tiistai 3. heinäkuuta 2018

Sateisina päivinä



Sateisina päivinä minulla on pidätteleminen, etten ala taas kirjoittaa. Nyt on loma, yritän muistuttaa itseäni, ei sinun vielä pidä. Mökillä kieltäytyminen on helpompaa, kun ei ole sähköjä. Kun koneen akku loppuu, niin se loppuu. Totta puhuen mökillä ei tule edes kaivettua konetta kassista. Kaupungissa on läppäri nopeasti sylissä ja TV menee päälle, sieltähän tulee jalkapalloa. Eilen kohtasivat kaksi hienoa joukkuetta. Ihailin kovasti Japanin joukkueen tarkkaa pelaamista ja työmoraalia. Kaikki tehdään viimeisen päälle. Japanin maalit kuuluivat laukaisuina kisojen top kymppiin. Silti Japani ei mahtanut mitään Belgian taidolle ja fyysiselle kokoerolle. Pelin loppupuolella Belgialla oli selkeä etu ilmataistelussa eli pääpelissä. Nopeus, luovuus ja suoraviivaisuus eli täydellisesti hoidettu muutaman kosketuksen juoksu läpi kentän ja oikea-aikaiset siirrot ja sijoittumiset ratkaisivat pelin. Belgia on yksi suosikeistani jatkossa. Toivon, että se voittaisi Brasilian. Voi kun maailman asiat olisi hoidettu näillä peleillä. Kisojen jälkeen kaikki menisivät kotiin, treenaisivat ja eläisivät onnellisesti seuraaviin kisoihin saakka. Ei olisi nälkää, ylikansoitusta, ilmastonmuutosta ja kusipäisiä kiihkoilijoita. Sanoivat muuten uutisissa, että heinäkuusta ei ole tulossa mitään lämmön juhlaa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti