea juttua, tässä asia tiivistetysti - ja jos joku sanamuoto ei miellytä, katsokaa ihan pelkkä asia:

"1) Meille on valehdeltu suut silmät täyteen, mitä väestönkasvuun ja sen seurauksiin eli ympäristöongelmiin tulee. Vastoin väitteitä väestönkasvu ei ole hidastumassa elintason nousun myötä, vaan ehkä jopa päinvastoin, mikäli kyseisen väestön kulttuuri sitä suosii. Vastoin väitteitä Eurooppa ei ole millään tavoin syyllinen ympäristöongelmiin, sillä Euroopan väestöpolitiikka on ollut koko ajan kestävällä kannalla - paitsi maahanmuuton osalta.

2) Vuosien 1957-2017 välillä ainoat alueet, joilla väestö ei ole vähintään puolitoistakertaistunut, ovat kaikki Euroopan alueet. Näiden lisäksi Pohjois-Amerikka on ainoa alue, jonka väestö ei ole vähintään kaksinkertaistunut. Afrikan väkiluku on lähes viisinkertaistunut 60 vuodessa eikä Lähi-itäkään paljon jälkeen jää. Vuonna 1957 Länsi-Euroopassa oli noin 1,5-kertainen määrä asukkaita Afrikkaan verrattuna. Nyt Afrikan asukasluku on noin 2,5-kertainen Länsi-Eurooppaan nähden!

3) Etelä-Aasia, Kaukoitä ja Afrikka yhteenlaskettuna ovat tuottaneet 71,6 % koko maailman väestönkasvusta vuosien 1957-2017 välillä! Voi vain kuvitella, kuinka hurja osuus olisi, mikäli Kiina ei olisi tehnyt radikaaleja toimenpiteitä. Vastaavasti koko Euroopan osuus on 3,4 %. Jos tästä lasketaan pois Eurooppaan suuntautuneen maahanmuuton vaikutus, on osuus vielä pienempi.

4) Afrikan väestönkasvu ei ole hidastunut edes prosentuaalisesti, absoluuttisesta nyt puhumattakaan! Afrikan keskimääräinen vuotuinen väestönkasvu vuosina 1957-2010 oli 2,63 %. Vuosina 2010-2017 se oli 2,84 %. Mikäli kasvu kiihtyy, jopa tämä vuosien 2010-2017 kasvuprosenttiin perustuva ennuste saattaa olla liian optimistinen. Ja tämänkin mukaan Afrikan väkiluku 11-kertaistuu välillä 1957-2047.

5) Vuosina 1957-2017 Etelä-Aasian, Afrikan ja Kaukoidän yhteenlaskettu osuus väestönkasvusta oli 71,6 %, Vuosien 2017-2047 ennusteessa se on 74,0 %. Tämä siitä huolimatta, että Kaukoidän väestönkasvu on pudonnut voimakkaasti (Kiinan väestön ikärakenteen takia se on luultavasti vielä tätä ennustetta pienempi, luultavasti lähes olematon) ja Etelä-Aasiankin hidastunut selvästi. Afrikan väestöräjähdys on vasta päässyt vauhtiin.


Ongelma-alueiden (väestönkasvu/v 1957-2017 yli 2 % eli Etelä-Aasia, Afrikka, Lähi-itä, Pohjois-Afrikka) yhteenlaskettu osuus kasvusta 1957-2017 oli 62,7 %, nyt (2017-2047) se on 81,1 %. Tämä osuus on vielä suurempi, mikäli huomioidaan näiltä alueilta pois muuttavat ja muualla lisääntyvät. 
Euroopan osuus oli 3,4 %, nyt se on 1,6 %. Mikäli haittamaahanmuutto eliminoidaan laskelmasta, Euroopan väkiluku on mitä ilmeisimmin jopa laskussa.

Kuka tahansa voi mennä ja todeta vaikka Wikipediasta, että maailman väkiluku oli sata vuotta sitten noin 1,7 miljardia ja 2017 se oli 7,6 miljardia. Noin 4,5-kertaistuminen sadassa vuodessa. Jos kasvu jatkuisi samanlaisena, sadan vuoden kuluttua se olisi 34 miljardia.

Se, mitä kyllä peitellään on tulevaisuusennuste. Virallinen totuus on väestönkasvun hidastuminen. Ei pidä paikkaansa, kiitos enimmäkseen sen että Afrikan väkiluku kasvaa kaikkein voimakkaimmin eikä osoita mitään hidastumisen merkkejä - päinvastoin, jopa prosentuaalinen kasvu on nousussa vaikka siinä ei edes huomoida Afrikasta pois tapahtuvaa muuttoa. Kun afrikkalaisten osuus maailman väkiluvusta kasvaa, kasvaa heidän painoarvonsa myös kasvuprosentissa.

YK:n viralliset ennusteet ovat säälittävää propagandaa. Maailman väkiluku on kasvanut miljardilla ihmisellä neljän ja seitsemän miljardin välisenä aikana 12-14 vuoden välein. YK:n ennusteen mukaan kahdeksan miljardin ylittymiseen kuluukin yhtäkkiä jo 15 vuotta. Seitsemän miljardia tuli täyteen 2012, siitä viisi vuotta aikaa ja hupsista, väkiluku onkin jo 7,6 miljardia eli viidessä vuodessa on tullut jo reilusti yli puolet siitä kasvusta, minkä piti kestää viisitoista vuotta. Loppuihin 0,4 miljardiin pitäisi sitten kestää kymmenen vuotta.

Täysin hulvattomaksi propagandaksi YK:n ennusteet menevät 8-9 miljardin välille (pitäisi kestää 26 vuotta eli aika tuplaantuu vaikka prosentuaalinen kasvuvaatimus pienenee) ja 9-10 miljardin välille (tähän sitten meneekin 129 vuotta!!!). 


Väestönkasvu on maailman ainoa todellinen ongelma. Kaikki muut ongelmat ovat suurimmaksi osaksi sen seurausta. Ilmaston lämpeneminen? Saastuminen? Otsonikato? Happosateet? Tuon kaiken aiheuttavat ihmiset. Jos ihmisiä olisi yhtä paljon kuin kuusikymmentä vuotta sitten ja ympäristötietoisuus samalla tasolla kuin nyt, ongelmia ei olisi."


*

Minulle heräsi sellainen kysymys näin tulevien vaalien alla, että olisikohan tässä aihepiirissä mitään keskusteltavaa sen lisäksi, että mietimme kotoisia säätöjämme ja keskitymme blokkaamme ihmisiä, jotka ottavat maailmaa koskevat tosiasiat esiin.

Tilastot osoittavat, miten typeriä tällä hetkellä edistyksellisinä ja humaaneina pidetyt puuhastelumme länsimaissa ovat.

Korostan, ettei kenenkään tarvitse / kannata vetää mitään ideologisia johtopäätöksiä, vaan aivan ne johtopäätökset, jotka tilastoja tutkimalla nousevat esiin. Kaiken muun, oikeiston, vasemmiston ja keskustan, mitkä hyvänsä ismit, ideologiat ja uskonnot, voi sulkeistaa. Jokainen voi kuitenkin miettiä, miten oma maailmankuva ja ideologia kestää ajatuksen tulevaisuudesta, jos hallitsemattoman väestönkasvun ja sen jatkuvan tukemisen myötä mennään tähän hyvin todennäköiseen suuntaan.

Numeroissa riittää nieleskelemistä ja johtopäätöksetkin ovat melkoisia, jos ihmisellä on yhtään järkeä päässä. Yhä kiihtyvälle lisääntymiselle ja ihmisten massasiirtelylle pitäisi tulla loppu tai joku kaameus, jollaista emme ole aiemmin todistaneet, lopettaa leikin.

Emme puhu välttämättä miljoonien (juutalaisten joukkotuho) tai kymmenien ja satojen miljoonien (toinen maailmansota ja kommunistiset puhdistukset) vaan miljardien ihmisten tuhosta, ellei tilanne syntyvyyskriisialueilla rauhoitu. Siinä riittää tuskailua ihmiselle, joka tahtoisi elää rauhassa ja nähdä rauhan aikoja. Minulla on kolme lasta. He elävät aikuisikänsä kovin toisenlaisessa maailmassa kuin minä.

Tulevaisuus voi olla valoisa, mutta vain jos ongelma hoidetaan.


*

PS. Samaisessa blogissa on kaksi kirjoitusta Uusinta: Röörit poikki ja sen jatko-osa. Siellä pohditaan toimenpiteitä. Kannattaa lukea itse asia ja pohtia omaa kantaa tietyistä sivuäänistä välittämättä. Ja ainakin kannattaa havahtua siihen, että asia on vakava, kohtalonkysymys koko ihmiskunnalle. Jos ongelmaan tarjotaan nykyistä valohoidon kaltaista lääkintää, kun kyseessä on pahimman luokan syöpä, niin pieleen menee, ja jos aletaan pohtia todellisia ratkaisuja, ehdotukset kuulostavat, no niin, todella pahoilta ja lisääntymisoikeuden polkemiselta, rasismilta, fasismilta ja ties miltä. Mitäs teet? Koska ihmiskunta on syössyt itsensä tällaiseen paskakuiluun, pitäisi nopeasti muuttaa ajatteluskeemoja tai pahin on edessä.

Yksi seikka, joka epäilemättä on tuotava maailman pahoinvoinnin yhtälöön, on aseteollisuus ja sodat aselaboritorioina ja resurssisyöppöinä. Toinen on väestönkasvun mahdollistaminen kehitysavulla, joka ei kohdennu mielekkäästi ja hillitse syntyvyyttä ja lisää hyvinvointia siten kuin pitäisi. Ehkä pahin jarru on kolmannen maailman yhteiskuntien sekasorto ja uskomusmaailmat yhdistettyinä lännen naiiveihin ajatuksiin kaikkien ihmisten samankaltaisuudesta - jos yksilöt ovat yhteiskuntiensa tuotteita, miten kaikki ihmiset edes voisivat olla eurooppalaisia, suvaitsevaisia, sekulaareja individualisteja ja eettisiä kuluttajia ja koulutettuja lisääntyjiä.

Kuten on varmasti käynyt selväksi, en ole kovin optimistinen sen suhteen, että kaikki saadaan korjattua, mutta ainakin lisääntymisen tulisi hidastua radikaalisti. Asian pitäisi olla jokaisen puolueen agendalla, ja ajatushautomojen tulisi käydä täysillä. Ei riitä, että keksimme uusia ekologisia keinoja ruokkia mahdollisimman monia suita. Se ei ole ratkaisu perusongelmaan, päin vastoin se vain syventää ongelmaa lisätessään uskoa siihen, että voimme lisääntyä rajattomasti.












12 kommenttia:

  1. Tämä vastaava tieto ja yhteenveto pitäisi tulla, ja olisi pitänyt jo tulla, lukemattomia kertoja julkisen median kautta ja sen tulisi olla, tämä ikivanha kantani, kaikkein tärkein asia mitä yleisessä keskustelussa käsitellään.

    Väestönkasvu tähän malliin on maailman vaarallisin ilmiö ja tapahtumasarja. No, laajemmat kantani olen varmaan toistanut lukemattomia kertoja. Kiitos Vesa, että jaksat ajatella tulevaisuuteen. Kuten usein sanon, tunnen paljon ihmisiä jotka tulevat olemaan elossa tällä planeetalla melkein vuonna 2100. Siksikään en osaa asiaa ohittaa.

    jope

    VastaaPoista
  2. Nyt meni tähänkin visaiseen kalloon tämä asia, kiitos. Väestönkasvun tuhoisuus kuuluisi opetussuunnitelmaan peruskouluissa.

    Hauskaa tuo jälleen kerran, että maailmassa Eurooppa jälleen kerran selvisi melko puhtain paperein, ehkä osasyynä on paradoksaalisesti se, että tunnemme syyllisyyttä ja kykenemme itsekritiikkiin. Romanus sum.

    Koulutus on kai se sana, millä väestöräjähdys laukeaa ennen räjähdystä. Olen minäkin ihan tarpeeksi seuraillut vitaliteettia ja muuta libidotoimintaa, josta koulutus (myös ehkäisykoulutus) vie pahimmat särmät (lisääntymisen) pois. Asuin aikoinaan maalla ja siellä valiteltiin, että kontoomi kiristää ikävästi. Voi itku. Maapallo on yksi maaseutu, tosin kyllä nämä Kallionkin hyväkkäät lisääntyvät, mutta landeja hyö ovatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sami, vaikka Afrikan ja Aasian syntyvyys puolittuisi, mitä pidettäisiin jo ihmettä suurempana asiana ja suurena saavutuksena, olisi väkiluvun kasvu edelleen äärettömän kasvun linjalla.
      Kumulaation voima on raju, ja näillä näkymin pysäyttämätön. Kasvun hidastuminen on mahdollista, mutta sekään ei riitä, koska niilläkin ihmisillä mennään ennen kymmenenmiljardisoituneeseen, ja sen jälkeen pidemmälle. Hieman (10-15v.) myöhemmin vain.
      Saksassa, Espanjassa, Italiassa, Itä-Euroopassa mm. on sellainen syntyvyys, niin heikko että sellainen alentaisi globaalina väkilukua, mutta eurooppalaisten pienen määrän vuoksi meidän romahtaneilla syntyvyysluvuilla ei ole juurikaan merkitystä väestön kokonaismäärään ja sen kasvuun.

      jope

      Poista
  3. Niin, ei tässä tiedä pitäisikö itkeä vai mitä kun seuraa median ihmisoikeustaistelijoiden touhuja ja julistuksia ja Euroopan, etenkin sen valkoisen patriarkaatin syyllistämistä ja toksisuuspitoisuuksien laskentaa. Kuinka kujalla ihmiset ovat, ja propagandakoneisto senkun jauhaa yhä pidemmälle, kunnes ollaan tilanteessa, jossa alkaa todella tapahtua.

    VastaaPoista
  4. Ihmisten auttaminen on tärkeää, mutta pitäisi tehdä työtä - paljon radikaalimpaa ja velvoittavampaa työtä - myös alkusyiden karsimisessa ja ihmisten paikalleen sitomisessa.

    Saattaa kuitenkin olla, että tämän lummelammen karsiminen alkaa joka tapauksessa olla liian myöhäinen projekti, varsinkin jos ajatellaan, että siinä pysyisi inhimillisyys mukana.

    On vain rukoiltava, että luonto tarttuu toimiin ja harventaa, koska ihminen itse ei siihen kykene, hyvin monista syistä, jotka tietenkin ovat arvojärjestelmiemme kannalta erittäin perusteltuja. Luonnon kannalta tämä rukous kaikuu tietenkin kuuroille korville.

    Mutta: ihmisten joukkoliikehdinnät ja miljardinkaan hädänalaisen vastaanottaminen Eurooppaan seuraavan 50 vuoden aikana ei ratkaise käytännössä mitään. Se vain jouduttaa nykyisin tuntemiemme yhteiskuntien tuhoa, eikä sillä ole mitään tekemistä etiikan tai hyvyyden tai hyvän elämän kanssa siten kuin asian nyt ymmärrämme paitsi jostakin hyvin etäisestä näkökulmasta.

    Kun petrimaljaan pistetään bakteereita, ne lisääntyvät sopivissa oloissa niin että malja on täynnä. Sitten kenties ravinto on kulutettu loppuun ja kanta romahtaa. Näin käy kaikille luonnonolennoille, ihminen mukaan lukien, jos asiaa ei kontrolloida.

    VastaaPoista
  5. Miljadi tänne, puoli miljardia, pari sataa miljoonaa, pyyhkäisisi Euroopan hyvinvointi- Eurooppana maailman kartalta, aivan niin kuin sanot Vesa, mutta huippuna on se, että näillä luvuilla todella sekin "uhri" olisi aivan riittämätön koko maailman mitassa, koska tällä kasvulla miljardeja riittää, ne ovat jonossa.

    Yhden lapsen- politiikka todella pitkäksi ajaksi kaikkiin niihin maihin, jotka eivät kykene kontrolloimaan (pitämään sitä edes ennallaan) väestönkasvuaan olisi ensiaskel. Ja sekin hidas, aluksi. Globaalisti pakotettu. Toinen vaihtoehto on sitten Pentti Linkolan: rajat kiinni. Käy näistä nyt sitten arvokeskustelua. Maailmasta, sen kovimmista faktoista, ei voi enää oikein keskustella kuin numeroilla.

    Mutta, sorry, mä toistan ja toistan taas sen mitä näen: pistetään mieluummin kaikki paukut ilmastopolitiikkaan. Se on jotenkin helpompaa. Mietitään vaan sitä. Pää väestönräjähdykseltä suojassa pensaassa.
    No, ilmastoon sentään tänään uskomattomia uutisia. On todettu ettei ilman ydinvoimaa yhtälö ole mitenkään hoidettavissa. Yle puheen mukaan jopa Suomen vihreässä (!) puolueessa ydinvoiman kannatus on alkanut kasvaa eikä puolue enää vaadi ydinvoimien, siis nykyisten, sulkemista. Joku osaa sielläkin siis laskea yhteen ja vähentää! ILman energiaa ei ole hyvinvointivaltiota missään muodossa kenellekään.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jope, youtubesta löytyy sellainen haastattelu, jossa Saska Saarikoski kyselee Pentti Linkolalta asioita. Haastattelu olisi toistettavissa melkein sellaisenaan. Ainoa ero on, että tilanne on muuttunut 30 vuodessa väestönsiirtymien hallinnan kannalta paljon katastrofaalisemmaksi. Toki Linkola on jyrkempi kuin yksikään nykypoliitikko, mutta tavallaan hän on aivan oikeassa, jos ajatellaan koko planeetan ja lajin kohtaloa.

      Poista
  6. "Minulle heräsi sellainen kysymys näin tulevien vaalien alla, että olisikohan tässä aihepiirissä mitään keskusteltavaa sen lisäksi, että mietimme kotoisia säätöjämme ja keskitymme blokkaamme ihmisiä, jotka ottavat maailmaa koskevat tosiasiat esiin."

    -Koska kysymyksessä on se äärimmäisin totuus maailmasta, joka tekee omista pikkutotuukista pieniä. Siitä ei keskustella, siitä jopa ylpeillään sillä tavalla, että don´t worry, be happy. Luonto jotenkin tietsä hoitaa tän niinku ite.

    "Korostan, ettei kenenkään tarvitse / kannata vetää mitään ideologisia johtopäätöksiä, vaan aivan ne johtopäätökset, jotka tilastoja tutkimalla nousevat esiin."

    - Juuri ne jotka jaksavat tuon helposti saatavan tiedon etsiä ja löytää, ideologisoidaan. Näin koska se kasvu tapahtuu Afrikassa ja Aasiassa. Ja jos toteaa näihin alueisiin liittyviä tosiasioita tosiasioiden äärimmäisestä, mutta tärkeimmästä päästä, motiiveja epäillään lähes automaattisesti. Tosin jos ne motiivit olisivat vääriä mutta asia oikea, ei silläkään asian kannalta ole merkitystä. Asia on ratkaistava joko oikeilla (paras vaihtoehto) tai väärillä motiiveilla (käy tässä hätätilassa sekin?).

    "Minulla on kolme lasta. He elävät aikuisikänsä kovin toisenlaisessa maailmassa kuin minä."

    -Miksi juuri sinun luonnollinen lasten suojeluvaisto ja luonnollinen elinpiirin reviiritunto toimii, miksei myös kaikkien muiden ajattelevina itsensä näkevien isien äitien, vaan he valikoivat juuri tämän asian pois mielestään, laimentavat sen ainakin yhdeksi kysymyksistä, vaikka juuri tämä koskettaa kaikkein eniten heidän lastensa ja muiden rakkaiden lasten ja nuorten elämää.
    Tätä juuri mä en ymmärrä. Tätäkään.

    jope

    VastaaPoista
  7. Hyvä pätkä, totta.
    Minua vaivaa Linkolasta puheen ollen aina se kuinka monet hokevat Linkola, Linkola ja luonto, luonto, mutta kun asia esim. tässä väestöasiassa konkretisoituu ”arvoiksi” heille sopii miljoonien/miljardien ihmisten siirtely ja siirtyminen maanosasta toiseen niin kuin se olisi ratkaisu tai uhri mihinkään.
    Tämän kannattamisesta nämä luontolinkolalaiset ovat tehneet jopa hyveen. Linkolan halla-aholaisuus tai Halla-ahon linkolalaisuus väestönkasvu/väestösiirtymä-asiassa lakaistaan nopeasti maton alle ja toivotaan, ettei kukaan ole ehtinyt huomatakaan.
    (Kaipa tämäkin kommentti voidaan nyt ideologisoida: Ai, se on niitä, ja motiivit kyseenalaistaa. )

    Vaaleissa on kysyttävä jokaiselta puoluejohtajalta kuinka monta nollaa on heidän visiossaan väestöjen siirtymissä Eurooppaan, onko olemassa mitään raja-arvoa vai – ”saavatko kaikki tulla”. On myös kysyttävä miten he haluavat edistää esim. kehitysapuvaroin yhden lapsen-politiikkaa kaikissa niissä maissa, joissa väestö selvästi kasvaa. Vastauksissa tulevat erot selvästi esiin. Muu ei riitä. Humanismi 2000-luvulla lähtee näistä tekijöistä. Rajoittamattomuutta edistävät poliitikot ovat kylmiä julmureita, vaikka ihmisen ystävinä punaisin, vihrein tai sinisin sydämin esiintyvätkin.
    Luonto, se mihin me kuulumme, varjeltuu siinä samalla kun ihmiskunta rajoittaa omaa rajoittamattomuuttaan. Ei voi olla niin, että me kyynelehdimme luontoa ja samaan aikaan paisumme kumuloituviksi lisämiljardeiksi ja maan pintaa edestakaisin liikkuviksi ja pakeneviksi ihmiskolonniksi ja se kaikki on okei ja humaania. Katujätkä kysyisi miten vitussa tätä on niin vaikea tajuta?

    jope

    VastaaPoista
  8. jope, sanopa muuta. tässä ei ole mitään vaikeatajuista. vaikeita ovat vain käytännön toimet. jotta maailma pelastuisi vaadittaisiin massiivisia kansainvälisiä interventioita. kun jo ilmastonmuutoksen kohdalla minulle herää epäilys että uskovatko yhteiskunnat todella asiaan, niin väestönräjähdyksen kohdalla tulee ajatus, että tämä asia vain piilotetaan jonnekin, koska kukaan ei halua ottaa vastuuta siitä mitä pitäisi tehdä.

    olen melko varma, että kolmannen maailman mailla ei ole oikeastaan mitään kokonaiskäsitystä siitä, mikä niiden rooli on maailman väestökehityksessä - sikäli positiivinen interventio massiivisine pakotteineen on liki ainoa mahdollisuus. tätä tiedollis-toiminnallista "kolonialistista" askelta länsimaat eivät ota, jostakin syystä. mieluummin idealistit siirtävät kehitysmaat osaksi länttä - aivan järjetön ja tuhoon tuomittu yritys - ja tuhoavat toimivat yhteiskunnat. eihän sellainen ole vastuuta ja ihmisoikeuksien takaamista kuin jollakin rajatulla ihmismäärällä ajateltuna. minun on hyvin vaikea käsittää, mitä esimerkiksi EU-eliitti ajaa takaa.

    VastaaPoista
  9. Kai jonkinlainen pandemia on tulossa? Siihen tämä ratkeaa. HI-virus ei aivan kyennyt, mutta yritys oli hyvä.

    Seuraan mielenkiinnolla keskusteluanne!

    VastaaPoista
  10. Sami,

    panepidemia on paras toive minkä minä olen yksityisesti monesta suusta kuullut.

    Olisiko se hyvä? En tiedä. Minut se voisi ainakin niitata.


    VastaaPoista