keskiviikko 8. elokuuta 2018

Paljaat jalat



Lapsena kuljin kesät paljain jaloin, vain metsään ja kaupunkiin tuli puettua lenkkarit. Syksyllä jalkapohjat olivat kovat ja kestivät kävellä vaikka sepelillä. Ehkä tapa olla ilman kenkiä on jäänyt sieltä. Tämäkin kesä meni pääosin sukitta ja enintään puoleksi hajonneet crocsit jaloissa. Kaupunkiin lähdin sentään kangaskengissä. Mikä ilo onkaan kävellä hiekalla, ruoholla, polulla ja lämpimällä laudalla, kun mikään ei peitä jalkaa. Enää jalkapohjien parkitseminen ei näemmä ole yhtä tehokasta: niitä tikkuja, lasinsiruja ja metallinlastuja, joita vaimoni on neulalla ja pinseteillä kaivellut pois, ei lapsuudessa ollut.

Joskus neulan pitää mennä ihon pintakerrosta syvemmälle ja löytää kohta, johon metallin, puun tai lasin kappale on jumittunut. Kun vieras esine irtoaa, sen alta tulee mätää ja lopulta verta. Olen ajatellut kesää. En kirjoittanut lainkaan, enkä oikeastaan lukenutkaan. Nyt kun vihdoin kirjoitan, kaivan esiin ajatuksia, joita minuun on koteloitunut tarkoituksetta. Tuntuu hyvältä, että niitä on, vaikken ole niitä tieten tahtoen itseeni kerännyt. Jotkut niistä hankaavat kipeästi, mutta eivät kaikki, ja jokaisen voi kirjoittaa pois.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti