perjantai 31. elokuuta 2018

Hauskasti marxilaisuudesta, kapitalismista ja markkinoista



Hauskasti ja suorasanaisesti marxilaisuudesta, kapitalismista ja markkinoista ja vähän myös yliopistoista. Siis tarinan toinen puoli, ja ainakin näin mutkat suoraksi -tyyliin esitettyihin perusväitteisiin palautettua analyysia on helppo alkaa kritisoida ja monimutkaistaa, jos siihen tuntee kutsumusta.

Luultavasti syksyn aikana Petersonista aletaan kirjoittaa enemmän. Suomalaisten toimittajien ja keskustelijoiden on helppo kerätä omien havaintojensa vahvistukseksi netin syövereistä ainekset niin asiallisen kriittiseen arviointiin kuin asenteelliseen mustamaalaukseen ja leimaamiseen, jossa ei edes välitetä Petersonin varsinaisista argumenteista.

Saa nähdä, kumpi kanta voittaa, siis määrällisesti. En kuitenkaan olisi hirveän yllättynyt, jos jälkimmäinen. Monin osin asia on taputeltu, koska Peterson ei hirveästi silittele kulttuurisilla foorumeilla määräävässä asemassa olevia ajatussuuntia.





torstai 30. elokuuta 2018

Mitä merkitsevät "nuivat arvot" eli Oonks mä joku "Pertsa"?



Luin noin viikko sitten erästä blogia, jota seuraan melko säännöllisesti. Sitä voisi kutsua suvaitsevan ihmisen blogiksi, näin kirjoittaja varmasti itsekin määrittelisi itsensä.

Blogissa oli hauska kuvaus keskivertohenkilöstä nimeltä Pertsa, joka vaikuttaa tavalliselta suomalaiselta mieheltä, perheelliseltä, työssäkäyvältä hetero-otukselta. Kuvauksessa Pertsa meditoi maamme kahtiajakautuneisuutta ja hankaloituneita ihmissuhdekuvioita, etenkin suhdettaan suvaitsevaan kansanosaan, jonka edustajien kanssa on ehtinyt ystävystyä ennen suurta kahtiajakoa. Koska Pertsa on ottanut tehtäväkseen jakaa oikeaa tietoa suvaitsevaisten edesottamuksista ja etenkin punaviherliberaalin eliitin yrityksistä horjuttaa Pertsan arvostamaa kolminaisuutta, ovat jotkin suhteet kärsineet ja ilmeisesti jopa Pertsan perheilmapiiri ja luontosuhde ovat saaneet kolhuja.

En nyt mene yksityiskohtiin, koska en aivan ymmärrä kirjoittajan logiikkaa eli sitä mistä erityisestä syystä hän näkee Pertsan reagoivan extra-suvaitsevien ihmisten toimiin niin voimakkaasti. Tässä kohden blogistin kuvauksesta puuttuu muutama olennainen palanen, niin kuin usein suvaitsevaisten ajattelusta, joten logiikasta tulee jokseenkin sumeaa. Yhden olennaisen asian kuitenkin bongaan kirjoituksesta.

Blogisti esitteli Pertsan arvoiksi kodin, uskonnon ja isänmaan. Hieman myöhemmin hän kutsui Pertsan arvoja nuiviksi. Kirjoituksesta ei täysin selvinnyt, liittyykö nuiviin arvoihin kirjoittajan ajattelussa muutakin kuin edellä mainitut, mutta jäin kovasti pohtimaan, miksi juuri noista arvoista puhutaan suvaitsevaisten keskuudessa nuivina ja miksi niitä niin kovasti kauhistellaan. Liekö kyse lapsuudenkodin tai nuorena koetun heräämisen perinnöstä?

Itse ymmärrän, että nuivuus liitetään yleensä tietynlaiseen perussuomalaisuuteen, siihen "halla-aholaisempaan", toisin sanoen yhteiskunnan avoimuuden ja vastaanottavuuden kannalta vastahankaiseen, traditioissa ja rajoissa pitäytyvään ajatteluun.


*

Aloin miettiä omia arvojani kodin, uskonnon ja isänmaan käsitteiden tai pikemminkin mielikuvien avulla. Seuraavassa pohdin, mikä tekee näistä asioista nuivia ja mitä hyvää tai pahaa on uskoa niihin tai pitää niitä tavoittelemisen arvoisina. Tai oikeastaan pohdin vain, mitä itse niillä ymmärrän.

Koti, mitä ymmärrän kodilla? Koti on minulle ennen kaikkea rakkauden ja yhteisten vastuiden jakamisen paikka, niin konkreettisena tilana kuin mielentilana. Koti edellyttää uskollisuutta, luottamusta, rehellisyyttä ja jatkuvuutta. Koti jaetaan niiden kesken, joita rakastetaan. Rakkauteen kuuluu antamista, saamista, antautumista, omasta itsestä luopumista, mutta myös kasvamista ja kasvattamista sekä rajoja ja luovuutta. Kaikkein konkreettisimmillaan ja syvällisimmillään kotia ovat minulle paikat ja teot, jotka jaan vaimoni ja lasteni kanssa.

Kodin perustaminen ei ole helppoa, ja koti on helppo rikkoa. Kodin henki on suorastaan naurettavan helppo tuhota. Kodin rakentaminen on pitkä, luultavasti elinikäinen prosessi. Se ei ole erityisen helppoa edes materiaalisesti. Olemme vaimoni kanssa esimerkiksi ottaneet asuntolainan, jota maksamme suunnilleen kuusikymppisiksi. Lainaa maksetaan joka kuukausi, rahat on raavittava kokoon aina jostakin.

Tämä pieni esimerkki osoittaa, että kodin hankkiminen ja ylläpitäminen edellyttää pitkäjänteistä työtä, mutta me olemme katsoneet, että sitoutuminen työhön hyvän asian vuoksi kannattaa, sillä silloin voimme asua niin kuin parhaaksi katsomme ja voimme myös tarjota lapsillemme mahdollisimman hyvän kasvuympäristön. Ja jos hyvin käy, voimme jättää lapsillemme kokoamamme omaisuuden, jotta heillä on hieman helpompi aloittaa. Tästä aiheesta voisin jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta kodinhankintanuivuuden perusteet ovat osapuilleen tässä.

Henkisellä tasolla koti merkitsee rauhaa ja lupaa olla oma itsensä, rakkauttakin. Lupa olla oma itsensä merkitsee myös mahdollisuutta kapinoida ja löytää oma tiensä. Kotona ei voi kuitenkaan tehdä mitä hyvänsä, varsinkaan vahingoittaa toista tai toisia. Kotona opitaan erehtymään ja elämään turvallisesti, pyytämään anteeksi ja saamaan anteeksi. Kotona autetaan ja tehdään yhdessä. Lapset tarvitsevat tällaista tilaa, ja myös aikuiset tarvitsevat. Koti ei ole suorittamista vaan elämistä, vaikka siihen liittyykin paljon työtä.

On hienoa, jos kodin vanhemmilla on yhteiset arvot tai ainakin arvot, jotka täydentävät toisiaan ja keskustelevat rakentavasti. Tämä tekee kaikesta myös käytännössä helpompaa ja ennustettavampaa. Eikö Freud määritellyt tavallaan kodin, kun sanoi, että ihminen - pysyäkseen järjissään ja pitääkseen elämästään - tarvitsee ennen kaikkea rakkautta ja mielekästä tekemistä?

Laajemmin ottaen ymmärrän kodilla mitä hyvänsä elämistapaa, jossa toteutuvat kuvaamani kaltaiset päämäärät. Ihmisten seksuaalisella identiteetillä tai orientaatiolla tai sen puuttumisella ei ole minulle merkitystä. Kotiin liittyvä asumismuoto saa olla juuri se, mikä oikealta tuntuu. Koti on kuitenkin perusta, josta koko yhteiskunta nousee.

Joka vastustaa kotia arvona, voi kysyä itseltään, mitä tarkoittaa "Minulle ei ole kotia." tai "En usko kotiin arvona". Mihin silloin uskot?


*


Myönnän nuivuuteni myös siinä, että uskonto on minulle tärkeä elämänalue, sillä se vastaa politiikan ja estetiikan ohi kysymykseen merkityksestä tai vie sellaisen kysymisen äärelle. Ei suinkaan ole niin, etteikö yhteiskunnallisessa elämässä ja kauneudessa itsessään olisi merkitystä tai etteivätkö ne kietoutuisi samoihin kysymyksiin kuin uskonto.

Ymmärrän hyvin ihmisiä, jotka eivät usko tai tarvitse uskontoa. Olen itsekin melko rationaalinen ja etsin ratkaistavissa oleville asioille näkyviä, konkreettisia ja järkiperäisiä, joskin hyvien emootioiden tukemia ratkaisuja. Uskonnollisten kysymysten ja kokemusten maailmassa ihminen kuitenkin peilaa itseään sellaisiin pohjavirtoihin, jotka eivät välttämättä toteudu muualla. Itselleni tärkein uskonto on kristinusko, joskin tunnen sympatiaa myös muita uskontoja kohtaan, en tosin kaikkia, varsinkaan niitä, jotka jo lähtökohtaisesti tuntuvat sotivan ihmisoikeuksia vastaan.

Joku voi aivan oikeutetusti ajatella, että uskominen on hyödyntöntä ja harhaista, lähinnä tulosta kasvatuksesta, nimittäin alistavasta uskonnollisesta kasvatuksesta, josta tulisi päästä eroon. Uskonto on ikään kuin ensimmäinen, maaginen versio tietämisestä, ja tästä varhaisemmasta tietämisestä on nykyisin vain haittaa.

Kysyn silloin vähintään retorisesti: entä maailmankatsomus tai -kuva tai aatteet ja poliittiset ideologiat, eivätkö niidenkin uskomukset ole opittuja, eivätkö nekin vanhene ja osoittaudu toimimattomiksi ja vieläpä uskontoja tuhoisimmiksi, jotkut vanhenevat jopa kymmenissä tai viimeistään sadoissa vuosissa?

Uskonto on joka tapauksessa mielestäni maailmankuvaan tai ideologioihin rinnastettavissa oleva tapa olla. Olennaista uskonnossa on se, että siinä yksilö pysyy yksilönä, mutta samalla ylittää itsensä antautumalla tietylle perinteelle, sen kysymyksille ja ylipäänsä dialogille arvoituksen ja itseään suuremman kanssa. Yksilö ei kadota uskonnossa vastuutaan, kykyään ajatella ja tuntea tai protestoida eikä uskonto vapauta eettisistä kysymyksistä. Uskonto ei välttämättä myöskään anna vastauksia kaikkiin kysymyksiin, mutta pitää kuitenkin yllä kysymystä merkityksestä.

Olennaista minulle on myös, että uskonto ei ole valtaa, itse asiassa sen kysymykset ja ihmettely ovat lääke maailmalle, joka näkee kaiken valtana ja hierarkisten järjestelmien taisteluna - sikäli uskonto vie niiden tuolle puolen toivon ja merkityksen lähteille. Uskonto on myös rakkautta tai ainakin rakkauden oppimista ja seuraamista, ja siksi se rinnastuu kotiin henkisenä ja hengellisenä olemisen paikkana. On kai selvää, etten tarkoita uskonnollista merkitystä jonakin narsistisena projektina, jonka ihminen itselleen keksii viihtyäkseen paremmin olemassaolossa?

Ihminen, jolla ei ole uskontoa, ideologiaa tai maailmankatsomusta, on jokseenkin, miten sen sanoisi, tuuliajolla.


*

Entäpä isänmaa? Se on ehkä vaikein arvoalueista. Isänmaalla ymmärrän kuitenkin jotain konkreettista, esimerkiksi tietyn valtion hallitsemaa aluetta, johon ihmisellä on ollut oikeus ja mahdollisuus syntyä ja johon hänellä on mahdollisesti juuret, usein pidemmätkin sukujuuret. Joka tapauksessa se on alue, jonka yksilö tunnistaa ja jonka hän tunnustaa omaksi maakseen ja jossa hän tahtoo olla, tehdä työtä tavalla tai toisella ja siten rakentaa, arvostaa ja jatkaa tämän maan, sen kulttuurien ja laillisten instituutioiden olemassaoloa siten että siellä on tulevaisuudessakin hyvä ja turvallista elää - kaikilla ihmisillä, jotka monista eroavaisuuksistaan huolimatta kokevat jotain samaa.

Isänmaalla on helppo ymmärtää myös aluetta, joka menee yksiin valtion rajojen kanssa, vaikka tämä ei olekaan universaalisti ajatellen helppo yhtälö. Isänmaana pidän maata, joka huolehtii omistaan ja on niin kuin kaikki isät hyvin hoidetuilla tonteilla ja taloissa, vastuullinen ja sovitteleva, ja näyttää muillekin mallia asioiden hoitamisesta ja oikeudenmukaisuudesta.

Isänmaan tulee olla yhteistyökykyinen ja nähdä omien rajojensa ulkopuolelle, mutta jos rajoja ei ole, asioiden hoitamisesta tulee hankalampaa ja rajaton maa on kohta entinen maa. Isänmaata siis myös puolustetaan, mikäli sitä uhataan. Paras tapa puolustaa maata on pitää se erossa konflikteista.

Isänmaa on myös neuvottelupöytä, jossa ratkotaan asioita siten, että jokaisella on mahdollisimman tasavertaiset mahdollisuudet rakentaa elämäänsä. Lopputulosten yhtäläisyydestä ei kukaan voi mennä takuuseen, kun se ei onnistu edes perhetasolla vaan erilaiset yksilöt päätyvät erilaisiin ratkaisuihin ja saavat elämässään aikaan hyvin erilaisia asioita. Isänmaata pitää voida arvioida ja tarkastella kriittisesti. En tahtoisi isänmaata, jossa kaikki pakotetaan samaksi, maata jossa ei ole yksilöllisyyttä ja maata, jossa jokaisen lopputulos on sama - tämä olisi niitä "kansantasavaltoja", joita olemme tavanneet Neuvostoliitossa ja Maon Kiinassa (niissäkin oli toimeenpaneva eliittinsä ja miltei kaikki perustui valheelle ja yksilöllisyyden tappamiselle).

Se, minkä värisiä lapsia, mihin uskovia lapsia ja miten itsensä kokevia lapsia eli kansalaisia isänmaassa on, on sivuseikka, kunhan toimitaan yhdessä ja käsitetään, mistä isänmaassa pitäisi aina olla kyse: maan rakentamisesta, maan levosta, toisista huolehtimisesta ja auttamisesta sen mukaan kuin maalla on siihen mahdollisuuksia ja edellytyksiä. Isänmaahan kuuluu myös vastuu-ulottuvuus: ei voi rakentaa taloa, josta ei kykene vastaamaan, tai ei voi elää elämää, josta muut kantavat vastuun, näin isossa kuvassa.

Isänmaahan kuuluu myös ajatus jatkuvuudesta. Minusta jatkuvuus ja muutos, joissa kuitenkin säilyvät tietyt ominaispiirteet ja luonteenomaisuudet, ovat parasta.

Suomi isänmaana merkitsee minulle esimerkiksi tietynlaista fyysistä maisemaa ja luontoa. Siinä näen myös feminiinisiä ulottuvuuksia ja sukupuoletonta eroottisuutta ja esteettisyyttä. Tahtoisin, että tämä puoli isänmaasta säilyy - se vaatii ponnisteluja niin rakentamisen kuin ilmastoasioiden suhteen.

En myöskään pidä ajatuksesta, että Suomi olisi mikä hyvänsä sekasortoinen maailmankylä, josta on rauha kaukana ja johon kuuluvat ikään kuin luonnollisina etnisten ryhmien väliset konfliktit ja yhteenotot. En pidä myöskään siitä, että maahan tullaan väärillä papereilla ja valehdellen. Tällaisia maita on planeetta pullollaan, eikä minun isänmaani ole sellainen.

Jos isänmaallisuus tuntuu nuivalta ja naiivilta, kannattaa katsoa niitä turvan ja isänmaan kaipuisia ihmisiä, jotka pakenevat kaameita isänvaltaisia maitaan eli sotien, diktatuurien, sadististen uskomusten ja uskontojen tai vainon, riistämisen ja vastuuttomuuden täyttämiä alueita.


*

Huomaan, että pohtiessani omia mielikuviani nuivista arvoista, en ole kuvannut ainakaan omasta mielestäni mitään kovin kamalaa kolminaisuutta. Ehkä lukija voi halutessaan piirtää varjopuolet kodin, uskonnon ja isänmaan kuvauksiini.

Minun on melko helppo uskoa kotiin, uskontoon ja isänmaahan siten kuin ne olen nopeasti, noin puolessa tunnissa määritellyt.

Jos tällaisiin asioihin uskominen tekee minusta Pertsan, pahan ja mahdollisesti vaarallisen valkoisen tai ehkä pikemminkin "säälittävän" cis-heteromiehen, niin sanonpa sitten ylpeästi: Je suis Pertsa, ja jos minulla onkin tällaiset poliittisesti epäkorrektit arvot, niin mitäpä siitä.


*


PS. Minä en vihaa suvaitsevaisia ihmisiä, joitakin suvakkeja jopa rakastan, en toki heidän suvaitsevaisuutensa vuoksi vaan persoonallisemmista syistä. Yleensä en tosin tiedustele ihmisiltä, ovatko he suvaisevia vai mitä - puhun siis niistä, jotka ilmoittavat itsensä suvaitsevaisiksi. Joskus kuitenkin ihmettelen, mitä jotkut heistä tarkoittavat kodilla, uskonnolla ja isänmaalla ja mitä he tarkoittavat puhuessaan niistä nuivina arvoina ja mistä heidän arvoja ja toisia ihmisiä määrittelevä ajattelunsa kumpuaa. Mitä heillä on tuoda noiden arvojen tilalle tai oheen, sillä siltä haastaminen näyttää? Ei kotia vaan X - ei uskontoa / maailmankatsomusta vaan Y - ei isänmaata / jokseenkin toimivaa kansallista valtiota vaan Z... Tätä utopiaa odotellessa. Ensin pitää kuitenkin hoitaa muutama akuutti juttu, että päästään tällaiseen vapaan muovailun tilaan.



keskiviikko 29. elokuuta 2018

Aamu





Aivan metsän rajassa tuija

enemmän puu kuin pensas

ja sitten ohikulkevan naisen

huumaava tuoksu yltää

tälle rauniotontille saakka.





tiistai 28. elokuuta 2018

Väestöasiaa tilastoin (päivitetty 30.8.)



Jarin, jopen ja Juhan kanssa - etenkin heidän kanssaan - juttelimme viime vuoden väestönräjähdysasioista, joista ei ihan hirveästi mediassa huudella ilmeisesti siksi, että aihe on niin musertava, ehkä joidenkin mielestä myös täysin turha ja olematon.

Selailin tässä illan päälle nettiä ja etsin tietoa ihan muista asioista, mutta törmäsin blogiin nimeltä Jaskan pauhantaa ja siellä mielenkiintoisiin statistiikkoihin.

Kannattaa lukea tästä Vitaalit statistiikat I -jutusta kylmät faktat ja siirtyä lukemaan sen jälkeen pari muutakin osaa, jotka bloggaaja on laatinut aihepiiristä. Jos joku ei jaksa lukea juttua, tässä asia tiivistetysti - ja jos joku sanamuoto ei miellytä, katsokaa ihan pelkkä asia:

"1) Meille on valehdeltu suut silmät täyteen, mitä väestönkasvuun ja sen seurauksiin eli ympäristöongelmiin tulee. Vastoin väitteitä väestönkasvu ei ole hidastumassa elintason nousun myötä, vaan ehkä jopa päinvastoin, mikäli kyseisen väestön kulttuuri sitä suosii. Vastoin väitteitä Eurooppa ei ole millään tavoin syyllinen ympäristöongelmiin, sillä Euroopan väestöpolitiikka on ollut koko ajan kestävällä kannalla - paitsi maahanmuuton osalta.

2) Vuosien 1957-2017 välillä ainoat alueet, joilla väestö ei ole vähintään puolitoistakertaistunut, ovat kaikki Euroopan alueet. Näiden lisäksi Pohjois-Amerikka on ainoa alue, jonka väestö ei ole vähintään kaksinkertaistunut. Afrikan väkiluku on lähes viisinkertaistunut 60 vuodessa eikä Lähi-itäkään paljon jälkeen jää. Vuonna 1957 Länsi-Euroopassa oli noin 1,5-kertainen määrä asukkaita Afrikkaan verrattuna. Nyt Afrikan asukasluku on noin 2,5-kertainen Länsi-Eurooppaan nähden!

3) Etelä-Aasia, Kaukoitä ja Afrikka yhteenlaskettuna ovat tuottaneet 71,6 % koko maailman väestönkasvusta vuosien 1957-2017 välillä! Voi vain kuvitella, kuinka hurja osuus olisi, mikäli Kiina ei olisi tehnyt radikaaleja toimenpiteitä. Vastaavasti koko Euroopan osuus on 3,4 %. Jos tästä lasketaan pois Eurooppaan suuntautuneen maahanmuuton vaikutus, on osuus vielä pienempi.

4) Afrikan väestönkasvu ei ole hidastunut edes prosentuaalisesti, absoluuttisesta nyt puhumattakaan! Afrikan keskimääräinen vuotuinen väestönkasvu vuosina 1957-2010 oli 2,63 %. Vuosina 2010-2017 se oli 2,84 %. Mikäli kasvu kiihtyy, jopa tämä vuosien 2010-2017 kasvuprosenttiin perustuva ennuste saattaa olla liian optimistinen. Ja tämänkin mukaan Afrikan väkiluku 11-kertaistuu välillä 1957-2047.

5) Vuosina 1957-2017 Etelä-Aasian, Afrikan ja Kaukoidän yhteenlaskettu osuus väestönkasvusta oli 71,6 %, Vuosien 2017-2047 ennusteessa se on 74,0 %. Tämä siitä huolimatta, että Kaukoidän väestönkasvu on pudonnut voimakkaasti (Kiinan väestön ikärakenteen takia se on luultavasti vielä tätä ennustetta pienempi, luultavasti lähes olematon) ja Etelä-Aasiankin hidastunut selvästi. Afrikan väestöräjähdys on vasta päässyt vauhtiin.


Ongelma-alueiden (väestönkasvu/v 1957-2017 yli 2 % eli Etelä-Aasia, Afrikka, Lähi-itä, Pohjois-Afrikka) yhteenlaskettu osuus kasvusta 1957-2017 oli 62,7 %, nyt (2017-2047) se on 81,1 %. Tämä osuus on vielä suurempi, mikäli huomioidaan näiltä alueilta pois muuttavat ja muualla lisääntyvät. 
Euroopan osuus oli 3,4 %, nyt se on 1,6 %. Mikäli haittamaahanmuutto eliminoidaan laskelmasta, Euroopan väkiluku on mitä ilmeisimmin jopa laskussa.

Kuka tahansa voi mennä ja todeta vaikka Wikipediasta, että maailman väkiluku oli sata vuotta sitten noin 1,7 miljardia ja 2017 se oli 7,6 miljardia. Noin 4,5-kertaistuminen sadassa vuodessa. Jos kasvu jatkuisi samanlaisena, sadan vuoden kuluttua se olisi 34 miljardia.

Se, mitä kyllä peitellään on tulevaisuusennuste. Virallinen totuus on väestönkasvun hidastuminen. Ei pidä paikkaansa, kiitos enimmäkseen sen että Afrikan väkiluku kasvaa kaikkein voimakkaimmin eikä osoita mitään hidastumisen merkkejä - päinvastoin, jopa prosentuaalinen kasvu on nousussa vaikka siinä ei edes huomoida Afrikasta pois tapahtuvaa muuttoa. Kun afrikkalaisten osuus maailman väkiluvusta kasvaa, kasvaa heidän painoarvonsa myös kasvuprosentissa.

YK:n viralliset ennusteet ovat säälittävää propagandaa. Maailman väkiluku on kasvanut miljardilla ihmisellä neljän ja seitsemän miljardin välisenä aikana 12-14 vuoden välein. YK:n ennusteen mukaan kahdeksan miljardin ylittymiseen kuluukin yhtäkkiä jo 15 vuotta. Seitsemän miljardia tuli täyteen 2012, siitä viisi vuotta aikaa ja hupsista, väkiluku onkin jo 7,6 miljardia eli viidessä vuodessa on tullut jo reilusti yli puolet siitä kasvusta, minkä piti kestää viisitoista vuotta. Loppuihin 0,4 miljardiin pitäisi sitten kestää kymmenen vuotta.

Täysin hulvattomaksi propagandaksi YK:n ennusteet menevät 8-9 miljardin välille (pitäisi kestää 26 vuotta eli aika tuplaantuu vaikka prosentuaalinen kasvuvaatimus pienenee) ja 9-10 miljardin välille (tähän sitten meneekin 129 vuotta!!!). 


Väestönkasvu on maailman ainoa todellinen ongelma. Kaikki muut ongelmat ovat suurimmaksi osaksi sen seurausta. Ilmaston lämpeneminen? Saastuminen? Otsonikato? Happosateet? Tuon kaiken aiheuttavat ihmiset. Jos ihmisiä olisi yhtä paljon kuin kuusikymmentä vuotta sitten ja ympäristötietoisuus samalla tasolla kuin nyt, ongelmia ei olisi."


*

Minulle heräsi sellainen kysymys näin tulevien vaalien alla, että olisikohan tässä aihepiirissä mitään keskusteltavaa sen lisäksi, että mietimme kotoisia säätöjämme ja keskitymme blokkaamme ihmisiä, jotka ottavat maailmaa koskevat tosiasiat esiin.

Tilastot osoittavat, miten typeriä tällä hetkellä edistyksellisinä ja humaaneina pidetyt puuhastelumme länsimaissa ovat.

Korostan, ettei kenenkään tarvitse / kannata vetää mitään ideologisia johtopäätöksiä, vaan aivan ne johtopäätökset, jotka tilastoja tutkimalla nousevat esiin. Kaiken muun, oikeiston, vasemmiston ja keskustan, mitkä hyvänsä ismit, ideologiat ja uskonnot, voi sulkeistaa. Jokainen voi kuitenkin miettiä, miten oma maailmankuva ja ideologia kestää ajatuksen tulevaisuudesta, jos hallitsemattoman väestönkasvun ja sen jatkuvan tukemisen myötä mennään tähän hyvin todennäköiseen suuntaan.

Numeroissa riittää nieleskelemistä ja johtopäätöksetkin ovat melkoisia, jos ihmisellä on yhtään järkeä päässä. Yhä kiihtyvälle lisääntymiselle ja ihmisten massasiirtelylle pitäisi tulla loppu tai joku kaameus, jollaista emme ole aiemmin todistaneet, lopettaa leikin.

Emme puhu välttämättä miljoonien (juutalaisten joukkotuho) tai kymmenien ja satojen miljoonien (toinen maailmansota ja kommunistiset puhdistukset) vaan miljardien ihmisten tuhosta, ellei tilanne syntyvyyskriisialueilla rauhoitu. Siinä riittää tuskailua ihmiselle, joka tahtoisi elää rauhassa ja nähdä rauhan aikoja. Minulla on kolme lasta. He elävät aikuisikänsä kovin toisenlaisessa maailmassa kuin minä.

Tulevaisuus voi olla valoisa, mutta vain jos ongelma hoidetaan.


*

PS. Samaisessa blogissa on kaksi kirjoitusta Uusinta: Röörit poikki ja sen jatko-osa. Siellä pohditaan toimenpiteitä. Kannattaa lukea itse asia ja pohtia omaa kantaa tietyistä sivuäänistä välittämättä. Ja ainakin kannattaa havahtua siihen, että asia on vakava, kohtalonkysymys koko ihmiskunnalle. Jos ongelmaan tarjotaan nykyistä valohoidon kaltaista lääkintää, kun kyseessä on pahimman luokan syöpä, niin pieleen menee, ja jos aletaan pohtia todellisia ratkaisuja, ehdotukset kuulostavat, no niin, todella pahoilta ja lisääntymisoikeuden polkemiselta, rasismilta, fasismilta ja ties miltä. Mitäs teet? Koska ihmiskunta on syössyt itsensä tällaiseen paskakuiluun, pitäisi nopeasti muuttaa ajatteluskeemoja tai pahin on edessä.

Yksi seikka, joka epäilemättä on tuotava maailman pahoinvoinnin yhtälöön, on aseteollisuus ja sodat aselaboritorioina ja resurssisyöppöinä. Toinen on väestönkasvun mahdollistaminen kehitysavulla, joka ei kohdennu mielekkäästi ja hillitse syntyvyyttä ja lisää hyvinvointia siten kuin pitäisi. Ehkä pahin jarru on kolmannen maailman yhteiskuntien sekasorto ja uskomusmaailmat yhdistettyinä lännen naiiveihin ajatuksiin kaikkien ihmisten samankaltaisuudesta - jos yksilöt ovat yhteiskuntiensa tuotteita, miten kaikki ihmiset edes voisivat olla eurooppalaisia, suvaitsevaisia, sekulaareja individualisteja ja eettisiä kuluttajia ja koulutettuja lisääntyjiä.

Kuten on varmasti käynyt selväksi, en ole kovin optimistinen sen suhteen, että kaikki saadaan korjattua, mutta ainakin lisääntymisen tulisi hidastua radikaalisti. Asian pitäisi olla jokaisen puolueen agendalla, ja ajatushautomojen tulisi käydä täysillä. Ei riitä, että keksimme uusia ekologisia keinoja ruokkia mahdollisimman monia suita. Se ei ole ratkaisu perusongelmaan, päin vastoin se vain syventää ongelmaa lisätessään uskoa siihen, että voimme lisääntyä rajattomasti.












maanantai 27. elokuuta 2018

Paholainen luuraa yksityiskohdissa




Huhtasaari: "Tuntuu ajojahdilta, mietin oikeusturvaani." Olisiko ollut helpompaa vain merkitä ne lähteet graduun?

Tämä tapaus on vahva suositus jokaiselle opinnäytteentekijälle, jolla on tulevaisuudensuunnitelmia julkisuudessa. Näin ei pidä toimia.

Huom! Kukaan ei kysele gradusi omaperäisyyden astetta ja arvosanaa myöhemmin, kunhan teet työn oikein. Kukaan ei jahtaa, eikä tarvitse miettiä omia tuntemuksia tai selittää toimintansa - tietoisen tai tiedostamattoman - motiiveja.

Jos olet niin typerä, että huijaat, valmistaudu kohtaamaan jahtaajasi, sillä he kyllä lähtevät perääsi ennemmin tai myöhemmin.












sunnuntai 26. elokuuta 2018

Valkoinen häpeä



Minä puhun omasta puolestani: en tunne valkoisen miehen syyllisyyttä, en ole koskaan tuntenut eikä minulla ole ollut siihen syytä vain siksi että olen syntynyt valkoiseksi lapseksi, varttunut valkoiseksi nuorukaiseksi ja sitten valkoiseksi mieheksi, mutta kerran kainuulaisella leirintäalueella tunsin suunnatonta häpeää, kun pöydässä jossa istuin keski-iän ylittänyt nainen sanoi "neekeri" ja pöydän takana kassajonossa seisoi lihava, pizzaa tilaamaan tullut afroamerikkalainen nainen. Sana, jolla suomalainen itsekin hieman tukevoitunut nainen ei tarkoittanut tuota kassajonon naista vaan jotain aivan muuta, nimittäin oikeuttaan käyttää "täysin luonnollisia sanoja", osui kuitenkin heti ainoaan mahdolliseen ihmiseen, joka tuossa tilassa tuolloin sattui vastaamaan sanan tarkoitetta. Rusentelin jäätelötikkuni ja poistuin aaltoilevan Oulunjärven rantaan ja kasvojani poltteli syvääkin syvempi häpeä.








perjantai 24. elokuuta 2018

Ajattelusta




Ajattelussa, jota eivät tosiasiat ja ristiriidat tosiasioiden suhteen haittaa, on oma viehätyksensä - niin, oma viehätyksensä historiallisten anekdoottien joukossa, joskin kauneimmillaan tällainen ajattelu on varmasti osana taidetta ja filosofiaa, joka koettelee mahdollisen rajoja.

Tällaisen ajattelun pohjalta ei kuitenkaan pitäisi laatia lakeja tai normeja tai yhteiskunnallisia tulevaisuudensuunnitelmia, olkoonkin että pelkkä ongelmiin tuijottaminen, silloinkin kun se on realismia, on musertavaa.

Voisinko minä esimerkiksi vaatia runouteni tai ajatusteni pohjalta joltakulta jotakin? Voin ehdottaa asioita, ilmaista mitä tunnen ja tuumin, ja toivoa, että joku toinen oivaltaa, miten maailman voi nähdä, mitkä ovat sen pysymisen mahdollisuudet ja mitkä asiat sitä uhkaavat.

Poliittinen toiminta, ryhmien ja yhteisten etujen ja asioiden ajaminen vaatisi ennen kaikkea tosiasioiden, mahdollisuuksien ja riskien tuntemista ja tunnustamista. En voi mitään sille, että minusta karkea arkijärki toimii parempana lähtökohtana asioiden muuttamiselle ja hyvän vakiinnuttamiselle kuin utopia tai kirjallisuus, jonka ei tarvitse olla kuin vapautta mihin hyvänsä.

Silti - tältä minusta näyttää - itse ajatus muutoksesta ja muutosvoimasta ajaa osaa aikamme ihmisistä niin, että tosiasiat, arkijärki ja rutiinit, elämän perustat, kielletään.

Tilanne ei olisi kovinkaan vaarallinen, ellei tämä kaikki tapahtuisi poliittisella tasolla, joka vaikuttaa jokaisen elämään.

Niin, mutta voidaan myös sanoa, että kansa - me yksilöinä - olemme antaneet huonolle ajattelulle mandaatin. Tämä on tosiasia, jota kukaan ei voi kiistää.









torstai 23. elokuuta 2018

Jordan Peterson



Katsokaapa nämä pari videota ilman sarvia ja hampaita. Aika hauskoja vai mitä? Proffa on tulossa marraskuussa Suomeen uuden kirjansa tiimoilta.

Aspen Ideas Festival -keskustelu

Perinteisempi TV-haastattelu





tiistai 14. elokuuta 2018

Autot palavat Ruotsissa: Hieman pidempi sarja yksittäistapauksia




Suur-Göteborgin ja Trollhättanin alueella poltettu organisoidun oloisesti kymmeniä autoja viime yönä, lukee uutisissa. Tarkemmin ottaen autoja paloi ainakin 80, ja viimeisten uutisten mukaan Ruotsissa näyttää palaneen yöllä jo lähemmäs sata kulkupeliä. Poliisi selvittää, ja poliitikot jupisevat.

Tekijöistä on tuntomerkkejä, pari nuorta miestä on pidätettynä, ja teot ovat linjassa aiemman kulttuuriaktivismin kanssa, mutta luultavasti yksittäistapaus ja motiiveista ei tietoa tai sitten ruotsidemokraattien / heille läheisten tahojen masinoimat äärioikeistolaiset voimat liikkeellä juuri ennen vaaleja.

Jälkimmäinen selitys tosin ontuu hieman, koska viime vuonna Ruotsissa poltettiin yli 6000 autoa pelkästään tammi- ja syyskuun välisenä aikana eivätkä tekijät olleet äärioikeistolaisia - yleensä paloja on ollut tilastojen mukaan vuosittain 1500, tämä siis viimeisen reilun kymmenen vuoden ajan. Saattaa silti olla ruotsidemokraattien pitkäaikaista vaikuttamista eli hybridisodankäyntiä. No jaa, kun lukuja hieman räknäilee, niin taitaapa olla se reilu 22 autoa päivässä. Ei ole ylittänyt uutiskynnystä suomalaisessa mediassa.

On huomattava, että tuhopoltoissa on palanut myös kouluja, kirjastoja ja ainakin yksi rakenteilla ollut poliisiasema. Ihan kaikkia tihutöitä en ole seurannut, mutta nämä ovat olleet esillä Ruotsin mediassa. Paikalle saapunutta palokuntaa ja poliisia "göteborgilaiset nuoret" ja muut ovat heitelleet kivillä. On puhuttu myös järeämmistä aseista, kranaatteja ja konetuliaseita on lähiöissä todistettavasti.


*


Mutta vedetäänpä korrektisti. Autojenpolttoilmiötä selittää luultavasti se, että ruotsalaiset ovat ahneita uusien Volvojen perään ja kovia tehtailemaan vakuutuspetoksia. Myös luonnostaan väkivaltaiset suomalaisturistit ovat saattaneet törttöillä tavanomaista enemmän. Ja voipa joukkoon mahtua venäläisdesanttienkin tihutöitä (vrt. linkkimastojen sabotointi ja tahalleen sytytetyt maastopalot ja vaalivaikuttaminen). Tai mistä sitä tietää, vaikka itse Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump olisi järjestänyt koko kahakan saadakseen katetta puheilleen Ruotsin pahaksi äityneestä tilanteesta... Arka aihepiiri tosiaan, eipä puhuta tästä, ettei tule tuomittua ennalta...


*


Oli miten oli, ainakin yksi Ruotsin aktiiveista, joka inspiroi myös vihreitten Aino Pennasta pari viikkoa sitten, on näyttänyt omalla esimerkillään ehdottavan, että "kansalaistottelemattoman" ("tummahupparisen") "nuorison" kannattaisi jättää autot rauhaan ja purkaa pahaa mieltään lentokentillä ja saada siten kunnolla pontta touhuihinsa tavoitellessaan sille kuuluvia palveluita, etuuksia ja oikeuksia. Jos Elin Ersson sai keskeytettyä koneessa seisomalla väkivaltaisen, vaimonsa ja lastensa hakkaamisesta tuomitun afgaanimiehen poiston maasta, mitä saisivatkaan aikaan katu-uskottavat malmöläis-, trollhättanilais-, tukholmalais- ja göteborgilaisnuoret omine keinoineen? Nämä nuoret + palopommit + raketit + lentokoneet + ihmisoikeudet...


*

HS:ssa nimimerkki Miehen vika kommentoi asiaa toisin mutta mielestäni erittäin kypsästi:


"Paikallisten nuorten kannanotto ilmaa saastuttaviin laatikoihin on ymmärrettävää erilaisen kulttuuritaustan vuoksi. Näissä kulttuureissa on täysin suvaittua osoittaa mieltään pahaan oloon, jota valtaväestö aiheuttaa omine lakeineen. Valtaväestö ei ole osoittanut Ruotsissa kansankotimaista sosiaalidemokraattista lähestymistapaa vaan on jättänyt ostamatta kannanottajille ympäristöystävälliset sähköautot osana integroitumisprosessia. Tämä olisi paras tapa hyvitellä tapahtunutta ja ottaa nämä sananvapautta esille tuoneet osaksi Ruotsia, jotta valtaväestö oppisi jotain virheistään."

Myös nimimerkki Ojankaivaja on oikeilla jäljillä:

"Volvoissa on ollut V76 malleissa tuota vikaa että kun laitetaan kesäksi lohkolämmittimeen kiinni niin vuotanut kannentiiviste tihkuttanut öljyä joka sitten keskuumalla kun jäähdytys vesihaihtunut kokonaan leimahtaa ihan pienimmästäkin ulkoisesta tekijästä kuten kännykkä ohikulkijan taskussa saattaa aiheuttaa kipinän! Paloa ei enään saa sammumaan vaikka nämä nuoret ovat koittaneet tiiliskivellä päästä sisätilaan avaamaan etupellin jotta olisivat saaneet alkusammutukselle paremmat olosuhteet kun saapuvat?! Ikävä yksittäistapauksia mutta Volvon mukaan lohkolämmittimen päälle laittaminen kesäloman ajaksi on kovin yleistä ruotsalaisille koska ilmastonmuutos on sekoittnut sään ja odotettavissa oli elokuun hirmu aamupakkasia lehdistön mukaan!" 

MKa20 tuo mukaan journalistista kulmaa:


"Tuhansia bemareita vedetään liikenteestä Etelä-Koreassa – saattavat syttyä palamaan" 
https://www.hs.fi/talous/art-2000005790495.html?ref=rss 

Käsikirjoitus illan A-Studioon: Aiemmin jo A-Studiosta tutuksi tulleet asiantuntijat analysoivat että autojen paloherkkyys on kasvanut ilmoitusherkkyyden mukana. Autot syttyvät herkemmin tuleen itsekseen. Ja jos ne ehkä olikin Bemareita?"


*


Maailmaan mahtuu selityksiä, mutta autot palavat jatkossakin, myös vaalien jälkeen, siitä voitte olla varmoja.


*





Vastahanka



Kun sanot julkisesti jotain kriittistä siitä ajatusmaailmasta, joka on joko vasemmalla tai oikealla, asemoidut helposti toiseen päähän. Näin ainakin luulen. Silti omissa kokemuksissasi voit olla yhä lähellä maailmaa, jota kritisoit. Olet vain väsynyt indoktrinaatioon ja tahdot sanoa, ettei se toimi ja että hyvyydelläkin on seurauksensa puhumattakaan typeryydestä. Et tahdo, että samat virheet tehdään uudelleen, tällä kertaa vain eri tavalla.





Pihat



Ihmisten pihoilla on kaikenlaista. Keskelle kuivanmaan taajamaa ilmestyy soutuvene. Syksyisin talon nurmea peittävät pudonneet omenat, ehkä he aikovat kerätä omenat veneeseen. En malta olla menemättä rinnetontille. Betoninpaloja lojuu siellä täällä. Raudoitukset törröttävät irrallisista kappaleista. Tuossa on tiilistä muurattua takkasydäntä, bitumihuopaa, tuossa portaat, joissa yhä muutama laatta. Samaa Kavalan harmaata oli kivijalassa, ja kun kävelen pihan perälle, pinoja on pitkin maata. Siellä maa on saanut myös oudon siemenpeitteen: kävelen puoleksi pehmenneillä kuusen kävyillä. Uutta tontilla, talon paikka on nyt merkitty, sen näkee soraan juntatuista punaisiksi spreijatuista kakkoskakkosista.


maanantai 13. elokuuta 2018

Käärmeet



Kävin levolle hieman yli puolenyön kuten tavallista. Olin ajanut mökiltä kotiin, päivä oli kulunut terassia maalatessa ja puuesineitä tervaillessa. Olin illan päätteeksi riisunut sukat ja pessyt jalkani. Maatessani sängyllä tuntui oikean nilkan sisäsyrjässä kipua. Arvelin, että olin raapaissut jalan maasta törröttävään juureen tai kiveen. Päätin nousta ylös ja puhdistaa nilkan. Sytytettyäni vessaan valot huomasin kaksi tuttua puremajälkeä; kolmas kyynpurema tälle kesälle. Ehkä huolestuttavinta asiassa on - sen lisäksi että käärmeitä on harvinaisen paljon mökkitontillamme - etten huomaa puremaa tapahtumahetkellä. Olen niin keskittynyt tekemisiini ja ajatuksiini, että ulkopuolinen häiriö jää havaitsematta. Luulen, että käärme oli iskenyt terassin alta kun kohdensin tarkkaavuuteni kaiteiden sivelyyn. Kaiteet ovat jyrkässä rinteessä pääni korkeudella ja paikoin paljon ylempänäkin. Pienen kivun lisäksi en saanut muita reaktioita. Nappasin kuitenkin varmuuden vuoksi auton hansikaslokerosta kolme käärmetablettia.


perjantai 10. elokuuta 2018

Kaksi toisiinsa niveltyvää asiaa



Ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta puhuminen ilman että puhutaan väestönräjähdyksestä ja planetaarisista massaliikehdinnöistä on aivan hirveää paskaa.

Miten totuudesta tulee valhe? Juuri siten, että jätetään ottamatta huomioon seikka, joka on kaikkein ilmeisin osa yhtälöä: Jokainen yksittäinen ihminen kuormittaa ympäristöä elipä miten hyvänsä, ja nythän on puhe ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta.

Ihmiset jotka puhuvat ilmastonmuutoksesta mutta samaan aikaan pitävät ihmiskunnan räjähdysmäistä, miljardiluokan kasvua ja vieläpä kasvua länsimaisiksi kuluttajiksi asiana, johon ei voi eikä saa mitenkään puuttua, ovat yksinkertaisesti typeryksiä. Vielä suurempia typeryksiä he ovat silloin, kun ovat vaatimassa tätä kuluttajaksi muuttumista jonakin erinomaisena ihmisoikeutena ja käyttävät kaikki voimansa asian masinoimiseen.

Jos jostakin putkesta tulvii paskaa, pitää tuo putki tukkia ja tyrehdyttää alkulähde tai ympäristön muutos ja tuho ovat ennen pitkää ilmeisiä. Ei siinä auta vaikka lapioisi paskaa ympäri maita ja mantuja ja kotipihoja ja sisätiloja ja kuljettaisi sitä kultakärryissä ympäri maailmaa ja yrittäisi peittää taivasta valoa heijastavilla folioilla ja kiristäisi yksilölliset ruoka-annokset minimiin.

Yksikään ihminen ei ole paskaa, mutta valtava määrä ihmisiä voi aiheuttaa sellaisen paskaongelman, josta vain harvat selviävät.

Tätä yksinkertaista seikkaa juuri kukaan ei halua tunnustaa, vaan puhutaan kovin eettisesti ihmisoikeuksista ja torjutaan ilmastonmuutosta.

Jos miellyttävä ja epälooginen tyhjänpuhuminen ja planetaaristen ongelmien järjestäminen on se, mihin ihmiskunta aikoo loistonsa päivät päättää, niin siitä sitten vaan.

Asiat joihin tulisi puuttua, jotta väestö pysyisi aloillaan ja kykenisi tulemaan toimeen: toimimattomat hallitukset, sortavat diktaattorit, poliittista valtaa ja sortorakenteita ylläpitävät uskonnot ja etenkin naisten asema niissä, terrori ja alueiden ryöstöt, aseelliset konfliktit, ylikansallisten suuryhtiöiden harrastama riisto ja epäreilu kaupankäynti, supervaltojen tukemat konfliktit, köyhyys, kouluttamattomuus, työttömyys, ankeat tulevaisuudennäkymät ja ilmastonmuutos.

Tämä lista on huomattavasti pidempi kuin abstrakti ilmastonmuutos, josta puhutaan kuin se olisi kaikesta muusta paitsi länsimaiden ja muutaman jättisuuren teollistuneen maan toiminnasta irrallaan oleva asia.






Sofismin aika



Eikö aikamme olekin sofistinen, kysyi turhautuneena kaverini, joka oli yrittänyt keskustella sen sijaan, että olisi heitellyt irtofraaseja jonkin poliittisen agendan suojista. Hän ei ollut sopinut keskusteluun aitoine kysymyksineen ja tarkennuksineen.

Niin, kyllä aikamme on mielestäni sofistinen, vastasin. Se perustaa mielipiteeseen, vieläpä valikoituun mielipiteeseen eikä tietoon. Jotkut uskovat tieteeseen ja edistykseen, ja niin minäkin uskon. Mutta ongelma on siinä, että sofistisessa ajassa tiedolla ei ole paljonkaan painoarvoa. Tieto ilman järkevää käyttöönottoa eli soveltamista on turhaa.

Ajattelen näin: Tietoa hyödyntävän politiikan sijaan meillä on erilaisia oikeistolaisia, vasemmistolaisia ja keskustalaisia populisteja ja elitistejä, jotka kukin pelaavat ainoaa peliä, joka sofismista irtoaa: ne pelaavat tunnepanoksilla ja tahtovat valtaa sen sijaan että alkaisivat niveltää tietoa maailmasta toimintaansa eli hoitaisivat yhteisiä asioita. Oikeistolainen, keskustalainen ja vasemmistolainen populismi ja elitismi eivät eroa laadullisesti toisistaan juuri mitenkään paitsi että tietyt populismin muodot ovat - jos mahdollista - vielä lyhytnäköisempiä ja typerämpiä kuin toiset.

Väitän jälleen kerran, että vain hyvin harvoissa tapauksissa puolueet, jotka kuitenkin merkittävältä osalta vaikuttavat yhteiskuntien kehitykseen, hyödyntävät kaikkein kriittisintä tietoa maailmasta. Tämä johtuu siitä, että se tietäisi ikäviä uutisia kuluttamiselle ja globaaleille mekanismeille ja omaksutuille käyttäytymistavoille, jotka vähitellen jauhavat murskaksi luonnon ja kaikki merkityksekkäät yksiköt, joilla elämää voidaan pitää yllä.







Maalliset esineet



On hauskaa, että tässä iässä oppii vielä uusia nimiä ja ennen kaikkea asioita. Kesän aikana tulivat tutuiksi sellaiset esineet ja nimet kuin putkiponttoonit, kuumasinkityt täkkipultit ja reikänauhat, t-saranat. Fyysisesti nämä kaikki ovat joko suhteellisen painavia tai suurikokoisia tai muuten vain uusia käsiin. Järeitä ja kantavia ne ovat siksi, että niillä liitetään yhteen ja kellutetaan lehtikuusilankkuja ja -kakkosnelosia, niiden tulee pitää rakennelma ryhdissä, sillä yhdessä puuelementtien kanssa ne muodostavat laiturin.

Laiturin teko alkoi sillä, että valoin rantaan betonipenkin, josta saadaan lähtö. Penkin paikan miettiminen alaspäin viettävässä rinteessä oli haastavaa, kun vesi pakeni helteiden vuoksi jatkuvasti ulapalle päin. Katselin kuitenkin veden normaalitason rannan kivistä mittanauhan kanssa. Tein laudoista ja vanerista muotin, johon sekoitin kevytbetonista valun.

Ei kevytbetonikaan ole mitään kevyttä käsiteltävää kun ilman lämpö on liki kolmekymmentä astetta. 25 kilon säkit pitää kantaa rantaan ja niitä menee melkoinen määrä laiturin alkuun. Betoninteossa ja sekoittamisessa apuna olivat iso sanko ja lapio.

Muotin suunnittelusta ja valmistuksesta sekä raudoitusten tekemisestä samoin kuin betonipenkin peittelystä ja kastelusta saisi pienen novellin. Valmista kuitenkin tuli.

Ensi viikolla kootaan sitten kaverin kanssa varsinainen laituri, jossa on kuuden metrin kulkusilta ja neljä metriä leveä päätyosa, jonka etenemä on pari metriä.



Omenat ja banaanit


Olen jokseenkin tyytyväinen siihen, että minulla on selkeä ja intuitiivinen käsitys siitä, mitä rahalla saa. Aamulla saatettuani tyttäreni kouluun kaivelin taskunpohjia ja löysin läjän kolikoita, 3,95. Menin kauppaan, koska ajattelin että vanhemmalle kotiin jäävälle tyttärelle pitää jättää mökkiviikonlopun ajaksi jotain muutakin syötävää kuin se mitä pakastimesta ja kuivakaapista löytyy. Otin pussiin seitsemän puolalaista omenaa ja poimin hedelmähyllyltä neljä kolumbialaista banaania. Yhteensä ne tekivät 2,90. Olin arvellut hinnat kuta kuinkin oikein ja että saan vielä litran maitoa. Kassalla ostosten yhteishinta oli 3,85. Lähdin iloisena kaupasta tavoittelemani saalis mukanani. Tiedän, että jos isommasta ruoasta olisi ollut puute, olisi alle neljällä eurolla saanut tyttärelle pari kolme hyvinkin maittavaa ruoka-annosta.

Kävelin kotiin ja mietin. Miksi juuri minulla oli nuo rahat, ja mistä kaikesta on seurausta se, että on paikka, johon voin kävellä ja ostaa kaikkialta maailmasta tuotua ruokaa suhteellisen edulliseen hintaan. Tämä logiikka oli vaikeampi hahmottaa kuin hintatietoisuus. Mitä enemmän tilannetta ajattelin, sitä isompiin kysymyksiin se vuosi. Olen varma, että asiat tulevat muuttumaan. Yltäkylläisyys ja helppous ei ole kiveen kirjoitettua.



torstai 9. elokuuta 2018

Tiistait




Torstait eivät ole ehkä toivoa täynnä, mutta tiistai-illoissa on pieni pilkahdus. Netflixiltä alkoi Better Call Saulin neljäs kausi. Olen pitänyt sarjasta kovasti ja toivon, etten joudu pettymään. Hienoja hahmoja täynnä ja mukavaa taustoitusta Breaking Badille, joka oli aivan mahtava - myönnän että sain vierotusoireita, kun yhtään jaksoa ei ollut enää katsottavana. Ehkä pitää ottaa Walter Whiten seikkailuista uusintakatsontakierros jossakin vaiheessa.






Sisäinen skisma



Arvatkaapa, mikä minua jäytää eniten tässä ajassa. Se, että molemmin puolin - tiedätte mitä tarkoitan - on bunkkeroiduttu jonnekin joustavan ja itseään tarkastelevan keskustelun ulottumattomiin ja pidetään sitä oikeutettuna.

Ajassamme on myös outo traaginen kiasma: pinnalta typerimmin toilailevilla* on muutama olennainen perusajatus, jotka voisivat olla lähtökohta koko planeetan paremmalle hoitamiselle mutta juuri näiden lähtökohtien ymmärtäminen ja samalla kehittely puuttuu näennäisesti sivistyneiltä ja vallassa olevilta ihmisiltä.

Tämä puute on anteeksiantamaton ja lankeaa meidän ja etenkin tulevien sukupolvien maksettavaksi. On omituista elää ajassa, jossa oletusarvoisesti fiksuista ihmisistä tulee idiootteja, olkoonkin että hyväntahtoisia ja hienostuneita idiootteja. Se ei tarkoita mitään muuta kuin lisää idiootteja ja lopullisesti hukattua aikaa korjata asiat.



* Näitä toilailijoita todella riittää, oma mokansa, ja media varmistaa, että he näkyvät. Todellisuudessa inhimillistä typeryyttä ja vallanahneutta - siitäpä ei muuten paljon puhutakaan - on kaikkialla, myös näiden sivistyneempien keskuudessa vaikka kuinka.


Tyhjä tontti



Tyhjän rinnetontin eteen on nyt tuotu kyltti: Tähän rakennetaan Kastelli-talo, kellarillinen puuverhoiltu ok talo erillinen pihasauna. Arvioitu aloitusaika syksy 2018. Hieno ratkaisu tehdä sauna erilleen. Lähialueilta tuskin löytyy kauniimpaa tonttia. Takana suuret kalliot, toisella sivustalla lehtometsää. Uudet jalat kulkevat ylpeinä kotiin. Toivottavasti he upottavat vanhat kivilaatat saunapoluksi pihaan.





Kylmäoja



Suren puroa, joka paahteessa kuivui maakourun pohjalla liruvaksi noroksi. Kivet ja kannot törröttävät paljaina sen reunoilla ja pohjalla. Lepät ja puutarhoista karanneet jättipalsamit saavat kyllä kosteutta, mutta taimenet ovat menettäneet pelin.

Paikallislehden uutinen: Taimenkuolemien syy voi jäädä selvittämättä. Kuolleita poikasia laskettiin yli 50 ja menehtyneitä 1-2-vuotiaita yli kymmenen. Pohjaeläimetkin olivat kuolleet. Löytöpaikka sijaitsee Kylmäojan pohjoishaarassa, Kuuratien eteläpuolelta Notkopuistoon ulottuvalla alueella.

Ennen veden peittämä särkkä on nyt sorakumpu uomassa. Vesi kiertää sen ja penkan välistä latteana nauhana. Virtaamaa ei juuri ole, happi on vähissä. Puron tuoksu on silti jäljellä, kun ylitän ojan ylempänä pienellä harppauksella. Saatan tytärtä kouluun.






keskiviikko 8. elokuuta 2018

Paljaat jalat



Lapsena kuljin kesät paljain jaloin, vain metsään ja kaupunkiin tuli puettua lenkkarit. Syksyllä jalkapohjat olivat kovat ja kestivät kävellä vaikka sepelillä. Ehkä tapa olla ilman kenkiä on jäänyt sieltä. Tämäkin kesä meni pääosin sukitta ja enintään puoleksi hajonneet crocsit jaloissa. Kaupunkiin lähdin sentään kangaskengissä. Mikä ilo onkaan kävellä hiekalla, ruoholla, polulla ja lämpimällä laudalla, kun mikään ei peitä jalkaa. Enää jalkapohjien parkitseminen ei näemmä ole yhtä tehokasta: niitä tikkuja, lasinsiruja ja metallinlastuja, joita vaimoni on neulalla ja pinseteillä kaivellut pois, ei lapsuudessa ollut.

Joskus neulan pitää mennä ihon pintakerrosta syvemmälle ja löytää kohta, johon metallin, puun tai lasin kappale on jumittunut. Kun vieras esine irtoaa, sen alta tulee mätää ja lopulta verta. Olen ajatellut kesää. En kirjoittanut lainkaan, enkä oikeastaan lukenutkaan. Nyt kun vihdoin kirjoitan, kaivan esiin ajatuksia, joita minuun on koteloitunut tarkoituksetta. Tuntuu hyvältä, että niitä on, vaikken ole niitä tieten tahtoen itseeni kerännyt. Jotkut niistä hankaavat kipeästi, mutta eivät kaikki, ja jokaisen voi kirjoittaa pois.


Aamulla





Aamulla, kun mustan langan alkaa erottaa valkeasta, nousen huoneeseeni ja etsin käsiini kynän ja paperin; näin pimeys erottuu valkeudesta ja valkeus pimeydestä ja ne alkavat yhteisen tanssinsa.


tiistai 7. elokuuta 2018

Iltakävelyllä




Iltakävelyllä tuli kerättyä taas marsuille kasveja: pietaryrttiä, kamomillaa, voikukanlehtiä, puna-apilaa ja siankärsämöä. Niitä kasvoi rinnetontilla, jolta purettiin viime keväänä vanha talo. Taloa reunustivat isot koivut. Nyt jäljellä on vain kantoja ja kaivuumonttu, jota kasvit vähitellen valtaavat, ja ylhäällä, montun reunalla on vaaleanpunaisia ruusuja ja vanhat liuskekiviset laatat pinoissa. Muistan, kuinka joku tyhjensi yläkertaa heittämällä päätyikkunasta ulos kaiken minkä sai siitä sopimaan, ehkä lapsi, lapsenlapsi tai paikalle tilattu purkumies. Ajattelen nuoria paljaita jalkoja, jotka joskus 40- ja 50-luvulla kulkivat noita pihakiviä pitkin ja ihmistä, joka oli ylpeä uudesta kodistaan.






Hänen asuinsijansa ei enää tunne...



Kesällä puita pilkkoessa tulivat useamman kerran mieleen sanat "eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne". Olin yhtenä heinäkuun aamuna matkalla Ähtäriin rautakauppaan hakemaan pilariharkkoja terassia varten ja sanat osuivat korviini radiosta. Jollakin kanavalla oli hartaustilaisuus, ja jäin sitä kuuntelemaan ajaessani mutkaista tietä.

Minulla oli puuliiterin vieressä kasa mäntytukkeja. Olin ajatellut tehdä niistä jakkaroita ja vastaavaa, mutta kun mitään pysyvän oloista niistä ei tuntunut saavan aikaan ja osa puista oli vettyneitä, otin moottorisahan ja ajoin niistä teräspukilla saunan uuniin sopivan pituisia pöllejä. Asettelin sitten pöllin kerrallaan pölkylle ja aloin pilkkoa kirveellä. Aina kun sain yhden pöllin pilkkeiksi, vein liiteriin.

Järjestelin vanhoja kuivia puita paremmin otettaviksi, jotta saisin tuoreet paikoilleen. Tervaksen hajun täyttäessä hämärän tilan tajusin äkkiä, että vanhat halot ja pilkkeet olivat muuttuneet minulle tuntemattomiksi. Vielä kun toin ne pari vuotta aiemmin liiteriin, muistin suunnilleen mistä mikin puu oli kaadettu. Pilkkomani puut kantoivat tarinoita ja tilanteita, joita tontin raivauksen eri vaiheissa syntyi. Pitelin puita kädessäni, mutta ne olivat joutuneet etäisyyden päähän. Ne eivät olleet enää läsnä edes samalla tapaa kuin jokin vanha taltta tai vasara, tajusin vain etten muista mistä ne ovat, vaikka ne olivat meidän metsäämme.

Mutta näin käy ihmiselle: Kun tuuli kulkee hänen ylitseen, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa tunne häntä. Tämä asuinsija, ei vain huoneet ja esineet, jotka muuttuvat elottomiksi pian kun ihminen ei niihin koske, vaan asuinsija ja siinä olevat, joskus unohtaminen on vain tuulen päässä.

Noissa sanoissa on yhtä aikaa jotain kauheaa ja lohdullista, elävän ja kuolevan olennon osaa ei voi paremmin ilmaista. Me muutumme tunnistamattomiksi, lopulta emme ole edes polttopuun kaltaisia.



maanantai 6. elokuuta 2018

Väkivaltojen historioita II




Kun joku edistyksellinen huomauttaa uskontojen haitoista ja erityisesti kristinuskon väkivaltaisesta historiasta ja paavin siunaamista ristiretkistä ja pedofiilipapeista, naurahdan mielessäni: Niin... mitä kommunismi onkaan saanut aikaan reilussa vuosisadassa... Oliko uhreja 15 miljoonaa vai kenties 30 miljoonaa vai 100 miljoonaa tavallista kansalaista Neuvostoliitossa, Maon Kiinassa, Kambodzassa, jotka ajattelivat väärin tai omistivat liikaa... Ja samassa päässäni alkaa soida tuttu liturgia: Kun kysymys on taantumuksellisen väkivallan vastustamisesta, kysymys on itse asiassa edistyksellisen väkivallan kannattamisesta; tämä on vallankumouksen keskeinen kysymys, sillä vallankumous on vanhan järjestyksen korvaamista uudella ja valtio merkitsee väkivallan organisaatiota... Mihin pääsemmekään kahdessa vuosituhannessa tai seuraavassa vuosisadassa... Ja äkkiä en ajattelekaan surkeaa elitististä eurokommunismia vaan Kiinan kansantasavaltaa ja tuumin: Ehkä kommunismin edistyksellisessä väkivallassa sittenkin on planetaarinen mahdollisuus, jota kristinusko ei hengen alueena voi koskaan lunastaa eikä eurokommunismi yleisen hajottamisen käytäntönä, mahdollisuus, jonka kristinusko luonnostaan jättää käyttämättä, koska sen tila ei kuulu tähän maailmaan, ja eurokommunismi on aina liian teoreettista ja avutonta ja itsetuhoista. Sitten alan jo vihellellä Vapaaehtoisten marssia...




Häiritsevä ajatus



Mietin silloin tällöin pieniä arkisia esineitä, jotka ihmiskehoon joutuessaan aiheuttavat mittavaa vahinkoa tai ainakin tuskaa.



Kyyt



Kesä toi kyyt mökkitontille. Varsinkin mansikkamaan seutu sisiliskoineen ja rupikonnineen ja kivenkoloineen ja onkaloineen houkutteli niitä. Viimeisenä iltana olin astua käärmeen päälle. Se livahti jalkani alta betonisen reunuksen suojaan. Ruskea ruumis hämärässä säikäytti vaistomaisesti. Aiemmin kyy oli lähellä rantaa.

Sain kesän aikana kaksi puremaa. Niitin heinikkoa kuumassa ilmassa paarmojen ja mäkäräisten pörrätessä ympärillä. Hakattuani juuri aiemmin halkoja olin ilmeisesti niin täynnä adrenaliinia, etten edes huomannut kuinka kyy oli purrut minua kumpaankin sääreen. Vasta myöhemmin tajusin, että hampaiden jäljet olivat aivan symmetriset ja samalla korkeudella - kyse ei ollut mäkäräisistä tai paarmanpuremista.

Ihmeekseni en saanut juurikaan oireita, vaikkakin pieni bakteeritulehdus puremista seurasi. Se hoitui muutamalla mökille mukaan otetulla kortisonitabletilla.

Kyy on iskenyt minuun ainakin kaksi kertaa aiemmin. Ensimmäisen kerran sain osuman käteen lakkasuolla, ja toisella kertaa kohteena oli jalka, kun olimme kalastamassa Ahvenanmaalla. Aiemmilla kerroilla purema aiheutti kuumeenkaltaisen tilanteen ja väsymyksen. Tuolloinkin huomasin puremat vasta illalla rehkittyäni koko päivän.

Ehkä alan tulla immuuniksi kyiden myrkylle. Seuraava hommani voisikin olla vieraileva käärmepastori kalifornialaisissa seurakunnissa, joissa hullut taikauskoiset leikkivät matelijoilla osoittaakseen olevansa Jumalan voitelemia ja erityisessä suojeluksessa. Toki mukana pitäisi olla suomalaiset kyyt, jotta temput onnistuisivat.

Aivan alun voi kääntää näinkin: Kesä toi ihmiset mökkitontille.

















sunnuntai 5. elokuuta 2018

Kaksi erehtymistä



Ihminen voi erehtyä yhtä perusteellisesti kahdella tavalla: idealisoimalla tai demonisoimalla toisen. Molemmat erehtymisen muodot ovat yleisiä ja voivat hyvin. Kriittinen etäisyys omiin mieltymyksiin on oikeastaan ainoa lääke kumpaankin. Samalla pitäisi pystyä johonkin itse valittuun idealismiin.


*

Jos huomaat ajattelevasi hyvin kriittisesti niitä jotka ovat lähelläsi ja kovin sinisilmäisesti niistä, jotka ovat kauempana, näkökulmasi on luultavasti vinoutunut.

Jos taas huomaat ihannoivasi lähellä olevia, mutta karttavasi vieraita, olet yhtä lailla kaukana totuudesta.

Ihmisiä, lähellä ja kaukana olevia, ohjaa ennen kaikkea oma etu. Mieti mitä etua sinä suojaat ja mitä asioita varjelet. Ne ovat sinun ihmisoikeuksiesi ja arvojesi ytimessä silloinkin kun kutsut niitä epäitsekkyydeksi ja lähimmäisen rakastamiseksi. Oikeastaan koko elämässä on kyse järjestyksen tai mukavuuden halusta.







Seinä ja pohjaton




Korkealaatuisen ihmisen ironia: elää kuin taikaseinä todella kannattelisi kaikkea, vaikka edessä ammottaa pohjattomuus.












Poliitikon logiikka



Poliitikon logiikka: tee, sano tai vaadi jotain aivan älytöntä, ja kun saat palauteryöpyn, vakuuta jatkavasi vastustuksesta ja vainosta huolimatta valitsemallasi tiellä. Vahvista vaikutelmaa vertaamalla itseäsi historian suurmiehiin ja -naisiin ja auktoriteettiisi vedoten pyydä julkisesti kumoamaan nekin ratkaisut, jotka jotenkin toimivat. Puolellasi on aina se tosiasia, että samoin kuin sinä eivät seuraajasi kykene ajattelemaan syitä ja seurauksia eivätkä osaa rakentaa argumenttia edes kolmen askelen päähän. Onhan joka tapauksessa kohottavaa, että jotkut muistuttavat edes etäisesti Oskar Schindleriä tai jos eivät Schindleriä, niin joka tapauksessa ihmistä, joka osasi uhkapelata.













Rikki



"Politiikka on rikki" on ihan kelpo lause, jos sillä tarkoitetaan, että tietyt poliitikot eivät kykene ajattelemaan ja toimimaan tavalla, jota heidän asemassaan olevilta ihmisiltä voidaan edellyttää.

Useimmiten se kuulostaa poliitikon itsensä lausumana samalta kuin jos jalkapallojoukkueen kapteeni selittäisi seuran huonoa menestystä toteamalla: "Jalkapallo on rikki. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että paitsiosääntö asettaa heikommat joukkueet epätasa-arvoiseen asemaan, samoin kuin miesmäärä kentällä on täysin vanhanaikainen, sillä enemmänhän miehiä pitäisi voida komentaa kentälle, jos tietty joukkue on selkeästi heikompi ja maalierot kasvavat. Ehkä voisimme luopua koko maalin käsitteestä."

"Maailma on rikki" on huomattavasti todempi lause, mutta sen ei tarvitsisi olla niin totta, mikäli vain kykenisimme katsomaan asioita hieman toisin.






keskiviikko 1. elokuuta 2018

Vihreät




Vihreät / De Gröna, se vastuullisempi vitsipuolue.

Minulle nyky-Vihreät on lähes synonyymi älyvapaille tunnereaktioille. Tulee mieleen omat teinit. Idealismi on ymmärrettävää, mutta onhan se myös aivan äärimmäisen rasittavaa, jos toiminta ei suhtaudu mihinkään mistä ollaan selvillä kokonaissyiden tai seuraamusten tasolla.*

Anarkia sinänsä on sokeaa huitomista, ei argumentti minkään puolesta tai mitään vastaan.

Älykästä, harkittua ja itsensä riskeeraavaa toimintaa arvostan puolueeseen ja ideologiaan katsomatta.


* Kun vihreä ajattelu ei enää sisällä käsitystä väestönräjähdyksestä ja järkevistä keinoista sen hillitsemiseen, vaan pikemminkin vapaaehtoisesti jättää ottamatta koko asian huomioon sekä kiihdyttää räjähdykselle luonteenomaista muuttoliikehdintää ja samalla ympäristön kuormittumista, ja kun se vaihtaa luonnon kokonaisuuden monimuotoisuuden suojelun erilaisten ihmisryhmien (sinänsä arvokkaiden) identiteettiprojektien suojeluun, joskin tällöinkin epäloogisesti, on pohja pitkälti pois. Minulla ei ole mitään syytä pilkata vihreää vakaumusta. Mutta sille on syytä nauraa, että vihreiden jutuissa on vihreyttä vain nimeksi, ja sille, että heidän kykynsä ajatteluun muistuttaa usein huonoa vitsiä.